Vallmo Stall

Hollymore oli alkanut vilistää hevosteni suvuissa - olihan se vakiinnuttanut pitkän ajan saatossa paikkansa kotimaansa että pohjoismaiden yhtenä johtavana puoliverikasvattajana. Olin luonnollisesti siis tavannut että ihastunut eteläsuomalaisen tilan kasvatustyöhön ja päättänyt, että kyseiset linjat olivat jatkossakin tervetulleita.

En kuitenkaan ollut ajatellut ihan niin pian saavani mahdollisuuden tilan hevosiin; keväällä kun myyntiin tuli muutama lupaava nuori, ja en millään voinut välttyä rakastumasta rautiaankirjavaan tammaan, joka videolla esitteli erittäin kaunista ravia. Sukunsa sinetöi vielä nämä kaupat, ja soittelinkin sormet ja varpaat ristissä kotimaan suuntaan asiasta - ja vaikka puoliveripiireissä uusi olinkin, oli kasvattajatäti Petra jo vakuuttunut suomenhevosteni sekä muiden kouluhevosteni perusteella kodin luotettavuudesta, eikä sopivasta summastakaan jäänyt kummallekaan pahaa makua suuhun. Kotvasta myöhemmin elokuun puolivälissä pääsin vihdoin vastaanottamaan ihastuttavan Berry Blushedin varsin sateisena lauantaina.

​

Betti on se hevonen, joka varsinkin ensikokemusten perusteella jättää vähän ristiriitaisen kuvan itsestään; silmäkulmastaan pälyilevä, korvia hieman pyörittelevä ja jännittynyt raudikko, joka ei kuitenkaan pistä oikeastaan vastaan mistään tai ilmaise vahvasti erimielisyyksiään. Huolimatta varsin nihkeästä alusta voivat Bettin kanssa enemmän puuhanneet kuitenkin kehua tammaa oikein mukavaksi, pääosin rauhalliseksikin puoliveriseksi, joskin vaan hyvin epävarmaksi, sekä toisinaan liiankin tarkkaavaiseksi ympäristöstään. Ja ruoka-aikoina Betti on ihan kaikkea muuta kuin mukava, mutta siitä kerrottakoon myöhemmin - jos kerrottakoon. Yleisesti ottaen siis kuitenkin ihan asiallinen hevonen, jolla on terve jännitys uusia asioita ja ihmisiä kohtaan, mutta luotto kohdillaan.