Valokylän Talli

Pullanmurusia tipahteli rinnuksille samaa tahtia suun mutustellessa nisun kimpussa. Kulmia kurtistellen olin kumartunut suurentamaan voikon jalkoja, ja puolihuolimattomasti kahvia ryypiskellessä sitä valui murujen seuraksi suupielestä. Ajatuksissani palasin kokonaiskuvaan, ja yritin keksiä hyviä syitä lähteä keskellä karuinta talvea ostoretkelle vähintäänkin yhtä karuun Karjalaan.

​

Kasvattajan kertomaa:
Myrskylän Kujo ja sen kermanvaalea karvapeite sekä suklaiset nappisilmät ovat niin vastuttamaton yhdistelmä, että tälle naamalle on erittäin vaikea sanoa ei. Isältään tättähääräluonteen perinyt Kujo kuitenkin tarvitsee aika ajoin sitä napakkaa kieltosanaa ja mielellään niin argumentoituna, että rasavilli peikkoprinssi sen myös kerrasta ymmärtää. Kujolla kun tuntuu olevan syntymävikana valikoiva kuulo, joka katoaa ennen kaikkea silloin, kun se tietää olevansa koettelemassa rajojaan. Myös siinä vaiheessa, kun edessä siintää tyhjä maneesi ja muutama puominpoikanen siellä täällä, on kuulo täydellisesti menetetty. Ei auta vaikka ihminen huitoisi kaikella kättä pidemmällä orin huomiota itseensä, se menee aivan varmasti sinne minne itse haluaa ja tasan sitä vauhtia kuin lystää. Ja kun Kujo saa itse määrätä tahdin, on se poikkeuksetta hanaa!​ Siinä sitten saa itse olla sydän syrjällään milloinka katkeaa kaunis sukkajalkainen koipi ja koko hyrskynmyrsky on niskoillaan maneesin hiekassa. Toistaiseksi ketterä ja sulavaliikkeinen Kujo on pysynyt tolpillaan ja itseasiassa, kun pahimmasta sydäristä on päästy yli, on sillä ihan kivannäköistä - vaikkakin vähän turhan vauhdikasta - menoa niin irtohypytyksessä kuin muuten vaan pitkin poikin hölkkäillessä. Ennustan tälle kermakaramellille vanhempiensa lailla meneväistä uraa yleispainotteisena hevosena. Kasvattaja toivoo näkevänsä Kujon joku kaunis päivä KTK-tilaisuudessa, sillä vanhempiensa ansiosta se on oikeutettu sellaiseen osallistumaan.