Kaikki materiaali © VRL-14618, ellei toisin mainittu. Etusivun koristekuva © Envapaat19 CC BY-NC-SA 2.0
Valokylän Talli on virtuaalitalli, ja näin ollen sivuilla esitetyt henkilöt ja kuviin liitetyt tiedot ovat fiktiivisiä.

virtuaalihevonen

Ku Sieniä Sateella

rekisterissä VH19-018-0251

punarautias suomenhevosori, 160cm korkea

syntynyt 21.02.2019, ikää 7 vuotta (ikääntyy satunaisesti)

painoittunut koulu- & kenttäratsastukseen tasoilla Helppo A & Helppo

kasvattajana Ruusa-Petunia Sola, Porvoo (evm)

omistajana Humutin (VRL-14618)

KTK-III -palkittu 30.04.2019

SV-II -palkittu 20.04.2019

❁ tavoitteena vielä krj & kerj -laatikset

Ruusa-Petunia on harvinaisen tarmokas kasvattajarouva monen kymmenen vuoden kokemuksella, ja täytyy myöntää, että tätä seitsemänkymmenvuotiasta naista on tullut kasvatustyön puolesta ihan ihailtuakin - onhan vanhan, napakan naisen huomista tuotu esiin yksi jos toinenkin kouluratojen mestari. Useasti meilläkin haaveiltiin vaativan B-tason koulupollesta, semmoisesta superkivasta, kiiltäväkarvaisesta, mutta tilauksessa varmaan osui jonkin sortin kommunikaatiokatkos just näiden toiveiden kohdalla, kun rouvalta sitten viimein uskaltauduttiin vaatimattomasti kyselemään talven myytävistä varsoista. Meille varattiin kaksikosta se orivarsa, silloin vielä vankkarakenteinen mutta sopusuhtainen pihkasilmäinen otus. Kuvien ja puheluiden perusteellahan se ostettiin, kyytikin tilattiin ja paperit hoidettiin kuntoon luottavaisesti postin kautta. Lopulta meidän pihamaalle kärrättiin ystävällisen epäoleellisen ratsastajan puolesta lihava rautias orivarsa, ei siinä ollut itku kaukana - mikään ylväs kouluratsunalku tämä ollut. Kyllähän siitä heti tiedettiin, ettei tästä rautiaasta mitään vaativan tason kouluvääntäjää tule saamaan, niin vaivalloisesti se lyllersi pitkin pihamaata, ja tyhmäkin se oli kuin lapinmiehen lapikas. Hieman vihjaillessa asiasta Ruusa-Petunialle tuli meille topakka tuumahdus ettei niitä kiiltäväkarvaisia unelmasuomenhevosia synny "kuin sieniä sateella", josta meidän orivarsa sitten saikin nimensä. Ei ollut sieni sateella ei, mutta hiljalleen ruokarohmu nuori alkoi syödä tiensä meidän sydämmiimme.

Sieni on hyväntahtoinen, hieman yksinkertainen tynnyrimallin suomenhevonen, jonka motivaatio pidetään pääosin yllä (ylen)syöttämällä. Älykkääksi sitä ei voi tosiaan missään nimessä kutsua, eikä siitä ole saatu eikä tulla saamaankaan sitä supertason kouluhevosta jota meille tilattiin, mutta kiltti se on kuin mikä ja ihan kelpo perustason hevonen, jolle ruoan ohella maittaa niin työnteko että yhdessä tekeminen.

​Sieni on pääasiassa ihan sosiaalinen oripoika, mitä nyt laumassa semmoinen yli-intoinen tapaus, jota muut hevoset sitten tuppaavat vähän koulimaan takaisin ruotuun. Ilkeäksi ei Sientämme voi kuitenkaan kutsua, enemmälti leikkisäksi taaperoikään jumittuneeksi kylläkin. Sosiaalinen kanssakäyminen sujuu kuitenkin rautiaalta pääasiassa ihan maltillisesti, poislukien tammaseuran. Sieni nimittäin tahtoisi niin kovasti tehdä Pikku-Sieniä jokaisen vastaantulevan tamman kanssa, vaikka tunteet jäävätkin pääasiassa yksipuolisiksi ja rautiaan tynnyrimme tutustelu jääkin vain huuteluksi rakkaudenkohteen perään.

