Humun Piirretyt ♡

11.05.2020, päiväkirjamerkintä, © omistaja

​

Sotamaalauksen Sanni, ruusujärveläinen suomenhevoskasvattaja rautaisella asenteella ja bilehileen maineessa. Ihan toista kuin haukiputaalainen Lyyti, kaksi ja puoli vuosikymmentä nähnyt puskatason suomenhevosharrastaja, joka vietti iltansa mieluusti mökin rantasaunan portailla ypöyksin ihastellen kotimaista hevoskauneutta kesälaitumen laitamia kärkkyvien hevosten muodossa. 

Näiden kahden tapaaminen oli yhtä todennäköinen kuin haukiputaalaisen kotihiiren ja ruusujärveläisen hevimimmin voi odottaakaan olevan.

​

Uutenavuonna Lyyti oli kuitenkin viimein saatu houkuteltua muutaman ystävättärensä ja vodkashotin avustuksella Oulun yöelämään. Torinrannan kautta päästiin Hukkaan hakemaan ystävättären tyttöystävä ja sieltä jatkettiin Pataässään, jonne mentäessä humalatila oli nousukiidossa hävittäjäkoneen lailla. Jossain tanssilattian tuolla puolen, tarkemmin ottaen etuovien vasemmalla puolella, Lyyti kyhnötti raikkaassa talvi-ilmassa päätä selvittämässä energistä tanssihyppelyä seuranneena, kun ulos hortoili fysiikan lakeja uhmaava piikkikorkoinen nainen. Lyyti tunnisti päällisin puolin naisen lappalaiseksi Sanniksi, ja vaikka normaalisti ujo tyttömme ei kuuna päivänä olisi varmaan edes heitä heittää, päätti meidän humalainen haukiputaalainen tervehtiä nyt miehensä kylkeen liimautunutta naikkosta.

​

Seuraavan aamun Lyyti vietti posliinia halaten ja sohvalla torkahdellen pahan olon velloessa vatsanpohjaa ja päänsäryn viillellessä ohimoilla. Sanni ja tämän miesystävä, Sam, puolestaan rohkeasti hörppivät jo kahvia, joskin hitaaseen tahtiin, Sanni aurinkolasit silmillä ja Sam puoliksi unessa.

Lyyti oli oletetusti joskus yöllä tarjonnut majapaikkaa loput porukastaan hukanneelle kaksikolle, ja joskus yön pikkutunneilla taksi oli huristellut kolmikon keskenään takaisin Lyytin peritylle kotitilalle. Sanni oli kai sanonut jotain sen näyttävän ihan Sotamaalauksen kotiladolta Samin kantaessa naistaan enemmän ja vähemmän sylissään vierashuoneen puhtaille lakanoille. 

"Nii tota, jos mä laitan viestiä ku se varsa on maailmassa? Nii voit tulla jossain vaiheessa kattomaan, pidän sulle meidän talosta vierashuoneen tyhjänä", sotamaalauksen Sanni rikkoi hiljaisuuden, jota väritti vain kaappikello tuvan perällä.

Lyyti nielaisi yllätyksen, joka meinasi karata ilmoille. Mistä varsasta tässä puhuttiin? Onneksi Sanni tuntui ymmärtävän heti, että kotihiiremme muisti oli todennäköisesti erittäin hatara edellisyön karpaloshoteista ja mintuista johtuen, ja tyynnytteli heti perään.

"Nii, mä kerroin että keväällä olis varsoja, ja sä kiinnostuit siitä mahdollisesta piekkarista. Sillä on tosi kiva suku ja kaikkee! Ajattelin vielä, jos sua edelleen kiinnostaa, voitais sopia syntymän jälkeen että tuut katsomaan sitä."

"Joo, kai mä", haukiputaalaisemme kakisteli ulos, ja kuumeisesti mietti, miten myöhemmin kieltäytyä uudesta hevosesta - neljä kansallisaarretta oli jo ihan tarpeeksi työtä, eikä siihen voitu enää ottaa viidettä. Lyyti kuitenkin päätti, että ajattelisi asiaa huomenna migreenin paukutellessa heti kovemmin otsalla ajatustyön lisääntyessä.

​

Ja rehellisesti Lyyti oli muutaman kerran yrittänyt tuosta tapaamisesta asti estellä hieman Sannin myyntipuheita, mutta huonolla menestyksellä - kotihiiremme ei nimittäin tiennyt, että Sannille olisi pitänyt asia sanoa ihan suoriltaan - ja toukokuun 10. päivä Lapin puhelinlinjat avattiin ja Sanni selitti innosta kimeällä äänellä, että täällä oli nyt orivarsa eiliseltä Lyytille, punainen kuin mikä ja niin pienikin, että pienmittoihin oli hyvät edellytykset. Lappalainen terästi iskuaan vielä heti perään muutamalla varsakuvalla, yltä, päältä ja alta, kertomalla miten rohkea ori oli kyseessä, kuinka se oli maailman suloisin otus ja varsakarva mitä pehmoisin. Ens viikonloppuna oli vintti valmiina, tervetuloa tervehtimään, kaikki oleellinen heti kerralla, ja mykäksi järkyttynyt Lyyti vaan hymähti kauhunsekaisin tuntein puhelimen tuutatessa jo katkeamisen merkiksi.

Seuraava viikonloppu meni siis Lapin reissulla ihastelemassa varsaa sekä sen yllättävän hapanta emää, sekä siinä ohella Kalmankaltion pubikulttuuria tukemassa, ja kotiin Lyyti lähti alustavaa varausmaksua köyhempänä.