Ku Sieniä Sateella

virtuaalihevonen, rekisteröity tunnuksella VH19-018-0251

punarautias suomenhevosori, korkeutta 160cm

syntynyt 21.02.2019, iältään 13-vuotias, ikääntyy satunaisesti

koulu- & kenttäpainoitteinen, kisaa tasoilla Helppo A / Helppo

kasvattajana Ruusa-Petunia Sola, Porvoo (evm)

omistajana Valokylän Talli (VRL-14618)

☘ III -palkittu suomenhevosten kantakirjaustilaisuudessa huhtikuussa 2019

☘ II -palkittu suomenhevosvarsojen laatuarvostelussa huhtikuussa 2019

☘ tavoitteena sla, krj, kerj -laatuarvostelut

Ruusa-Petunia on harvinaisen tarmokas kasvattajarouva monen kymmenen vuoden kokemuksella, ja täytyy myöntää, että tätä seitsemänkymmenvuotiasta naista on tullut kasvatustyön puolesta ihan ihailtuakin - onhan vanhan, napakan naisen huomista tuotu esiin yksi jos toinenkin kouluratojen mestari. Useasti meilläkin haaveiltiin vaativan B-tason koulupollesta, semmoisesta superkivasta, kiiltäväkarvaisesta, mutta tilauksessa varmaan osui jonkin sortin kommunikaatiokatkos just näiden toiveiden kohdalla, kun rouvalta sitten viimein uskaltauduttiin vaatimattomasti kyselemään talven myytävistä varsoista. Meille varattiin kaksikosta se orivarsa, silloin vielä vankkarakenteinen mutta sopusuhtainen pihkasilmäinen otus. Kuvien ja puheluiden perusteellahan se ostettiin, kyytikin tilattiin ja paperit hoidettiin kuntoon luottavaisesti postin kautta. Lopulta meidän pihamaalle kärrättiin ystävällisen epäoleellisen ratsastajan puolesta lihava rautias orivarsa, ei siinä ollut itku kaukana - mikään ylväs kouluratsunalku tämä ollut. Kyllähän siitä heti tiedettiin, ettei tästä rautiaasta mitään vaativan tason kouluvääntäjää tule saamaan, niin vaivalloisesti se lyllersi pitkin pihamaata, ja tyhmäkin se oli kuin lapinmiehen lapikas. Hieman vihjaillessa asiasta Ruusa-Petunialle tuli meille topakka tuumahdus ettei niitä kiiltäväkarvaisia unelmasuomenhevosia synny "kuin sieniä sateella", josta meidän orivarsa sitten saikin nimensä. Ei ollut sieni sateella ei, mutta hiljalleen ruokarohmu nuori alkoi syödä tiensä meidän sydämmiimme.

Sieni on hyväntahtoinen, hieman yksinkertainen tynnyrimallin suomenhevonen, jonka motivaatio pidetään pääosin yllä (ylen)syöttämällä. Älykkääksi sitä ei voi tosiaan missään nimessä kutsua, eikä siitä ole saatu eikä tulla saamaankaan sitä supertason kouluhevosta jota meille tilattiin, mutta kiltti se on kuin mikä ja ihan kelpo perustason hevonen, jolle ruoan ohella maittaa niin työnteko että yhdessä tekeminen.

Sieni on pääasiassa ihan sosiaalinen oripoika, mitä nyt laumassa semmoinen yli-intoinen tapaus, jota muut hevoset sitten tuppaavat vähän koulimaan takaisin ruotuun. Ilkeäksi ei Sientämme voi kuitenkaan kutsua, enemmälti leikkisäksi taaperoikään jumittuneeksi kylläkin. Sosiaalinen kanssakäyminen sujuu kuitenkin rautiaalta pääasiassa ihan maltillisesti, poislukien tammaseuran. Sieni nimittäin tahtoisi niin kovasti tehdä Pikku-Sieniä jokaisen vastaantulevan tamman kanssa, vaikka tunteet jäävätkin pääasiassa yksipuolisiksi ja rautiaan tynnyrimme tutustelu jääkin vain huuteluksi rakkaudenkohteen perään.