Sienen hoitamiseen tuo oman lisämausteensa sen yksinkertaisuus - joskus se tulee portille vastaan noutaessa, toisinaan sillä menee hetki raksutella, että nyt ollaan lähdössä sisälle ja arkiaskareille. Karkuun se ei ole onneksi koskaan pinkaissut mitä sitä on joskus hangesta rämpien hakemaan joutunut, mutta yleensä talviaikaan se lahjotaankin suosiolla portille pastilleilla tai mitä nyt taskuista sattuu löytymään. Narussa Sieni käyttäytyy kyllä, mitä nyt niiden perhanan tammojen luokse tahtoisi rakkaudentunnustuksia lepertelemään, mutta seuraapa kuitenkin ihan kiltisti mukana kun vähät välittää sen tuntemuksista.

Hoitaessa Sieni omaa kyllä ihan yleiset käytöstavat, eikä sitä oikeastaan haittaa laisinkaan seisoskella laitettavana, mitä nyt saa aikaan kiusaantumista toljotellessaan tyhjillä silmillä hoitajansa jokaista liikettä. Oria saa harjata, pestä, letittää, kiillottaa, kengittää, mitä näitä onkaan ihan ilman ongelmia, eikä tuo ymmärrä eläinlääkäriäkään pelätä. Sienen ehkäpä ainoa huono tapa on nojailla koko (liika)painollaan kavioiden puolessa kyykkivää hoitajaansa vasten, ja useampi kuin yksi on saanut tallotut varpaat palkaksi rautiaan kömpelösti seistessä kolmella jalalla. Varustamisen päälle Sieni ei ymmärrä sen enempää, joka kerta sen täytyy nuuskutella sieraimet levällään kuolaimet ja satulat, mutta siinäpä samalla sen saa huijattua varusteisiin.

Sienen ratsastaminen vaatii taitoa, leveää persettä ja paksuja pohkeita. On tullut todettua, että tynnyrimallin suomenhevonen on kyllä ihan motivoitunut kauralöpöllä käyvä keskivertomoottorin omaava tapaus, vaikka mitenkään super upea kouluhevonen se ei ole, vielä kömpelömpi esteillä, mutta perustason suoritushevonen kylläkin. Treenin alussa Sienen kanssa tuleekin varmaan se suurin työvaihe, jotta siitä saa edes jonkin sortin liikkujan esiin ja kasaan, sillä suomensienellä on tapana levitä kuin Jokisen eväillä ja liikkuminenkin on kuin tervassa tarpomista, mutta ihan reippaalla asenteella siellä selässä keikkuessa ja persettä puuduttamalla myös Sieni aktivoituu siitä pikku hiljaa jopa nostamaan jalkojaan sen senttimetrin enemmän. 

Sienen piti tosiaan olla vaativan tason kouluratsu, semmoinen kiiltävä ja solakka postimerkkikääntäjä, mutta tankkerin kanssa nyt mitään vaativaa edes enää tässä vaiheessa haaveilla. Sen sijaan jäätiin helpon A-tason hommiin, jossa rautias eliö on ihan mukiinmenevä, ellei jopa hirveän kauniisti sanottuna kiva. Motivaatiota Sieneltä löytyy ja mielellään ori tekeekin yhdessä ratsastajan kanssa, vaikka välillä tuntuukin, ettei takapää oikein ole vielä ihan balanssissa etupään kanssa ja sitten toisinpäin, ja onhan sen käynti-ravi-työskentely ihan somaa katseltavaakin, vaikka mitenkään super lennokkaita orin askeleet eivät olekaan. 

