top of page

Can't Take Me On

virtuaalihevonen VH19-038-0000

ruunikko amerikanravuriori, 164cm korkea

2-vuotias, syntynyt 01.03.2019 (ikääntyy 01.05.2019)

kasvattajana Sven Karlsson, Lindesberg (evm)

omistajana Humutin (VRL-14618)

ennätykset 01.21,3a

statistiikka 06: 1-1-2-0, voittosumma 3 500v€

Tallin nuorikot alkoivat pikkuhiljaa siirtyä kisaamaan vanhempien sarjoissa, ja tuntui, että lisävahvistus olisi lämminverinuorisoon paikallaan. Niinpä kaivelimme valmentajan kanssa ostopöksyt esille, avasimme läppärin ja aloimme selailla myytäviä lämminverivarsoja läpi. Muutaman sopivan löydettyämme otimme yhteyttä myyjiin, joista rajasimme lopulta sopivimmaksi parivuotiaan, ajolle opetetun Can't Take Me On'in, jonka isä oli Ruotsissakin menestystä niittänyt ja palkittu kantakirjaori Take On One. Kaupoista sovittiin jo puhelimen välityksellä, ja eläinlääkärin tarkistettua varsan lähdimme ajamaan kohti Oulua, jossa meitä odottelikin vahva, ryhdikäs ja valpas orivarsa.

​

Kaalin lempinimi on hieman harhaanjohtava siinä mielessä, ettei kyseessä nyt mikään hirveä kaaliaivo ole, vaan ihan älykäs, mukavan tasapainoinen hevonen, joka ei oikeastaan hermostu mistään tai lyö ranttaliksi radallakaan. Yleisesti ori on oikein kohtelias, siisti ja rauhallinen tapaus, jonka kanssa voipi toimia oikeastaan kuka tahansa.

​

Kaali on kaikesta päätellen jo leppoisa hoidettava, eikä sillä ole mikään kiirus mihinkään. Ruunikkoa saa sen puolesta kyllä laittaa ja hangata ihan mielensä mukaan, kaviotkaan eivät suuria murheita aiheuta ja osaamattomuudestakaan ei ori osaa panna pahakseen, joten periaatteessa ihan tavallinen tallaajakin voisi Kaalin laitella kuntoon. Oikeastaan ainoa pientä pahennusta aiheuttava asia on häsellys Kaalin karsinassa ruoka-aikoina, ruunikko kun tahtoo ruokarauhansa, mutta tyytymättömyys jää ihan vain hännän huiskutteluun ja luimintaan, ja onpa vakioväki oppinut viis veisaamaan happamasta naamasta jos boksiin nyt joutuu jostain syystä menemään. 

Kaalin taluttelu on verrattavissa seniorikoiran kanssa köpöttelyyn, ori kulkee niin kiltisti kyllä mukana ja seurailee ympäristöään turhia riehumatta. Oreista ruunikko ei oikeastaan välitä sitten pätkääkään, elleivät ne nyt ihan päälle tule, ja tammatkin saavat Kaalin puolesta olla ihan rauhassa, mitäpä niitä härnäämään. 

​

Ajohevosena Kaali on hieman reaktiivisempi sekä selvästi pirtsakoituva, mutta edelleen ihan käpälissä pysyvä, vaikka hormonikuohkuissaan saattaakin kasvaa kummasti pari senttiä korkeutta ja seurata muita hevosia pikkasen tarkemmalla silmällä. Ajaessa ruunikko kuitenkin keskittyy vain ja ainoastaan sen ajuriin ja eteenpäin kulkemiseen, joten sinänsä mitään stuntteja ei tarvitse odotella radalla. Kaali on kaikin puolin aika hillitty ravihevonen, jonka kyytiin on aika mutkatonta istua, sillä ori kyllä tahtoo tehdä yhdessä, eikä se heitä korvia narikkaan. 

​

sukutaulu

i Can't Take One mrn 162cm

​

ii One Take x ie Love Free Zone

​

iii SWS Tsár x iie Hollywood Ho x iei Zone Out x iee Friendzone

Yuck You tprn 158cm

​

ei Naughty N Nasty x ee Purple Duckling

​

eii Dominant Boy x eie Nude Truth x eei Rubba Dubba Duck x eee Everything Purple Sparkles

Kaali ottaa vastaan tuontisukuisia lämminveritammoja.

o/t. nimi // synt. // emä // omistaja

starttikalenteri

00.00.0000 paikka / näyttely / tuomari / tulos

2-vuotiskausi
16: 1-1-2-0, vs. 3500v€

02.03.2019 Lindesberg Arena - koelähtö, hyväksytty - 01.26,4ake x

10.03.2019 Snilli Trotters - Kyvyt esiin -divisioonakarsinta - 01.22,4aly xx - 09/09

13.03.2019 Rjazán Trotters - villit - 01.21,3ake x - 01/06 +1600v€

14.03.2019 Rjazán Trotters​ - villit - 01.23,4ake - 03/06 +500v€

15.03.2019 Rjazán Trotters​ - villit - 01.24,4ake - 05/06

15.03.2019 Ravikeskus Valmari - villit - 01.26,4ake - 07/09

16.03.2019 Rjazán Trotters​ - villit - 01.21,3ake xx - 02/06 +900v€

16.03.2019 Ravikeskus Valmari​ - villit - 01.25,4ake - 09/10

17.03.2019 Ravikeskus Valmari​ - villit - hll

18.03.2019 Ravikeskus Valmari​ - villit - hll

18.03.2019 Lily's Trotters - villit - 01.22,5aly - 05/05

19.03.2019 Ravikeskus Valmari​ - villit - 01.24,6ake - 03/10 +500v€

20.03.2019 Lily's Trotters - villit - hml

22.03.2019 Lily's Trotters - villit - 01.23,3aly - 06/06

24.03.2019 Lily's Trotters - villit - 01.23,2aly - 06/06

26.03.2019 Lily's Trotters - villit - 01.23,6aly - 06/06

28.03.2019 Lily's Trotters - villit - 01.23,5aly - 05/05

30.03.2019 Shav Racing - villit - 00.00,0

bottom of page