Sienen hoitamiseen tuo oman lisämausteensa sen yksinkertaisuus - joskus se tulee portille vastaan noutaessa, toisinaan sillä menee hetki raksutella, että nyt ollaan lähdössä sisälle ja arkiaskareille. Karkuun se ei ole onneksi koskaan pinkaissut mitä sitä on joskus hangesta rämpien hakemaan joutunut, mutta yleensä talviaikaan se lahjotaankin suosiolla portille pastilleilla tai mitä nyt taskuista sattuu löytymään. Narussa Sieni käyttäytyy kyllä, mitä nyt niiden perhanan tammojen luokse tahtoisi rakkaudentunnustuksia lepertelemään, mutta seuraapa kuitenkin ihan kiltisti mukana kun vähät välittää sen tuntemuksista.

Hoitaessa Sieni omaa kyllä ihan yleiset käytöstavat, eikä sitä oikeastaan haittaa laisinkaan seisoskella laitettavana, mitä nyt saa aikaan kiusaantumista toljotellessaan tyhjillä silmillä hoitajansa jokaista liikettä. Oria saa harjata, pestä, letittää, kiillottaa, kengittää, mitä näitä onkaan ihan ilman ongelmia, eikä tuo ymmärrä eläinlääkäriäkään pelätä. Sienen ehkäpä ainoa huono tapa on nojailla koko (liika)painollaan kavioiden puolessa kyykkivää hoitajaansa vasten, ja useampi kuin yksi on saanut tallotut varpaat palkaksi rautiaan kömpelösti seistessä kolmella jalalla. Varustamisen päälle Sieni ei ymmärrä sen enempää, joka kerta sen täytyy nuuskutella sieraimet levällään kuolaimet ja satulat, mutta siinäpä samalla sen saa huijattua varusteisiin.

Sienen ratsastaminen vaatii taitoa, leveää persettä ja paksuja pohkeita. On tullut todettua, että tynnyrimallin suomenhevonen on kyllä ihan motivoitunut kauralöpöllä käyvä keskivertomoottorin omaava tapaus, vaikka mitenkään super upea kouluhevonen se ei ole, vielä kömpelömpi esteillä, mutta perustason suoritushevonen kylläkin. Treenin alussa Sienen kanssa tuleekin varmaan se suurin työvaihe, jotta siitä saa edes jonkin sortin liikkujan esiin ja kasaan, sillä suomensienellä on tapana levitä kuin Jokisen eväillä ja liikkuminenkin on kuin tervassa tarpomista, mutta ihan reippaalla asenteella siellä selässä keikkuessa ja persettä puuduttamalla myös Sieni aktivoituu siitä pikku hiljaa jopa nostamaan jalkojaan sen senttimetrin enemmän. 

Sienen piti tosiaan olla vaativan tason kouluratsu, semmoinen kiiltävä ja solakka postimerkkikääntäjä, mutta tankkerin kanssa nyt mitään vaativaa edes enää tässä vaiheessa haaveilla. Sen sijaan jäätiin helpon A-tason hommiin, jossa rautias eliö on ihan mukiinmenevä, ellei jopa hirveän kauniisti sanottuna kiva. Motivaatiota Sieneltä löytyy ja mielellään ori tekeekin yhdessä ratsastajan kanssa, vaikka välillä tuntuukin, ettei takapää oikein ole vielä ihan balanssissa etupään kanssa ja sitten toisinpäin, ja onhan sen käynti-ravi-työskentely ihan somaa katseltavaakin, vaikka mitenkään super lennokkaita orin askeleet eivät olekaan. 

Esteillä Sieni on pääasiassa jotain katastrofin ja katastrofin väliltä, mutta yrityksenpuutteesta oria ei voi mennä syyttämään. Sitä paitsi, Sieni on hirveän varmajalkainen etenijä, ja vauhti ei varmasti hyydy kesken leikin, vaikka hypyssä vielä jonkin sortin vastausviivettä esiintyykin eikä hyppykorkeudet päätä huimaa, mutta pääsee tämäkin tynnyri vielä yli ysikymppisen. 

Sienen lempipuuhaa on yllätys yllätys maastoilu, eritoten kevät-kesäaikaan lehtipuiden vihertäessä, orin mielestä se on syö-niin-paljon-kuin-jaksat-buffet, jos sen vaan antaa lepsusti löntöstellä. Ruskea suomisieni kuitenkin jättää lehtipuut rauhaan kunhan sitä ottaa vaan napakasti ohjista ohjaten eteenpäin, ja tähänkin rymisevään tynnyriin saa kummasti vauhtia radalla.