Esteillä Sieni on pääasiassa jotain katastrofin ja katastrofin väliltä, mutta yrityksenpuutteesta oria ei voi mennä syyttämään. Sitä paitsi, Sieni on hirveän varmajalkainen etenijä, ja vauhti ei varmasti hyydy kesken leikin, vaikka hypyssä vielä jonkin sortin vastausviivettä esiintyykin eikä hyppykorkeudet päätä huimaa, mutta pääsee tämäkin tynnyri vielä yli ysikymppisen. 

Sienen lempipuuhaa on yllätys yllätys maastoilu, eritoten kevät-kesäaikaan lehtipuiden vihertäessä, orin mielestä se on syö-niin-paljon-kuin-jaksat-buffet, jos sen vaan antaa lepsusti löntöstellä. Ruskea suomisieni kuitenkin jättää lehtipuut rauhaan kunhan sitä ottaa vaan napakasti ohjista ohjaten eteenpäin, ja tähänkin rymisevään tynnyriin saa kummasti vauhtia radalla.

© VRL-14618

Sukutaulu

i Ku Kuningas Konsanaan prt 166cm

ii Ku Kerrasta Herra prt 167cm x ie Oman Elämänsä Prinsessa vrt 158cm

iii Viheltäen Menee x iie Kunnessittenjoskus x iei Kuningasasia x iee Renesanssiprinsessa

Sadepäiväsammakko m 147cm

ei Sammakoita Suusta m 143cm x ee Tippa Linssissä prt 150cm

eii Möläytys x eie Pususta Prinsessa x eei Sata Lasissa x eee Koivun Pisara

tarjolla jalostukseen tuontisukuisille suomen(pien)hevostammoille.

o. Rapatessa Roiskuu ktk-kelp / 13.06.2019 / e. Tarun Helmihirssi KTK-II / enna VRL-14704

o. Ku Sillit Suolassa / 20.05.2019 / e. Kestimäen Lemmenkaruselli ktk-kelp / miivi VRL-13320

isä Ku Kuningas Konsanaan on yksi suomenhevosten suurikokoisimpia tämän hetken jalostusoreja, Ruusa-Petunian taattua kouluhevoslaatua. Vankka, ryhdikäs ja valtaisat mahtipontiset liikkeet omaava Kunkku on karjas kantakirja kakkosen punarautias, joka on kisannut tasokkaasti vaativan B:n luokkia aina suomenhevosmestaruuksissa asti. Kunkku asuu edelleen kasvattaja-omistajansa huovissa tätä nykyä ihan siitospuuhia hoidellen. Kunkkua mainostetaan erittäin tasapainoisena, mukavan helppona ja tervejärkisenä orina, joka osaltaan on lisännyt sen suosiota jalostuskäytössä; 14-vuotiaan orin varsalukema huitoo 54. paikkeilla, joista suurin osa on paljastunut yhtä punaisiksi suurikokoisiksi oreiksi. Näillä näkymin Kunkku saa vielä pitkiä jalostusvuosia eteensä ollessaan terve ja kestävästi kysytty käyttöori. 

