top of page

Taipan Bride

Taipan Bride

rekisteröity tunnuksella VH19-153-0001

ruunikko 170cm korkea meckleburginhevostamma

syntynyt 08.06.2012 Saksassa, nyt 7-vuotias, satunainen ikääntyminen

kasvattanut LB Stud, evm, omistajana VRL-14618

painoittunut esteratsastukseen tasolla 160cm, kouluratsastuksessa tasolla Helppo A

asuu Päivänpirtissä

tavoitteena erjl, yla

3-star-prospect.png

Taipaanimorsian edustaa kaikin puolin hevosta, jollaista minulla ei ensimmäisenä ehkä näkisi; a) saksalaista puoliveristä ja b) tasokasta estehevosta. Mutta jotenkin se vaan luikerteli kuljetuskärryyn huomaamatta, tai no kyllä minä siitä sievoisesti maksoin ja eipä tätä jättiläistä saa huomaamattomaksi tekemälläkään. Ruunikko estehevonen oli myynnissä Ruotsin puolella Saksasta ratsukoulutettuna tuotuna, ja kouluhevosia katsellessa vakimyyjä kierosti esitteli minulle samalla Taikan. Tiesi, että hieno ja kookas puoliverinen jossa rakennuspalikat on osuneet kohdalleen veisi varmasti huomioni vähän kulmikkaamman keskivertohevosen rinnalla, ja selkäänkin sai kentälle ennen kuin huomasinkaan myyjänlieron koonneen esteradan turvan eteen. Minä ajattelin sanoa kiitos ei, mutta Taikan odottaessa niin innolla ylitystä en millään kehdannut raukalta kieltääkään hyppäämistä. Ja siinä samassa minusta tuli esteratsastaja. Ja luonnollisesti estehevosen omistaja. 

Taikassa on näköä, kokoa ja järkeä, kaikkea suurissa määrin, mikä ei kyllä haittaa yhtään. Mikään kauralaarille luikerteleva liero se ei ole, vähän enemmän kyljessä kyhnöttävä pullasorsa toki runsaasti yli sylimittojen, mutta mitäpä suurista. Tummaverisen tamman älykkään katseen takana myös tapahtuu tarvittaessa ja yleisesti se tiedostaakin, ettei nyt painita samoissa kokoluokissa, ja onnekseni on päättänyt enemmän varoa ihmistä kuin runnoa niistä karsinankoristeita. Leppoisaksikin kuvattu ruunikko on myös erittäin seurallista sorttia ja tykkää pitkistä pesu- ja pususessioista sekä salaa ujutetuista porkkanasiivuista, joten voisi kai väittää, että sydämen koko on hevosella kohdillaan. 

Taika on hevonen, josta saisi varmasti hyvän opetushevosen ratsastuskouluun, mutta koska tammalla nyt sattuu olemaan potentiaalia tasokkaisiin esteluokkiin, ei siitä semmoista ole tulossa. Puoliverinen on kaikin puolin erittäin käsiteltävissä oleva otus joka tulee mielellään lahjuksia vastaan tarhan portille jo valmiiksi ja hoitaa sen voi sidottuna tai sitomatta niin käytävällä tai karsinassa. Käärmeheppa vaan torkkuu aika hyvällä omallatunnolla puolet ajasta ja loput se ihmettelee maailmanmenoa. Pesut, kengitykset ja piikitykset menee kaikki siinä ohessa ja nahkan näkeminen aiheuttaa vaan pelkkää hyvää säkenöintiä.

Taikan selässä saattaa moni epäröidä ensin onko mokomasta vuoresta liikkujaksi. Onhan se myönnettävästi lämmittelyissä hieman jäykähkö ja jotenkin rosoinen koottava, mutta kyllä myös nopeasti notkeutuva ja käsiin sopiva, sekä yritteliäs ja anteeksiantavainen. Taika lähteekin aina mielellään kaikkien matkaan tasoa katsomatta ja toimii niin ensikertalaisen käyntikiertäjänä että kultamitalistin ruusukehaukkana. Tammalla on mukavasti potkua ja joustoa liikkeissään sekä hyvä luonnollinen ryhti sekä tapa kantaa itsensä. Ruunikko esiintyy siis edukseen ilman sen suurempaa esillepanoakin.

