Playground Ponies

2018 Alegren keskuksessa välitettiin kolmea shetlanninponia - juuri sitä, mitä minä sillä hetkellä satuin etsimään. Kaksi tammaa ja ori, jotka rehellisesti sanoen saivat meikäläisenkin kuolaamaan ihan berhandinkoiran tavoin. Yksi näistä kolmesta oli voikonkimo alle metrinen mysteerilipas, jota kuvailtiin "mielenkiintoisena" mutta "seurallisena" ponitammana. Mulla on aina ollut heikko kohta mysteereihin, ja niinpä eräs syksyinen päivä huovilaislaatua pakattiin rekkaan Alegren päädyssä, kuljetettiin 13 tuntia leikkikentällemme ja ensimmäisenä rekasta ulos lastattiin voikonkimo Pandani, joka puhisi vihaisesti poppoon oripojan suuntaan.

​

Pandalla on just oikea nimi; niin ninjamaisen taipuisa se on huolimatta tamman aina hieman ylipöhöistä vatsaa. Välillä jopa uhkarohkeaksi äityvä poni onkin meidän shetuistamme se, jota ei välttämättä kauniin vaaleaksi tunnistaisikaan sen paksun mutakerroksen alta, joka sitä aina koristaa - tai no nyt kun rupeaa ihan ajatuksella miettimään, niin kyllä Pandasta olisi Hippo pitänyt tulla.

​

Tarhastahan Pandaa et saa kiinni. Et ainakaan juoksemalla, sillä pienet töppöjalat kummasti tuntuvat estehevosen tikkukoivilta tammaa jahdatessa! Mutta, koska tätä leikkiä voi pelata kaksi, on pakenevan nallekarhun kiinniottoon keksitty kaksi konstia; Panda ei siedä yksinoloa ja siksipä kimon tarhakaveri kannattaa napata ensimmäisenä kiinni (mikäli sen vain saa). Toisena vippakeinona käytämme sitten porkkanatikkuja, tietenkin suurissa määrin - joka ehkä selittää ponin pöhövatsan...

Hoitaminen on sitten Pandan mieleen jopa niin paljon, että luulisi tamman antavan suosiolla kiinni. Shettistä saa nimittäin harjata ja rapata vaikka maailmanloppuun asti, Pandan mielestä tämä on jopa juuri hänelle sopivan pitkä aika. Kavioiden kanssa ei ole koskaan ilmennyt ongelmia, mutta kaippa sitä jostakin on pitänyt hoidonkin suhteen nipistää; nimittäin pesusta. Meidän ponia ei sitten hevillä pestä, sitä et saa pesuboksiin vaikka kuinka sille porkkanoita tuputat. Jotenkin kummasti jos sen sinne saa vietyä, niin lopputuloksena on tutiseva, riehuva nallekarhu, luita ja ytimiä myöten kasteltu pesijä ja vaahtoa joka saakelin kolossa. 

​

Onneksi meitä siunattiin sitten ajorintamalla senkin edestä, sillä Panda on ehdottomasti monen suosikki ajettavana. Mutkaton, innokas, ja limajojon tavoin venyvä ponitamma muuntautuu oikeaksi ratojen suorittajaksi, jota on helppo ohjata eteen, taakse ja vaikka taivaillekin. Kimoa onkin oikea ilo katsella kentän reunalta sen sipsutellessa kärry perässään.

​

© VRL-14618