Peltolaukat 14.07.2018

Heinäkuun pelloilla kasvaa viljaa, joka suhisee tuulen mukana. Hiljaisessa yössä sirittävät rohkeat sirkat, jossain kukkuu väsymätön käki. Jännittyneet hevoset värisevät innostuneet ratsastajat selässään. Joku malttamaton ratsu maiskuttelee kuolaimia. 

Lähtökäsky katkaisee kesäyön rauhaisan hetken, kavioiden tömähtäessä lyhytsänkiseen peltoon.

Näillä sanoilla toivotimme sinut avajaistapahtuman merkeissä villiin peltolaukkayöhön Tuuvanhovin maille! Lauantaina 14.07.2018 käyty lämminhenkinen mittelö kisattiin heinäkuun lämpimässä yössä klo 22 alkaen. 

Kisapeltona toimi tietenkin ennalta tarkastettu, lyhyellä sängellä oleva 120 metrin pituinen peltoaukeama, jonka sivuille vedettiin turvalangat kisojen ajaksi. Kisaajat pystyivät halutessaan yöpymään karavaanarialueella, tahi Tuuvanhovin kartanossa alennetuilla hinnoilla. Hevoset puolestaan majoittuivat tarvittaessa tilamme tarhoissa. Tarjolla oli tietenkin myös herkullista purtavaa aina suolaisesta syötävästä makeisiin leivonnaisiin kahvin, teen tai mehun kanssa.

Luokat oli jaettu ryhmiin. Yhteen ryhmään mahtui 12 ratsukkoa, tulokset arvottiin. Yksi ratsastaja pystyi ilmoittamaan mukaan vaikka jokaiseen lähtöön yhden hevosen, yksi hevonen pystyi osallistua vain yhteen lähtöön. Palkintoja ei hirveästi pienen rahallisen muistamisen sekä lyhyen kommentin lisäksi tulluy, mutta tästä oiva kirjoitusaihe päiväkirjamerkintään!

Edit: tulokset saapuneet vihdoin pitkän ajan jälkeen, pahoitteluni! Sivuilleen voi linkittää tämän sivun osoitteen (Tuuvanhovi tuli tiensä päähän, eikä kutsun osoite tule toimmaan jatkossa).

Tulokset

Ryhmä 1. suomenhevoset, orit & ruunat 07/12

1. Hopearinteen Hurmuri - Jannica (80v€)

Ensimmäiseksi suomenhevospoikien lähdöstä kaahasi jo reippaasti veteraani-ikäinen Hurmuri, joka ei turhia paikan päällä hätiköinyt. Ravurin silmissä syttyi kuitenkin kenties vanha kipinä pellolle päästyä, ja Jannica selässään vanha rautias vei täpärästi johtopaikan loppumetreillä.

2. Liljan Tuike - Viveka (60v€)

Toiseksi sijoittui Liljalainen Tuike, joka ei sekään turhaan kosteassa peltoyössä hermoillut. Tumma punarautias herkuttelikin omistajansa kanssa kahvion antimia, ja vielä sokerinmurusten tipahdellessa turpakarvoista lennokas Tuike laukkasi rennosti toiselle sijalle.

3. Kaiholehdon Shamaani - TK
4. Kalmanhenkäys - Crimis

5. Tiusan Arkajalka - Mila

6. M.B. Hiiskatti - Milja

7. E.T. Voluutti - Pierre

Ryhmä 2. Suomenhevoset, tammat 05/12

1. Liljan Joulutar - Viveka (80v€)

Suomenhevostammojen voittoon laukkasi sulavan äänettömästi pitkin askelein mustanruunikko Joulu. Iloisesti kaikkia tervehtimässä käynyt suuri tamma juhli vielä voittoaan rusinapullalla, jonka se sieppasi kahviosta. 

2. Kadon Tirilii - Pierre (60v€)

Kujeileva Tirri kurvasi oikein kenttähevosen ottein suomenhevostammojen toiseksi. Kisapaikalla pirsakka rautias piti huolta komedianumeroista tamman keksiessä jos jonkinmoista kolttosta omistajansa päänmenoksi. Leikkisästi Tirri saikin erikoismaininnan stand-up -komiikasta!