Sukutaulu & jälkeläiset

i. Ku Kuningas Konsanaan evm prt 166cm

ii. Ku Kerrasta Herra prt 167cm x ie. Oman Elämänsä Prinsessa vrt 158cm

iii. Viheltäen Menee x iie. Kunnessittenjoskus x iei. Kuningasasia x iee. Renesanssiprinsessa

e. Sadepäiväsammakko evm m 147cm

ei. Sammakoita Suusta m 143cm x ee. Tippa Linssissä prt 150cm

eii. Möläytys x eie. Pususta Prinsessa x eei. Sata Lasissa x eee. Koivun Pisara

Rajoitetusti tarjolla tuontisukuisille suomen(pien)hevostammoille.

ori Ku Sillit Suolassa ktk-kelp / 20.05.2019 / emästä Kestimäen Lemmenkaruselli KTK-II

ori Rapatessa Roiskuu SV-I, ktk-kelp / 13.06.2019 / emästä Tarun Helmihirssi KTK-II

tamma Sotamaalauksen Ku Nyrkki Silmään / 05.03.2020 / emästä Kuuma Ku Hella Kutosella

isä Ku Kuningas Konsanaan on yksi suomenhevosten suurikokoisimpia tämän hetken jalostusoreja, Ruusa-Petunian taattua kouluhevoslaatua. Vankka, ryhdikäs ja valtaisat mahtipontiset liikkeet omaava Kunkku on karjas kantakirja kakkosen punarautias, joka on kisannut tasokkaasti vaativan B:n luokkia aina suomenhevosmestaruuksissa asti. Kunkku asuu edelleen kasvattaja-omistajansa huovissa tätä nykyä ihan siitospuuhia hoidellen. Kunkkua mainostetaan erittäin tasapainoisena, mukavan helppona ja tervejärkisenä orina, joka osaltaan on lisännyt sen suosiota jalostuskäytössä; 14-vuotiaan orin varsalukema huitoo 54. paikkeilla, joista suurin osa on paljastunut yhtä punaisiksi suurikokoisiksi oreiksi. Näillä näkymin Kunkku saa vielä pitkiä jalostusvuosia eteensä ollessaan terve ja kestävästi kysytty käyttöori.

isänisä Ku Kerrasta Herra on puhetta ja kunnioitusta herättävän suuri punarautias, joka tätä nykyä viettää ruunapäiviä omistajansa kotipihassa. Aikoinaan Herkku...