Taikassa on hyvän estehevosen palikat hyvin paketoituna; varmuutta, rohkeutta, nopeutta, sekä tietynlaista terävyyttä sekä halua pelata yhteen. Kaikkensa se antaa kaikkien kanssa ja sen suuremmitta murheitta painaa myös villaisella ratsastajansa virheitä minkä kykenee. Esteillä se on suorastaan innokas ja eniten tarkkuutta vaatiikin lähinnä pidättely ja ponnistuksien ajoitukset, muuten ruunikko hoitaa kyllä hyppynsä ihan omatoimisesti oppikirjaesimerkillisesti. Puoliverisen selässä jokainen voi kokea olevansa varteenotettava esteratsastaja (kuten minä, räpyläjalkainen kouluvääntäjä, voi luulla itseään myös hyväksi hyppysukkulaohjastajaksi). 

Taikasta saa tarpeen tullen myös mukavan sunnuntaihevosen, jonka voi tempaista suitsiin satulatta ja käyttää maastolenkillä suuremmassa joukossa tai sooloilemassa. Puoliverisen hyvää tuulta ja järkähtämätöntä mieltä ei sitten pilaa mikään; ei edes ärisevä moponkuvatus tai äkillisesti pillastuva riekko.

Tottuneena matkustajana Taika on äärimmäisen helppo järkäle liikutella vaikka pitkin maata tai pidemmällekin jos niikseen mielii. Heinäverkon kanssa tammalla kuluu hyvin aika ja kisapaikan jännitys ei pilaa sen ruokahalua tai suoritusta, ehei, kunhan vaan on mitä seurata siinä seisoskelun lomassa. Lehmänhermoinen ruunikko on siis se sama suuri järkähtelemätön itsensä kuin kotonakin, jota meillä arvostetaan hyvän kisahevosen piirteenä.

Suku & suhteet

i Terra of Topaz

evm meckl trn 172cm

ii Tangerine Tiger

evm meckl trn 172cm

ie Marmour Marionette

evm meckl trn 169cm

iii Tibetan Turquoise

iie Cajun Caramellia

iei Master of Puppet Theatre

iee Bergamot In A Jar

e Burgundy Mary

evm meckl rnkm 168cm

ei Beryllium 4

evm meckl rnkm 169cm

ee Macambre Margarita

evm meckl mrn 167cm

eii Bare Mineral

eie Hanabi 4

eei Marmore

eee Virgin Tequila

ei vielä tarjolla jalostukseen.

Il Classico Z / ☆ 20.07.2019 / isä Icarus Falls Z / Liia VRL-11284, Kronovalls

♂ Limonét Z☆ 05.08.2019 / isä Limoncello Z / VRL-11523, Carbon Sportpferde

Taikan isä Terra of Topaz on komea ja suurikokoinen 172cm mitattu tummanruunikko mecklenburgori. Jalostukseen hyväksytty Topaz kilpaili aikanaan kansainvälisiä luokkia esteratsastuksen parissa tasaisella menestyksellä 160cm tasolla, kunnes jäi jalostukseen 12-vuotiaana viisivuotisen kisauransa jälkeen. Orin kestävyyttä ja tervejärkisyyttä sekä hyppykapasiteettia on arvostettu ja haluttu periytyvän jalostuksen puolella, joten suuri ruunikko on päässyt töihin siitosorina ahkerasti. Topazin nyt täyttäessä 17 (hui!) sen jälkeläislukema on hakattu kiveen 48 varsan kohdille, ja omistajan mukaan vanha herra pääsee viettämään hyvin ansaitut eläkepäivänsä englantilaisen turvasataman suojissa täysiveristen ja muiden kaltaisten parissa. 

Isänisä Tangerine Tiger jatkoi saksalaisten parissa närää herättänyttä englantilaista nimeämistä (taattua LB Studin laatua ja kiusaa omistajan brittijuurista johtuen). Suurikokoinen ja tumma Tangatan hyväksyttiin kuitenkin saksalaisten puoliveristen jalostukseen käytettäväksi jonka jälkeen nuori ori pääsikin kisakentille ihan vakavissaan. Esteitä 160cm kansallisella tasolla kisannut Tangatan oli vaikuttava sekä hyvän tekniikan omaava mecklenburg, ja sen suorituskyky nöyryytti nimivalintaa arvostelleita saksalaisia kilpakumppaneita. 14-vuotiaana Tangatan jätti kisakentät virallisesti siitosoriksi siirtyen ja ruunikko ehti nauttia täyspäiväisesti tammaseurasta kuuden vuoden ajan 87 varsaa maailmaan toimittaen. Tangatanin loppu tuli 20-vuotiaana kasvaimen muodossa alaleukaan, joten suurieleinen ruunikko päästettiin vielä hyväkuntoisena kevyisiin multiin. 