Kisakalenteri

18.03.2019 Ristikallion Suomenhevoset / tuomarina dookie / 06/12

21.04.2019 Riimuvaara / tuomarina Sorel / 03/12, irtoSERT

KRJ 53 sijoitusta, 10 voittoa

10.03.2019 kutsu / Helppo A / 02/30

16.03.2019 kutsu / Helppo A / 03/30

18.03.2019 kutsu / Helppo A / 03/30

19.03.2019 kutsu / Helppo A / 04/30

20.03.2019 kutsu / Helppo A / 02/30

22.03.2019 kutsu / Helppo A / 01/30

22.03.2019 kutsu / Helppo A / 01/40

24.03.2019 kutsu / Helppo A / 03/40

26.03.2019 kutsu / Helppo A / 05/30

26.03.2019 kutsu / Helppo A / 03/40

28.03.2019 kutsu / Helppo A / 03/40

28.03.2019 kutsu / Helppo A / 01/40

29.03.2019 kutsu / Helppo A / 05/40

29.03.2019 kutsu / Helppo A / 02/40

30.03.2019 kutsu / Helppo A / 02/40

30.03.2019 kutsu / Helppo A / 03/40

31.03.2019 kutsu / Helppo A / 03/40

01.04.2019 kutsu / Helppo A / 02/40

01.04.2019 kutsu / Helppo A / 02/40

02.04.2019 kutsu / Helppo A / 03/40

02.04.2019 kutsu / Helppo A / 02/40

02.04.2019 kutsu / Helppo A / 02/40

02.04.2019 kutsu / Helppo A / 04/40

03.04.2019 kutsu / Helppo A / 01/40

04.04.2019 kutsu / Helppo A / 01/40

06.04.2019 kutsu / Helppo A / 05/40

07.04.2019 kutsu / Helppo A / 02/40

08.04.2019 kutsu / Helppo A / 06/40

09.04.2019 kutsu / Helppo A / 05/40

09.04.2019 kutsu / Helppo A / 06/40

09.04.2019 kutsu / Helppo A / 02/40

10.04.2019 kutsu / Helppo A / 05/40

11.04.2019 kutsu / Helppo A / 06/40

11.04.2019 kutsu / Helppo A / 02/30

12.04.2019 kutsu / Helppo A / 01/40

12.04.2019 kutsu / Helppo A / 02/30

14.04.2019 kutsu / Helppo A / 03/30

15.04.2019 kutsu / Helppo A / 03/30

15.04.2019 kutsu / Helppo A / 01/40

15.04.2019 kutsu / Helppo A / 04/40

17.04.2019 kutsu / Helppo A / 01/40

18.04.2019 kutsu / Helppo A / 05/30

19.04.2019 kutsu / Helppo A / 04/30

19.04.2019 kutsu / Helppo A / 06/40

22.04.2019 kutsu / Helppo A / 02/30

23.04.2019 kutsu / Helppo A / 04/30

24.04.2019 kutsu / Helppo A / 01/30

25.04.2019 kutsu / Helppo A / 05/30

26.04.2019 kutsu / Helppo A / 05/40

26.04.2019 kutsu / Helppo A / 05/40

26.04.2019 kutsu / Helppo A / 04/30

27.04.2019 kutsu / Helppo A / 03/30

29.04.2019 kutsu / Helppo A / 01/30

KERJ 18 sijoitusta, 03 voittoa

10.03.2019 kutsu / Helppo / 05/40

13.03.2019 kutsu​ / Helppo / 04/40

18.03.2019 kutsu​ / Helppo / 04/40

28.03.2019 kutsu / Helppo / 06/40

06.04.2019 kutsu / Helppo / 02/18

06.04.2019 kutsu / Helppo / 03/40

12.04.2019 kutsu / Helppo / 01/30

16.04.2019 kutsu / Helppo / 03/40

18.04.2019 kutsu / Helppo / 04/30

20.04.2019 kutsu / Helppo / 01/30

23.04.2019 kutsu / Helppo / 06/40

23.04.2019 kutsu / Helppo / 04/30

29.04.2019 kutsu / Helppo / 03/30

05.05.2019 kutsu / Helppo / 02/30

09.05.2019 kutsu / Helppo / 02/30

09.05.2019 kutsu / Helppo / 05/30

13.05.2019 kutsu / Helppo / 05/30

17.05.2019 kutsu / Helppo / 01/30

00.

00.

00.00.0000 kutsu / taso / sija

00.00.0000 kutsu / taso / sija

Päiväkirja

27.02.2019, kirjoittanut omistaja, päiväkirjamerkintä

Enpä olisi uskonut näin pian palaavani itse rouva Ruusa-Petunian pariin nyt kolmivuotiaan kasvattinsa kanssa, mutta täällä sitä Porvoon jäisellä maaseudulla nyt seisoskeltiin hallissa. Helmikuinen päivä oli tuulisen kostea lämpötilojen huidellessa plussan puolella, ja Sienikin oli saanut alleen hokit lisäpitoa antamaan. 