Kisakalenteri

KRJ 53 sijoitusta, joista 10 voittoja

10.03.2019 kutsu / Helppo A / 02/30

16.03.2019 kutsu / Helppo A / 03/30

18.03.2019 kutsu / Helppo A / 03/30

19.03.2019 kutsu / Helppo A / 04/30

20.03.2019 kutsu / Helppo A / 02/30

22.03.2019 kutsu / Helppo A / 01/30

22.03.2019 kutsu / Helppo A / 01/40

24.03.2019 kutsu / Helppo A / 03/40

26.03.2019 kutsu / Helppo A / 05/30

26.03.2019 kutsu / Helppo A / 03/40

28.03.2019 kutsu / Helppo A / 03/40

28.03.2019 kutsu / Helppo A / 01/40

29.03.2019 kutsu / Helppo A / 05/40

29.03.2019 kutsu / Helppo A / 02/40

30.03.2019 kutsu​ / Helppo A / 02/40

30.03.2019 kutsu / Helppo A / 03/40

31.03.2019 kutsu​ / Helppo A / 03/40

01.04.2019 kutsu​ / Helppo A / 02/40

01.04.2019 kutsu​ / Helppo A / 02/40

02.04.2019 kutsu / Helppo A / 03/40

02.04.2019 kutsu / Helppo A / 02/40

02.04.2019 kutsu​ / Helppo A / 02/40

02.04.2019 kutsu​ / Helppo A / 04/40

03.04.2019 kutsu / Helppo A / 01/40

04.04.2019 kutsu / Helppo A / 01/40

06.04.2019 kutsu / Helppo A / 05/40

07.04.2019 kutsu​ / Helppo A / 02/40

08.04.2019 kutsu​​ / Helppo A / 06/40

09.04.2019 kutsu / Helppo A / 05/40

09.04.2019 kutsu​​ / Helppo A / 06/40

09.04.2019 kutsu / Helppo A / 02/40

10.04.2019 kutsu​ / Helppo A / 05/40

11.04.2019 kutsu / Helppo A / 06/40

11.04.2019 kutsu / Helppo A / 02/30

12.04.2019 kutsu​ / Helppo A / 01/40

12.04.2019 kutsu​ / Helppo A / 02/30

14.04.2019 kutsu / Helppo A / 03/30

15.04.2019 kutsu / Helppo A / 03/30

15.04.2019 kutsu / Helppo A / 01/40

15.04.2019 kutsu​​ / Helppo A / 04/40

17.04.2019 kutsu / Helppo A / 01/40

18.04.2019 kutsu​ / Helppo A / 05/30

19.04.2019 kutsu​ / Helppo A / 04/30

19.04.2019 kutsu / Helppo A / 06/40

22.04.2019 kutsu​ / Helppo A / 02/30

23.04.2019 kutsu​ / Helppo A / 04/30

24.04.2019 kutsu​ / Helppo A / 01/30

25.04.2019 kutsu​ / Helppo A / 05/30

26.04.2019 kutsu / Helppo A / 05/40

26.04.2019 kutsu / Helppo A / 05/40

26.04.2019 kutsu​ / Helppo A / 04/30

27.04.2019 kutsu​ / Helppo A / 03/30

29.04.2019 kutsu​ / Helppo A / 01/30

KERJ 39 sijoitusta, joista 07 voittoja

10.03.2019 kutsu / Helppo / 05/40

13.03.2019 kutsu​ / Helppo / 04/40

18.03.2019 kutsu​ / Helppo / 04/40

28.03.2019 kutsu​ / Helppo / 06/40

06.04.2019 kutsu / Helppo / 02/18

06.04.2019 kutsu / Helppo / 03/40

12.04.2019 kutsu / Helppo / 01/30

16.04.2019 kutsu / Helppo / 03/40

18.04.2019 kutsu​ / Helppo / 04/30

20.04.2019 kutsu​ / Helppo / 01/30

23.04.2019 kutsu​ / Helppo / 06/40

23.04.2019 kutsu​ / Helppo / 04/30

29.04.2019 kutsu​ / Helppo / 03/30

05.05.2019 kutsu / Helppo / 02/30

09.05.2019 kutsu​ / Helppo / 02/30

09.05.2019 kutsu / Helppo / 05/30

13.05.2019 kutsu​ / Helppo / 05/30

17.05.2019 kutsu​ / Helppo / 01/30

02.08.2019 kutsu / Helppo / 07/50

09.08.2019 kutsu / Helppo / 01/30

10.08.2019 kutsu​ / Helppo / 02/30

12.08.2019 kutsu​ / Helppo / 03/30

14.08.2019 kutsu​ / Helppo / 01/30

16.08.2019 kutsu​ / Helppo / 03/50

18.08.2019 kutsu​ / Helppo / 01/50

08.09.2019 kutsu​ / Helppo / 02/30

16.09.2019 kutsu​ / Helppo / 05/30

24.09.2019 kutsu​ / Helppo / 02/30

25.09.2019 kutsu​ / Helppo / 03/30

27.09.2019 kutsu​ / Helppo / 04/30

29.09.2019 kutsu​ / Helppo / 04/30

30.09.2019 kutsu​ / Helppo / 04/30

01.10.2019 kutsu​​ / Helppo / 02/30

13.10.2019 kutsu​​ / Helppo / 01/30

18.10.2019 kutsu​​ / Helppo / 04/30

20.10.2019 kutsu​​ / Helppo / 04/30

24.10.2019 kutsu​​ / Helppo / 03/30

26.10.2019 kutsu​​ / Helppo / 03/30

30.10.2019 kutsu​​ / Helppo / 03/30

Muut kisat (cup, nj, vsn)

VSN 18.03.2019 Ristikallion Suomenhevoset / tuomarina dookie / 06/12

NJ 21.04.2019 Riimuvaara / tuomarina Sorel / 03/12, irtoSERT

Päiväkirja

27.02.2019, kouluvalmennus © omistaja

Enpä olisi uskonut näin pian palaavani itse rouva Ruusa-Petunian pariin nyt kolmivuotiaan kasvattinsa kanssa, mutta täällä sitä Porvoon jäisellä maaseudulla nyt seisoskeltiin hallissa. Helmikuinen päivä oli tuulisen kostea lämpötilojen huidellessa plussan puolella, ja Sienikin oli saanut alleen hokit lisäpitoa antamaan. 