Isänemä Marmour Marionette oli mielenkiintoinen LB Studin taidonnäyte sekin. Tumma Marie oli klassisen kaunis ja tasapainoinen puoliverisjalostukseen hyväksytysti käytetty siitoshevonen, jonka kapasiteetti estekentillä jäi 140cm tasolle kansallisesti. Marie ei pitkää uraa ehtinyt esteiden parissa luoda, kolme ja puoli vuotta ennen loukkaantumistaan ja eläinlääkärin kisakieltoa. Ruunikko mecklenburg sai kuitenkin jäädä jalostukseen sen kuntouduttua sinänsä kevyeen käyttöön vielä soveltuvaksi, ja nukke osoittautui ihan helvetin hyväksi periyttäjäksi (joskin ei niinkään ihme katsellessa sukutaulun aikansa Saksan kärkeä). Onnellisena se saattoi maailmaan neljä varsaa, kolme tammaa ja orin, jotka osoittautuivat emäänsä kestävämmiksi ja kovatasoisemmiksi hyppääjiksi. Marmorinukke löytyi lopulta hienon siitosuransa päätteeksi 22-vuotiaana kuolleena tarhastaan mitä ilmeisimmin sydämen pettäessä vanhuuden vaivojen lisääntyessä. 

Taikan emä Burgundy Mary on tumma kimotamma, mecklenburg sekin ja jälleen sitä viha-rakkaussuhteen LB Studin jalostustyötä. Kapasiteetikas, rakenteeltaan urheiluhevosen kriteerit täyttävä ja tasapainoinen Burger (kyllä on nyt paiskattu hevosta nimellä) hyväksyttiin saksalaisten puoliveristen jalostukseen kolmivuotiaana ja sittemmin kimo on päässyt näyttämään kavionsa esteradoilla kansallisesti 150cm luokissa sijoittuen. Burger on ehtinyt 13 elinvuotensa aikana pyöräyttää maailmaan kaksi varsaa ja kolmas on ilmeisesti tulossa ensi kesällä, jonka myötä estehevonen myös eläköityy siitoskäyttöön vielä varsan tai kahden verran. 

Emänisä Beryllium 4 oli hopeanhohtoinen kimo mecklenburgori joka teki itselleen nimeä esteradoilla kansainvälisestikin Saksan maajoukkueen kautta. Korrekti, vahva ja kropaltaan kestävä Bertil sai hyväksytyt leimat puoliverijalostukseen ennen kisauransa virallista debyyttiä, ja osoittautui myöhemmin suosituksi myös rotunsa ulkopuolella. Kimo ori kisasi kuusi vuotta aktiivisesti välillä vuoden taukoa pitäen kunnes siirtyi 15-vuotiaana puhtaasti jalostushommiin, ja ilmeisesti herrasmiehen elkein tammoja tapaillut Bertil oli lukemissa 73 siitosorin uran päätettyään 19-vuotiaana. Sen jälkeen alkuaine sai laiduntaa kaksi vuotta lisää elämässään kunnes vanhuus iski Bertilin purukalustoon. 

Emänemä Macambre Margarita jatkaa huonoa nimiteemaa LB Studin kasvateissa. Mustanhohtoinen ruunikkotamma pääsi puoliverijalostukseen hyväksytyin leimoin ja kisasi 5-vuotiaasta eteenpäin esteitä että koulua; radalla ylittäen 130cm ja koulussa Intermediate I-tasolla. Martina lopetti kisauransa 9-vuotiaana siirtyäkseen jalostukseen lähinnä ensimmäisen varsansa orivalinnan ikääntyessä ja siitä eteenpäin ruunikolla nähtiin viisi varsaa, jotka ovat niittäneet menestystä niin esteiden että koulun parissa. Martinaa kuvailtiin erittäin kärkkääksi ja turvalliseksi emätammaksi, joka jätti tervepäisiä varsoja myös kotioloihin. Tamma menehtyi lopulta verenhukkaan kuudennen varsansa kanssa 20-vuotiaana. 

Kalenteri

kisaa ERJ:n alaisia esteratsastuskisoja tasolla 160cm. Sijoituksia 21, joista voittoja 03.

