Playground Ponies

Olen aina rakastanut juustoja. Jotkut ei tykkää, mikä tykkään. Niinpä olinkin ensimmäisenä jonossa naureskelemassa erään englantilaissyntyisen herrasmiehen varsamyynti-ilmoituksessa olevalle nimelle; parmesaaniromanssi. Jotenkin tämä juustoinen nimi kuulosti vain niin ohittamattoman hyvältä tarjoukselta, että soittelin lisätietoja kyseisestä tammavarsasta. Puhelimessa Charles hurmasi minut niin aksentillaan että jotenkin niin cheesillä myyntipuheella, että lupauduin lähtemään toiselle puolelle maata tutustumaan tähän herkkuun. Vastassa sitten odottelikin juuri tasan tarkkaan niin syötävän suloinen ja pyöreä hiirakko tammanalku, että Charles naureskeli vielä piilottavansa piskuisen ennen kuin sen ehtisin silmilläni ahmia. Kuukausi myöhemmin haettiin ikioma parmesanjuusto sitten kotiin. 

​

Parma on tasan just niin herkullinen kuin sen nimi antaa ymmärtää; piskuinen ponitamma on erittäin hurmaava melkein mustine silmineen, hiirakkoväreineen ja veikeän, juuri suuhun sopivan nimensä kanssa. Ja Parma tietää kyllä, että se on tasan just niin ihanan suloinen kultamussukka, että se tekee mitä lystää sillä oletuksella, että kaikki on anteeksiannettavissa. Ilkeähän tämä pikkuflikka ei toki ole, enemmänkin semmoinen saakelin rasittava, lusiva ja ahmiva pikku hippo.

​

Parman kanssa saakin olla valmiina rypemään joka perhanan mutalammikon yli, oli se sitten tarhasta hakiessa, taluttaessa tai tarhaan viedessä. Parma löytää kummasti aina jostain jonkin oikein kurasen rapakon, jossa se rypee villisian elkein. Siksi sen kanssa onkin ihan turhaa ruveta hienostelemaan harjauksen suhteen, eikä loimet tunnu pysyvän ponitamman kyydissä mukana, jotenkin se ne irrottelee niin itseltään että muilta ponikavereiltaan. "Osittain tehty on jo puoliiksi valmis" sopiikin tämän shetlanninponin hoito-ohjeiden kultaiseksi keskitieksi, eli kunhan harjailee suht puhtaaksi ja jättää harjan letitykset ja muut hömpötykset poes Parman kanssa, voi  sen riemukasta sottailua katsella hyvillä mielin. Kavioiden putsaukset Parman kanssa tahtoo olla vähän 50-60, joskus niihin tuhlaantuu vähemmän aikaa, yleensä kyllä enemmän. Hoitaessa tämä miniponi tahtoo kyllä muutenkin järjestellä ylimääräistä ajankulua, sienet on kaikista paras jättää pois pakista, sillä ne tullaan repimään silpuksi, ja mitään tallottavaa ei kannata jättää ponitamman jalkojen likelle; ei edes varpaita.

​

Ajaessa Parma on just niin veikeä kuin voisi olettaa. Ihanan ällösuloinen shettis kulkee ihan omia reittejään kaasuvaihe päällä heti alusta alkaen, ja monesti viisi minuuttia kärryillä tahtoo jo mennä tunnin salitreenistä. Hiirakon ponin päähän ei mahdu sitten lainkaan ajatus urasta ja siitä, miksi se kärry siellä perässä pitää raahata, mutta napakan ohjastajan kanssa sulaa se tämäkin juusto kuin uunissa. Parmasta saakin hyvänä päivänä oikein siedettävän, jopa katseltavan arvoisen paketin. 

​

© VRL-14618