Valmarin Talli

No Man No Cry -nimisen tammani juostessa lämminveristen raveja innostuin ajatuksesta, että toisin muutaman lämminverisen lisää. Halusin mielummin tällä kertaa orin, varsaikäisen, hyvistä linjoista ja uusista sellaisista. Ajatuksen muhiessa aloin tutkia tarkemmin nettifoorumeita sekä myyntipalstoja nuorten ja varsojen varalta, mutta sitä oikein sopivaa ei vaan tuntunut osuvan kohdalle, ainakaan Suomesta. Samalla ehdittiin selata myös Ruotsin tarjonta, ja vaikka muutama ihan lupaavalta näyttikin, tarkemmin viestitellessä tuntui, etteivät nämä olleet sitä, mitä etsin. Niinpä purin tunteitani paikallisraveissa eräälle ravivalmentajalle, joka hieman huvittuneesti kysyi, miksi en suuntaisi katsettani meren taakse kohti Yhdysvaltoja. Vaikka aluksi ajatus kammotti ihan työmäärän takia, oli se kyllä kieltämättä kiehtova, ja yhteistuumin valmentajan avustuksella otin yhteyttä muutamaan kasvattajaan. Lopulta Wellingtonin tilalta tuntui löytyvän juuri se hevonen, mitä olin vähän kaipaillutkin - vuosikas orivarsa hienosta isälinjasta sekä emänkin puolelta kelpoisa juoksija. 
Jostain kumman syystä annoin valmentajan suostutella minut lopulta vielä lentokoneeseen Wellingtonin herran kutsuttua meidät ihan vierailulle asti. Jenkkien maankamaralla vielä ehdin innostuneena mutta hieman epäluuloisena mietiskellä, olisiko matka lopulta antoisa ja lähtisikö pyörä rullaamaan uuden lämminverivarsan tuontiin, mutta epäluulot vaihtuivat pian tilalla ihastukseen nuorta oria kohtaan. Ryhdikäs ja vahvaluontoinen vuosikas pyyhkäisi semmoista askelta tarhan lävitse, että ei siinä kahta kertaa ehtinyt enää mietiskellä, ja pitkän paperirallin ja aikataulutuksen jälkeen lensi ruunikko Suomeen.

​

Butch on rehellisesti sanottuna vahvatahtoinen, arvonsa tunteva ori, joka kyllä omaa peruskäytöstavat ihmisten seurassa, vaikka kumartelematon onkin. Yleisesti Butch on suht rauhallinen, aika itsenäinen ja virkeä otus, jonka kanssa homma luistaa kunhan jättää turhan nypläämisen ja miettimisen pois käsiteltäessä. 

​

Butch ei tosiaan ole mikään letitettävä ja kiillotettava hoidokki, ehei. Ruunikon kärsivällisyys on yleensä suht lyhytikäistä, joten mitään turhaa näpräämistä sen kanssa ei kannata alkaa harrastaa - iso ori nimittäin saattaa ottaa omatoimiset ritolat, sen verran taitava solmutaikuri se tahtoo olla, jos vaan solmuun yltää. Mikäli ruunikon mielestä homma venyy ihan kohtuuttomiin aikoihin, saattaa se alkaa jopa ihan näykkijäksi - vaikka kovasti se ei pahaa tarkoitakaan, kunhan varoittelee vaan. Yleensä napakka komento kuitenkin tyynnyttää Butchin vielä aloilleen. 

Talutellessa Butchista kuoriutuu ehkä maailman v-mäisin tapaus - vaikka jonkinlaiset käytöstavat siltä löytyykin, koskevat ne lähinnä ihmisväkeä. Lämminverisen veri kuohahtaakin hetkessä ihan pelkistä orituoksuista, ja yleensä sille iskeekin paha putkinäkö ja tilapäinen kuurous, jolloin pieni kaksijalkainen saattaa unohtua narun päähän. Tammoja kohtaan Butchilla taas on puolestaan hirveästi lämpimiä, suorastaan palavia rakkaudentunteita, ja oria saakin kiskoa välillä tammatarhan vierustalta hyvän tovin, ennen kuin se muistaa taluttelijan olemassaolon. 

​

Ajaessa Butch on suht tasainen, eteenpäin pyrkivä sekä erittäin kovapäinen tapaus, jonka pysäyttämiseen tarviikin sitten hieman auktoriteettia ja lihasta. Omalla tavalla sen periksiantamattomuus ja voitontahto tekeekin siitä erinomaisen, kauniisti liikkuvan juoksijan. Kaikkine Butch on siis kisahevonen, oikealla mentaliteetilla, sopivalla määrällä esiintymisenhalua sekä kovakalloisuutta.

​