Ruusa-Petunia oli ystävällisesti kutsunut meidät ilmeisesti tyypilliseen tapaansa kasvattajana muutamaa viikkoa aiemmin kyläilemään, jotta hän näkisi kasvattiorinsa kasvun ja tason, ja olimme sitten kisa-apulaisen kanssa päättäneet sopia Porvoon vierailun samaan syssyyn tulevan kisaviikonlopun kanssa. Sieni ei vielä näihin kisoihin ollut osallistumassa, lähti vaan ekstrana mukaan tätä jonkin sortin tapaamista varten, eikä talvipömppöistä oripoikaa haitannut ollenkaan seisoskelu kuljetusautossa heinäverkon äärellä. Suunnitelmana oli yöpyä Ruusa-Petunian hyvän rahan perintökartanossa, jonka aikana rouva pääsisi käsittelemään tynnyrimallista raudikkoa.

"Nouses hyvä tyttö nyt sinne selkään", kasvattajan topakka ääni kiiruhteli meikäläistä haaveilemasta, ja kiltisti kapesin Sienen leveään selkään. Jotenkin siellä oli aina alussa hirveän vieras olo istua - ori kun ei ollut ihan se sporttimallin suokki johon olin mennyt tottumaan. Nihkuttelin vielä itseni satulassa parempaan istuntaan Ruusa-Petunian valvovan silmän alla, ja pieni hiki nousi iholle jo valmiiksi - mitähän kasvattaja tuumaisi leikistä?

"Alahan verryttelemään, niin nähdään miten Sieni on edistynyt", rouva komensi, ja kilttinä tyttönä avustin tynnyrini liikkeelle. Hieman laiskaan tyyliinsä se lähti liikkeelle. Tyypilliseen tapaansa Sieni oli jälleen kerran hitokseen jäykkä, takapää kulki omassa rytmissä siinä, missä etupää tuntui raskaalta. Vaikka silmät olinkin suunnannut rautiaan korvien väliin ja eteenpäin, kuulin suorastaan sen hampaiden kiristelyn, mitä Ruusa-Petunia piti.

"Onpas se jäykkä", nainen mutristeli huuliaan. "Onko aina?"

"On, Sieni vaatii vähän aikaa päästäkseen liikkeelle", vastasin arasti, ja seitsenkymmenvuotias kasvattaja hymähti itselleen.

"Samanlainen kuin emänsäkin siis. Verryttele ihan rauhassa se auki ja hae päät samalle rytmille, näyttävät menevän omia teitään." Helpottuneena palautteen asiallisuudesta aloin työskentelemään suomensieneni kanssa nyt tutuilla otteilla, niin kuin kotonakin. Pidensin ja lyhensin käyntiä, käänsin orin voltille pariin otteeseen kulmissa ja vaihtelin ravista käyntiin ja pysähdyksiin. Sieni onnekseni alkoi vertyä ja kantaa itseään, takapää ei enää laahannut itsekseen ja edestäkin rautias oli keventynyt huomattavasti vartin sisällä. Nyt se alkoi kulkea jo ihan hevosen elkein. 

"No nyt näyttää jo paremmalta, sehän on hereillä. Hirveän voimakas liikkuja se ei ole, mutta eipä ole äitinsäkään, kumpikin hieman maavoittoisia. Aloitappa ihan keskiravilla volttiin, josta siirryt harjoitusraviin kentän keskelle ja siitä pohkeenväistöä uralle", Ruusa-Petunia ohjeisti, ja hieman kummastellen mietin, milloin tästä oli valmennus tullut. Ei siinä, ei se pahaakaan tehnyt Sienelle ja minulle.