3. Turmeltajan Kekrikaski - Crimis

4. Tuulenpesän Villivadelma - TK

5. Adinan Enni - Jannica

Ryhmä 3. Puoliveriset, orit & ruunat 06/12

1. Kerkän Dewerick - Jannica (80v€)

Puoliveriorien ryhmässä nähtiin jännitysnäytelmä kahden johtaneen hevosen välillä, mutta lopulta suuri suomalainen Dew otti loppukirin ykkössijalle. Erittäin hyväkäytöksinen ja ennen pellolle pääsyä kiiltävä punarautias nautti koko sydämestään yöilmasta, ja sen voitonriemu jatkui vielä tarhaan asti, jossa se palkitsi itsensä hiekkakylvyllä.

2. VNI Twelve O'Clock - Mila (60v€)

Superkiitäjä Vellu taisteli itsensä lopulta kakkossijalle energian pursutessa suorastaan joka solun läpi, ja Milalla olikin täysi työ pysäyttää tumma ori maaliviivan jälkeen. Nuori hevonen tuntuikin herättelevän jopa osallistujien unisimpiakin ratsuja innostuksellaan.

3. Kheops - Lydia

4. M.B. Rush - Milja

5. Wizard of Venice - TK

6. Oldifinion Tabasco - yernisio

Ryhmä 4. Puoliveriset, tammat 04/12

1. Oldfinion Lorena - yernisio (80v€)

Selvästi kokenut peltolaukkailija Lorena vei mestarin elkein puoliveritammojen voiton. Rauhallinen, hiljainen rautias vietti mieluusti aikansa ennen kisaa - ja kisan jälkeen - napsien läheisten puiden oksien lehtiä ja havuja, eikä tiedossa taatusti ollut yernision sanojen mukaan villejä voitonjuhlia, mikäli se voittajasta oli kiinni.

2. FB Eldfågel - Tinja (60v€)

Toiseksi puoliveritammojen ryhmässä laukkasi ruotsalainen Fiina, joka toimi täydessä harmoniassa ratsastajansa kanssa. Rautias "tulilintu" hurmasi myös muut arvokkaalla olemuksellaan sen ollessa itse rauhan esimerkki. 

3. Sjöholmans Mändy - Milja

4. JB Eventide - Mila

Ryhmä 5. Ponit, 130-140cm 05/12

1. PP's Megara - Maisa (80v€)

Pienempien ponien ryhmän voittoon laukkasi hentojalkainen, mutta sitäkin pirteämpi ja valpas Megan. Voikko olisi mieluusti alusta alkaen halunnut viettää koko aikansa tilapäisaitauksen nurkassa kainostellen, mutta tamma näytti kyntensä radalla vaaleat jouhet ilmassa liehuten!

2. Moana's Steele - Nintsu (60v€)

Toiseksi ponisarjassa kaahasi part bred ori Sepe, joka oli jo alkumetreillä ottaa varaslähdön ratsastajan sitä epätoivoisesti hyssytellessä. Ruunikkoa saikin selvästi pidellä, kiitolaukka olisi nimittäin ollut tämän vauhtirohmun mieleen! Oripoika oli tulla jopa aitauksen langoista läpi ennen edes kisan vuoroa, mutta onneksemme siirto tuhdimpaan puuaitaukseen esti yön muuttumisen hippaleikiksi.

3. Luutarha - Crimis

4. Fiktion Huliviliina - TK

5. Blazing Comet - Jannica

Ryhmä 6. Ponit, 140-150cm 09/12

1. M.B. Kummitus - Milja (80v€)

Isompien ponien ykköspaikan veikin sitten kimo Kummitus, joka esitteli myös hyppääjän kykyjään suorittamalla vielä loikan ojan yli maaliviivan ohitettuaan. Pikkusuokki herätti muutenkin huvitusta yössä puhistellessaan ja pörhistellessään hieman tammojen mieliksi, mutta ikävä kyllä pojan rakkaus ei saanut vastakaikua.