12.07.2019 kutsu / 160cm / 01/18

14.07.2019 kutsu​ / 160cm / 02/14

15.07.2019 kutsu / 160cm / 04/18

15.07.2019 kutsu / 160cm / 04/18

15.07.2019 kutsu​ / 160cm / 02/14

16.07.2019 kutsu​ / 160cm / 03/14

20.07.2019 kutsu / 160cm / 04/18

21.07.2019 kutsu / 160cm / 02/18

23.07.2019 kutsu / 160cm / 01/18

24.07.2019 kutsu / 160cm / 04/18

26.07.2019 kutsu / 160cm / 02/18

03.11.2019 kutsu / 160cm / 01/25

03.11.2019 kutsu / 160cm / 02/25

04.11.2019 kutsu / 160cm / 01/25

06.11.2019 kutsu / 160cm / 04/25

06.11.2019 kutsu​ / 160cm / 03/25

07.11.2019 kutsu​ / 160cm / 05/25

12.11.2019 kutsu​ / 160cm / 03/25

13.11.2019 kutsu​​ / 160cm / 04/25

13.11.2019 kutsu​​​ / 160cm / 05/25

16.11.2019 kutsu​​​ / 160cm / 04/25

00.00.0000 kutsu / 160cm / sijoitus

00.00.0000 kutsu / 160cm / sijoitus

00.00.0000 kutsu / 160cm / sijoitus

00.00.0000 kutsu / 160cm / sijoitus

00.00.0000 kutsu / 160cm / sijoitus

00.00.0000 kutsu / 160cm / sijoitus

00.00.0000 kutsu / 160cm / sijoitus

00.00.0000 kutsu / 160cm / sijoitus

00.00.0000 kutsu / 160cm / sijoitus

00.00.0000 kutsu / 160cm / sijoitus

00.00.0000 kutsu / 160cm / sijoitus

00.00.0000 kutsu / 160cm / sijoitus

00.00.0000 kutsu / 160cm / sijoitus

00.00.0000 kutsu / 160cm / sijoitus

00.00.0000 kutsu / 160cm / sijoitus

00.00.0000 kutsu / 160cm / sijoitus

00.00.0000 kutsu / 160cm / sijoitus

00.00.0000 kutsu / 160cm / sijoitus

00.00.0000 kutsu / 160cm / sijoitus

Päiväkirja

12.07.2020 päiväkirjamerkintä © omistaja

Muutama viikko sitten olin siirtänyt Taikan osittain asumaan Päivänpirttiin, 

17.10.2019 estevalmennus © Nikki

Taika oli jotain aivan muuta, kuin mitä olin odottanut. Hienoimpia puoliverisiä minulle tuonut Humutin oli pyytänyt minua valmentamaan saksalaista Taika-puoliveristään, mutta maneesiin asteli ratsastajan vierellä herkän puoliverisen sijaan varsinainen mummonkyydittäjä. "Mikä tää on? Sä sanoit, että se hyppää yli puoltatoista metriä", huomautin ratsastajalle. "Joo joo, niin hyppää. Katotaanko?"


Reippaan alkuverryttelyn jälkeen Humutin sai laittaa ruunikkonsa oikeisiin töihin. Aloitimme harjoitukset matalista pystyesteistä ja muutamasta okserista, joiden ylitse Taika pystyi melkein astumaan. Se sai ylittää esteitä sekä ravissa, että laukassa, ja Humutin sai säädellä tempoa ja askelpituutta sopivammaksi yrittäessään saada Taikan todella hyppäämään. Oksereihin laitettiin pari puomia lisää ja pystyesteetkin nousivat vähitellen, kun ratsukko hikosi ja rupesi laittamaan ajatustakin tekemiseensä. Leikittelin tulosuunnilla ja esteiden sijainnilla haastaakseni sunnuntaikävelijän, olihan sen tarkoitus olla puoliverinen estetykki! Kun puomit sitten rupesivat hipomaan puoltatoista metriä, rupesi Taikassakin näkymään aivan eri asenne. Toki se pysyi edelleen esimerkillisesti hanskassa, mutta siitä rupesi löytymään sellaista saksalaista menohalua, jota hain omissa puoliverisissäni. Vaikka ratsastajan menosta löytyikin naputettavaa, Taika sen sijaan suoritti kunniallisesti kuin parempikin pulmanratkoja.

"Susta näkee, että sä oot kouluratsastaja", totesin Humuttimelle loppuverryttelyn aikana. "Jos sä joskus haluut sun estehevoselle oikeen esteratsastajan, soita mulle", virnistin. "Se hyppää tosi hyvin. Ja päästää sut ehkä turhankin helpolla. Mä voisin tarjota sille uuden ulottuvuuden", härnäsin ystävääni, ennen kuin pudistin päätäni. "Kyllä sustakin kehittyy kovaa vauhtia esteratsastaja. Varo vaan, kohta sulla on tusina tämmösiä tallissa.".

bottom of page