Riimilän Dughall

Dughall on niitä ostoksia, joita hankitaan vaaleanpunaisessa pilvessä ajattelematta sen suurempia. Riimilästä oli laitettu kuvaa nettiin nuoresta orista ja minä tiesin heti, että tahdontahdontahdon, vaikka takapihalle asumaan kunhan saan kiiltokuvaponin. Ja minä sain, mutta siihenpä sitten jääkin.

​

Omistajalla meni sanaleikit sekaisin ja korpinmustasta hevosesta tuli Lokki. En tiedä miksi ja vielä vähemmän tiedän, miksi meille tämmöinen merilintu edes hankittiin, kun welshejä ei tallista löydy Minttua enempää, mutta hankittiin kuitenkin.

Lokki on niitä poneja, joita ostetaan, koska niihin mennään rakastumaan päätä pahkaa, koska se on vaan niin hieno, niin hieno ja niin edelleen. Tähän halpaan menin minäkin ja miljoona muuta edelleen tänä päivänäkin; komeahan kiiltävä musta welshori on, mutta luonteensa puolesta ei niinkään, valitettavasti isän herrasmiesgeenit eivät ottaneet mitään vastuuta tässä tapauksessa. Lokista tuli tuulessa kiitävä pintaliitäjä jossa on enemmän Äijää kuin isässään ja vähemmän arvostusta ihmistä kohtaan kuin pullasorsaksi kuvailtavassa emässään. Toki ei meidän merilintu mikään pahansuopa ja läpimätä otus ole, eikä mitenkään vaarallinenkaan, vähän vaan nokkava ja liian älykäs viemään ihmistä kuin pässiä narussa; Lokilla nyt on vaan vähän enemmän sitä kuuluisaa omaa tahtoa.

​

Lokki on poni, jonka voi hoitaa helpolla tai sitten ei. Riippuu ihan vaan päivästä; joskus merilintu seisoo vaan kyllästyneenä nyrppien ketjuja (tätä ei muuten hoideta kuin ketjuissa), huonona päivänä se nojailee vasten ja kuoputtaa niin perkeleesti lattiaa, että sementtikin alkaa näyttää monttuuntumisen merkkejä. Kerta kaikkiaan siis hurmaava tapaus. Vaikka itse asiassa Lokin hyväksi puoleksi on sanottava, että ylimääräistä kyrsiintymistä lukuunottamatta sitä saa kyllä käsitellä eikä se keksi kammoksua harjaa, satulavyötä tai eläinlääkärin neulojakaan. 

Mustaa lintua talutellessa joko sinä viet tai Lokki (todennäköisesti Lokki). Ponille ollaan pidetty monet oppitunnit riimukäytöksestä ja taluttelusta, mutta vielä tähän päiväänkään asti ei musta orhi ole ihan sisäistänyt, että se ihminen päättää, minne mennään ja mihin tahtiin. Omistajana lohduttaudun oriketjun tuomaan turvaan ja toiveisiin, että ikä rauhoittaa vielä villin nuorikon. Tai sitten ruunaus, jos sikseen näyttää. 

​

Jos Lokissa on jotain hyvää sen komean ulkomuodon lisäksi, niin liikkeet. Kiitävä liitävä lintu, kuten tuli jo alussa todettua. Meno on heti kättelyssä mahtipontista ja esityksenmakuista, ja moni ihan pöllämystyy selässä orin tekemisenintoa. Ei kuitenkaan huolta; jos sinne unohtuu ihmettelemään, meidän Lokki pitää kyllä huolen, että lyö ranttaliksi ja tekee niin kuin itse tahtoo. Menee siis oikealle kiitolaukassa ja villisti tammatarhalle päin pukitellen. Merilintua ei siis oikeastaan jätetäkään ihastelevien alkeisratsastajien kätösiin laisinkaan, pahoittelut. 

Raaka poikahan tämä vielä on, mutta kuten jo todettu, Lokissa on liitoa ja tekemisenaihetta, ja sen verran älliä, että koulukiemurat ovat ihan ponin leipälaji. Mukavaa aivojumppaa ja Lokkikin jopa käyttäytyy kunhan ratsastaja pitää mustan otuksen liikkeessä ja siivillään! Esteillä Lokinpoika vielä kuumenee niin pirukseen että ratoja vielä vasta harjoitellaan, mutta uskottavasti tästä saa myös hyppykykyisen linnun, joska perustottelevaisuus on jotenkin ohjelmoituna tähän järjestelmään. Lokin tyyli on kuitenkin erittäin ponnekas ja tasapainoinen sekä korkeavoittoinen, joskin vielä ponnistuspaikan se etsii hieman liian hätäisesti aikaisin, mutta kyllä se tästä vielä kehittymään ehtii.