Rautias eliö oli valmiiksi vetreä ja kuulolla, joten sen nosto raville ei tuottanut ongelmia. Voltissa Sieni askelsi hieman varovasti, liekö arkana jaloistaan ja askel jäi suht lyhyeksi, josta kasvattaja huomauttikin. Jatkoin kuitenkin ohjeen mukaisesti kohti kentän keskiosaa harjoitusravissa, josta siirryttiin suoriltaan pohkeenväistöön aina uralle asti. Sieni vastasi pohkeelle erityisen hyvin tänään, ja vaikka selvästi sen taso ei ollut ihan siellä, missä pitäisi ja paksu kroppa vielä oli orin alla suht kömpelössä käytössä, suoritti suomensieni ihan mallikkaasti eikä epäröinyt ohjeistusta. 

"Sehän meni ihan kohtalaisesti. Tee kuitenkin vielä sama uudelleen, aloita pitkän sivun puolivälistä ja toista, se vähän arasteli volttia", Ruusa-Petunia kuulosti ihan oikeasti yllättyneeltä. 

Toistettuani kasvattaja pyysi minua ratsastamaan kentän keskelle. Nainen pyysi minua topakkaasti kokoamaan Sienen alussa, ratsastaen melkein uralle asti keskikäynnistä, jonka jälkeen pysähdys ja peruutus neljän askeleen verran. Tämä vaihe ei oikeastaan aiheuttanut sen suurempaa päänvaivaa, Sieni oli nimittäin helppo koota, peruutuksessa vain hieman takaosasta raskaanoloinen. Samaan aikaan Ruusa-Petunia ohjeisti vasempaan täyskäännökseen takaosan kautta ihan orin takapään aktivoimiseksi, joka näytti tepsivän Sienen ottaessa sen nyt paremmin käyttöönsä. Siitä päästiin nostamaan harjoitusraviin, josta siirryttiin harjoituslaukkaan ja uralle, vastalaukkaan ja suurehkoon puoliympyrään. Inhottavan nihkeä talvikeli oli saanut minut hikoilemaan ja Sienen karvan kosteaksi, ja pyöreä ori alkoi pikkuhiljaa väristä. Onneksemme kasvattaja alkoi olla tyytyväinen näkemäänsä, taputellen nyt kiitoksia ja päästäen minut jäähdyttelemään. Annoin Sienen ravailla vielä kevyesti sen viitisen minuuttia ennen vapaata käyntiä, jonka aikana huomasin, että Sieni liikkuu jopa tosi kivasti alla, pehmeästi ja yhtenäisesti.

"Sieni on tasoon nähden kyllä ihan kohdillaan, semmoinen kahden pään huolehdittava sekä aika varovainen vielä askelistaan. Vaihdot ja siirrot siltä kyllä sujuu, ja motivaatio sillä on kohdillaan. Muista aktivoida sen takapäätä ettei se jää voimattomaksi ja laiskistu ratsastaessa. Oli oikein ilo nähdä kuitenkin teidän työskentelyä, eiköhän se siitä varmistu ja ala tasapainoittumaan kunhan ikää tulee", Ruusa-Petunia hymyili vienosti ja kertoi palautteensa. Sienen olin pysäyttänyt naisen eteen kuunnellakseni, ja tottahan kasvattirouva puhui. Kiitellen pääsin laskeutumaan satulasta hennoille koivillleni.

