Playground Ponies

Maybeckin poneja oli tullut tuijoteltua sydämet silmissä vilisten jo ennen shetlanninponikasvatuksen alkua, mutta toistaiseksi en ollut omaa maybeckiläistä ehtinyt sen suuremmin haaveilemaan. Lokakuussa 2018 löin ostopöksyt jalkaan ja postasin keskustassa hakevani orikatraaseen kahdella kirjavalla ponilla vahvistusta. Kirjavat oripojat löytyivät nopsakasti, mutta samalla Maybeckistä ehdotettiin mielenkiintoista yhdistelmää, vaikka kirjava varsa ei sitten loppupeleissä ollutkaan. En vaan voinut vastustaa marjaisaa vauvashettistä... Niinpä Playgroundiin saatiin myös ensimmäinen maybeckiläinen samaan syssyyn.

​

Mussu on meikäläisen ensimmäinen ja toistaiseksi ainoa maybeckiläinen, semmonen oikee mamman mussukka. Siksi se varmaan viekin mua niin helposti kuin pässiä narussa, sillä jotenkin tämän oripojan kohdalla tulee nyt vaan annettua periksi, oli kyseessä Mussun isottelu sen suuren egon pursutessa yli, sen tammojen vikittely tai muuten vaan hoitajan elämän hankaloittaminen karkailulla, pyyhkeiden ja harjasten nyhtämisellä tai tarhassa pakoon juoksemisella, me ollaan opittu kohauttamaan Mussulle vaan olkapäitä, toimiihan se loppupeleissä paljon nopeammin kuin tappeluksi lyöminen. Mikäli mustaa shettistä pitäisi sitten tiivistellen kuvailla, niin adjektiivit käytössä ovat orimainen, haastava, ylienerginen, mutta nopea oppija, niin hyvässä että pahassa.

​

Mulperinmarjamme on kova poika tarhailemaan, siksipä se tarhassa aikaansa viettääkin suurissa määrin. Alussa Mussua tarhattiin samoilla ajoilla muiden leikkikenttäläisten kanssa, mutta sen välillä sietämättömän suurissa määrin käyvä moottori tuntui vaan käyvän ylikierroksilla, ja kaikkien mielenterveyden kannalta Mussua tarhataan pari tuntia lisää aamu viidestä alkaen. Oletettavasti mamman mussukkaa ei tarhata toisten ponien kanssa, orien kanssa riikinkukko ottaa heti yhteen ja tammaväki ei puolestaan saa rauhaa. Tarhasta saa siis hakea virkeän, hieman tylsistyneen ponioriin, joka juoksuttaa noutajaa omaksi huvikseen, jos juoksemaan sen perään viitsii lähteä. Mussu onkin kaikista helpoin ottaa kiinni ihan vaan paikoillaan seisomalla ja puhelinta selaamalla, ori tulee ihan itsekseen siitä sen viisiminuuttisen jälkeen luo - eihän koko hommassa ole sen mielestä mitään hauskaa kun kaverista ei ole hippasleikkiinkään. Taluttaessa musta poni kulkee vähän minne tahtoo ja kaahailukäynnissä, joka nopeutuu sitä mukaan, mitä enemmän sen perässä tahtoo pysyä, onpa Mussua saanut välillä maanitella liikkeellekin sen jäätyessä paikalleen keskelle soratietä. 

Hoitaessa tämä ori on siitä raivostuttavimmasta päästä. Se ei pysy paikallaan, se saattaa napata takista kiinni hampailla ja alkaa repimään, se ei nosta kavioita, ei tule pois pesuboksista. Mussun puuhalista jatkuu varmaan niin kauan kuin ponissa henki pihisee, joka päivä luvassa on ainakin yksi uusi temppu ellei kaksikin. Suuttuahan ei kannata, kiellot toimii jos ovat toimiakseen - edelleen kaikista helpoimmin pääsee harmittelemalla ja olkia kohautellen, jättäen orin pelleilyt ihan omaan arvoonsa, jolloin Mussu tylsistyy ylimääräisiin ohjelmanumeroihinsa ja tyytyy tuijottelemaan kaukaisuuteen.

​

Kuten on tullut varmaan selväksi, Mussun pumppu käy 24/7 kierroksilla. Tämä jatkuu aina kentälle asti, ja alussa tuntuukin ihan toivottomalta ajella mustalla ponilla sen lyödessä plörinäksi. Meillä onkin jo opittu antaa sen kaahailla hetki alkuverryttelyissä, jolloin se päästelee höyryt ja me haetaan puolestaan tuntumaa. Mussu yleensä lopulta vakavoituukin just sopivan määrän ajelua varten. Herkästihän shettis edelleen alkaa ylikierroksilla vetämään, mutta varman ja absoluuttisen zen-tilan saavuttaneen ohjastajan kanssa nämäkin kierrokset saadaan tukahdutettua. Mussu on oikeasti taitavakin ja nopea oppija mitä ajoon tulee, keskittyessä ori on jopa ilo silmälle. 

​

© VRL-14618