2. Lohikäärmeprinsessa - Crimis (60v€)

Osuvasti nimetty Prinsessa sipsutteli isojen ponien kakkospallille. Punarautias tamma olisi kyllä mieluusti jättänyt nämä kisat ehkäpä itse välistä, ja kenties vieras ympäristö sai piekkarin tähtäämään muutamaa potkua omistajaansa päin, toki hän ei korviaan juuri lotkautellut tamman uhittelulle. Selvästi suurin nautinto Prinsessalle olikin päästä takaisin aitauksen suojiin.

3. Morning's Ginger Dust - Tinja (40v€)

Kolmanneksi tiukasti itsensä taisteli ratsuponi Inka, jonka varmajalkaisuus, avoimuus sekä herttaisuus saivat kaikki huokaisemaan ihastuksesta ainakin kerran. Voikko nauttikin suuresti jokaiselta sitä vastaantulleelta ihmiseltä huomiota, ja iloisesti hörähtelevä tamma saikin runsaasti rapsutuksia vielä kisan jälkeen!

4. Bad Brian MPB - Nintsu

5. Liljan Univalssi - Mila

6. Vipu-Nen - Sylvi

7. Whitelake Daniel - TK

8. A.D. Little Charlotte - Jannica

9. Kadon Valiokas - Pierre

Ryhmä 7. Shetlanninponit, orit & ruunat 05/12

1. Funfair's Pawpaw - Crimis (80v€)

Shettisorien ykköspaikalle kurvasi musta ori Paw, joka asteli jo starttiviivalle kuninkaan elkein. Itse asiassa Paw ilmoitti jo heti kopista peruuttaessaan olevansa perillä - nimittäin kimeällä hirnunnalla! Turhaa esittämistä ei tämä poni kuitenkaan harrastanut, ja viileä kisapää johtikin sen lopulta maaliin ensimmäisenä.

2. Our Little Secret - Jannica (60v€)

Supersöpö musta Sefe kävi tiukan taistelun kakkossijasta, joka lopulta kirjoitettiin sen nimiin. Pörröharjainen ori ei oikeastaan voitostaan sen suurempia ymmärtänyt, vaan puhisten suuntasi tietenkin hetimiten kohti herkkukojua Jannican vielä nököttäessä selässä poseeraamassa kuvia varten. 

3. Houdini v. Moons - Mila

4. Feadan Lionel - TK

5. Lily's Little Night of Northstar - Viveka

Ryhmä 8. Shetlanninponit, tammat 03/12

1. Niemelnotkon Gitte - Jannica (80v€)

Shettistammojen kisassa käytiin tiukka taistelu kolmesta sijasta, mutta loppumetreillä kirissä kultamitalin vei kirjava Gitte. Superyber sosiaalinen poni vietti Jannican kanssa pienen juhlahetken kahviossa, jossa tamma meinasi kiivetä ihan pöydälle asti herkuttelemaan!

2. Carefree's Willa - TK

3. Liliana - Mila

Ryhmä 9. Muut 07/12

1. Bahadur ox - Stina (80v€)

Viimeisenä juostiin muunrotuisten ryhmä, ja ryhmän murskavoittoon tanssahteli arabiori Bahadur. Herkkä, näyttävä sekä siro rautias tuntuikin kevein askeleineen ottavan paikan haltuun, niin ylväältä se näytti saapuessaan! Kuumaverinen ori saikin osakseen paljon huomiota, jonka se olisi ottanut mielellään vastaan vähän kauempaa.

2. Shenandoah RWR - V. Penrose (60v€)

Toiseksi ryhmän 9 hevosista rynnistikin appaloosa Sheila, joka kävi kierroksilla jo valmiiksi ennen radalle pääsyäkin! Länkkäreistä tutun oloinen tamma tuntui viihtyvän paremmin kuljetusauton suojissa tuntemattomien ihmisten katseilta piilossa, mutta selvästi palkintona jaetut omenanamit tuntuivat lepyttävän hieman säikyn oloisen appaloosan vielä tapahtuman loppupuolella.

3. Aamik Klassik al Qismat - TK

4. Aafje - Karl Rajaniemi

5. Queen And Queens - Pierre

6. Klarina v.d. Duren - yernisio

7. A.D. Honey Hammering - Jannica

This site was designed with the
.com
website builder. Create your website today.
Start Now