***​

07.04.2019, kirjoittanut Saara VRL-14761, Saara Suomelan yksityisvalmennus

Hilla istui Sienen selässä kuin vanhatekijä konsanaan. Sienen ratsastaja taisikin olla porukan ainoa joka ei pahemmin arkaillut nakata jalustimia jaloistaan. Hillalla oli käynnissä hyvin tasapainoinen istunta. Vaikka ratsastajan istunta olikin niin sanotusti kondiksessa, ei Sieni tahtonut näillä pakkasilla oikein lämmetä työntekoon. Edes uusi paikka ja vieras maneesi ei saanut orin niveliin liikettä. Tässä tapauksessa oli siis painotettava jopa enemmän hevosen liikkeisiin, kuin varsinaiseen ratsastajan istuntaan. Kokeilimme alkuun saada oria liikkeelle löysemmällä ohjastuntumalla, mikä näytti toimivan aivan päinvastoin kuin toivottiin. Orin painopiste valahti eteen, jolloin Hillankin istunta muuttui etupainoiseksi. Siitä puolestaan seurasi se, että orin pää tuntui tukalan painavalta ohjaa vasten ja liikkeeseen ei silti saatu lisäpontta. Niinpä pyysin Hillaa pysäyttämään suomipojunsa ja kävin kädestä pitäen laittamassa Hillan istunnan takaisin paikalleen. Kun istunta oli jälleen kunnossa, oli aika vain yksinkertaisesti tuputtaa pohkeella lisää vauhtia, kuitenkin niin, että polvi ei jännittyisi ja rajoittaisi täten Sienen ravia. Lopulta Hillan maaniteltua oriaan liikkeelle useamman kymmenen minuuttia, ori viimein heräili työntekoon. Kun ravi saatiin pyörimään, oli aika jatkaa ympyröille taivuttelemaan. Ympyrätyöskentelyn aikana seurasin tiiviisti Hillan asentoa, joka näytti hieman kallistuvan toiselle puolelle ympyrän kaaren aikana. Tämän ongelman korjaamiseen lähdimme hyödyntämään liioiteltua suuntausta. Hillan tulisi ratsastaa vartalollaan ulos kaarteelta, mutta jaloillaan edelleen kaarteen myötäisesti. En tiedä mitkä lihakset Hilla sieltä sai lopulta heräteltyä, mutta muutaman toiston jälkeen hänen asentonsa silminnähden parani. Sienikin alkoi liikkua hiljalleen entistä paremmin ja asettui mukavasti ympyröillä. Kun siirryimme laukkatyöskentelyyn Hillalla alkoi koko valmennuksen työläin vaihe. Sieni näytti hyvin tahmealta Hillan työstäessä laukka-apuja. Ori ei olisi selkeästi jaksanut hölkötellä tälle päivälle yhtään enempää. Jouduin muistuttelemaan Hillaa istunnastaan laukka-apujen aikana useampaan kertaan, sillä jalat heilahtivat toisinaan liian eteen ja toisinaan liian taakse. Tilanne ei parantunut kun laukka ei tuntunut nousevan, ei sitten millään. Niinpä avustin tahdikkailla taputuksilla pohkeen vaikutusta kentän keskeltä, ja viimein rytmikäs laukka nousi. Laukka oli selkeästi hieman haastavampaa istua, sillä Hillan ja satulan välistä paistoi päivänvalo aina kun Sieni ponnisti lisää vauhtia. Niinpä vaadin Hillalta hieman syvempää istuntaa, kuitenkin sellaista, että se ei hidastaisi orin laukkaa. Parin raville siirtymän ja tuskaisen laukan noston kautta laukka rullasi, ja Hilla pystyi keskittymään paremmin istuntaansa. Liika taaksepäin kallistuminen osoittautui syyksi Sienen haluttomuudelle nostaa laukkaa. Hyvä että se huomattiin, sillä nyt Hilla pystyisi treenaamaan yltiö kallisteluaan hieman kohtuullisemmaksi. Sieni ei ehkä ollut tällä kertaa kaikista yhteistyökykyisimmällä päällä, mutta kyllä Hilla pääsi ainakin muutaman hyvän pätkän aikana harjoittelemaan istuntaansa kaikissa askellajeissa.

***

05.07.2019, kirjoittanut Viixi, päiväkirjamerkintä

Päämääräni oli yksinkertainen ja selkeä huristellessani lainassa olevalla Peugeotillani kohti Valokylän tallia; aikoisin hoitaa ja rennosti ratsastaa rautiaan suomenhevosori Sienen. Ulkona pauhasi melkoinen myräkkä, jos sitä siksi voi kutsua, vettä kuitenkin satoi ja auton pyyhkimet saivat olla aika nopeilla asetuksilla. Ajettuani jo hyvän tovin novigaattorini vihdoin ilmoitti määränpään olevan vasemmalla. Kurvasin Valokylän parkkipaikalle ja kampesin itseni sadetamiseissani ylös autosta. Tallissa oli ihanan kuivaa ja saatoin jo alkaa refleksinomaisesti riisumaan sadetakkiani ennen kuin muistin, että se hevonenkin pitäisi vielä käydä hakemassa laitumelta. Pyörähdin tallirakennuksen päästä päähän ja kurkistelin vähän ovien taakse, etten hevosen ollessa narunpäässä olisi sitten ihan hukassa. Tallilla ei näkynyt ketään, saisin ilmeisesti olla kaikessa rauhassa.

Laitumet löydettyäni aloin oitis paikallistaa sitä oikeaa rautiasta, Sientä - uhka väärän hevosen mukaan ottamisesta oli todella suuri, kaikki tuntemattomat rautiaat orit näyttivät silmissäni samoilta. Yritin selata sadetakkini suojissa märkää puhelintani ja katsoa vihjettä saamistani ohjeviesteistä. Punainen riimu, sehän se olikin. Nopeasti löysin punaisella riimulla varustetun suomenhevosen toljottamasta minua jo valmiiksi portilla. Märkä hevonen taisi itsekin haluta jo sisälle kuivattelemaan, niin äkkiä se myöntyi matkaani ja tallusti perässäni talliin. Tallissa huiskaisin ensitöikseni ahdistavan märän sadetakkini lähimpään naulakkoon, jonka jälkeen kiinnitin Sienen hoitopaikan ketjuihin molemminpuolisesti. Varustehuoneesta löysin kaikki orille kuuluvat hoitovälineet ja varusteet, hoitamisessa ei kestänyt kauaa, sillä loimitettuna ollut hevonen ei ollut kovin likainen. Sieni seisoi kilttinä paikallaan ja seurasi silmillään jokaista liikettäni.

Kentällä kiipesin korokkeelta satulaan, joka talli-kenttä välisellä matkalla oli jo kastunut sateen vuoksi. Sadetakkini piti inhottavaa nitinää ja kitinää kävellessämme hieman kummastuneen oloisen Sienen kanssa alkukäyntejä. Oria varmasti ihmetytti, kun tälläinen tuntematon täti tuli sitä yhtäkkiä ratsastamaan sen omaan kotiin. Hyvin luottavaisesti se kuitenkin käyttäytyi, ei pinkonut pakoon portilla tai väistellyt satulaa hoitopaikalla.
Hyvien alkukäyntien jälkeen keräsin ohjat käsiini ja pyysin Sienen raviin. Hitaastihan se alkuunsa löntysteli, mutta temponmuutoksia tehden ja jonkinlaista kolmikaarista ähertäen alkoi pikkuhiljaa varsin hyvä rytmi raville löytyä ja Sieni hakeutua jopa muotoon. Jonkun aikaa kevenneltyäni molempiin suuntiin siirryimme kävelemään. Käynnissä teimme pohkeenväistöjä kumpaankin suuntaan. Sieni yritti aluksi pungertaa itseään kovasti mutkalle sekä väistää liian jyrkästi, mutta muutamien toistojen jälkeen saimme molemmat väistöt hiottua mallilleen. Laukassa teimme ympyröitä ja pitkillä sivuilla vähän reippaampaa laukkaa, mistä Sieni tykkäsi. Hyvän pätkän jälkeen oli aika laittaa homma pakettiin ja loppuraveissa Sieni kulki hienossa peräänannossa, pientä takapään herättelyä homma vaati toimiakseen kokoajan, mutta peräänanto se kuitenkin oli. Loppukäynnit lähdimme kävelemään metsään, missä Sieni hamusi suuhunsa jokaisen oksan, johon vain polulta saattoi yltää. En minä sitä kieltää viitsinyt - hyvän työnhän se oli tänään tehnyt.

This site was designed with the
.com
website builder. Create your website today.
Start Now