Ruusa-Petunia oli ystävällisesti kutsunut meidät ilmeisesti tyypilliseen tapaansa kasvattajana muutamaa viikkoa aiemmin kyläilemään, jotta hän näkisi kasvattiorinsa kasvun ja tason, ja olimme sitten kisa-apulaisen kanssa päättäneet sopia Porvoon vierailun samaan syssyyn tulevan kisaviikonlopun kanssa. Sieni ei vielä näihin kisoihin ollut osallistumassa, lähti vaan ekstrana mukaan tätä jonkin sortin tapaamista varten, eikä talvipömppöistä oripoikaa haitannut ollenkaan seisoskelu kuljetusautossa heinäverkon äärellä. Suunnitelmana oli yöpyä Ruusa-Petunian hyvän rahan perintökartanossa, jonka aikana rouva pääsisi käsittelemään tynnyrimallista raudikkoa.

"Nouses hyvä tyttö nyt sinne selkään", kasvattajan topakka ääni kiiruhteli meikäläistä haaveilemasta, ja kiltisti kapesin Sienen leveään selkään. Jotenkin siellä oli aina alussa hirveän vieras olo istua - ori kun ei ollut ihan se sporttimallin suokki johon olin mennyt tottumaan. Nihkuttelin vielä itseni satulassa parempaan istuntaan Ruusa-Petunian valvovan silmän alla, ja pieni hiki nousi iholle jo valmiiksi - mitähän kasvattaja tuumaisi leikistä?

"Alahan verryttelemään, niin nähdään miten Sieni on edistynyt", rouva komensi, ja kilttinä tyttönä avustin tynnyrini liikkeelle. Hieman laiskaan tyyliinsä se lähti liikkeelle. Tyypilliseen tapaansa Sieni oli jälleen kerran hitokseen jäykkä, takapää kulki omassa rytmissä siinä, missä etupää tuntui raskaalta. Vaikka silmät olinkin suunnannut rautiaan korvien väliin ja eteenpäin, kuulin suorastaan sen hampaiden kiristelyn, mitä Ruusa-Petunia piti.

"Onpas se jäykkä", nainen mutristeli huuliaan. "Onko aina?"

"On, Sieni vaatii vähän aikaa päästäkseen liikkeelle", vastasin arasti, ja seitsenkymmenvuotias kasvattaja hymähti itselleen.

"Samanlainen kuin emänsäkin siis. Verryttele ihan rauhassa se auki ja hae päät samalle rytmille, näyttävät menevän omia teitään." Helpottuneena palautteen asiallisuudesta aloin työskentelemään suomensieneni kanssa nyt tutuilla otteilla, niin kuin kotonakin. Pidensin ja lyhensin käyntiä, käänsin orin voltille pariin otteeseen kulmissa ja vaihtelin ravista käyntiin ja pysähdyksiin. Sieni onnekseni alkoi vertyä ja kantaa itseään, takapää ei enää laahannut itsekseen ja edestäkin rautias oli keventynyt huomattavasti vartin sisällä. Nyt se alkoi kulkea jo ihan hevosen elkein. 

"No nyt näyttää jo paremmalta, sehän on hereillä. Hirveän voimakas liikkuja se ei ole, mutta eipä ole äitinsäkään, kumpikin hieman maavoittoisia. Aloitappa ihan keskiravilla volttiin, josta siirryt harjoitusraviin kentän keskelle ja siitä pohkeenväistöä uralle", Ruusa-Petunia ohjeisti, ja hieman kummastellen mietin, milloin tästä oli valmennus tullut. Ei siinä, ei se pahaakaan tehnyt Sienelle ja minulle.

Rautias eliö oli valmiiksi vetreä ja kuulolla, joten sen nosto raville ei tuottanut ongelmia. Voltissa Sieni askelsi hieman varovasti, liekö arkana jaloistaan ja askel jäi suht lyhyeksi, josta kasvattaja huomauttikin. Jatkoin kuitenkin ohjeen mukaisesti kohti kentän keskiosaa harjoitusravissa, josta siirryttiin suoriltaan pohkeenväistöön aina uralle asti. Sieni vastasi pohkeelle erityisen hyvin tänään, ja vaikka selvästi sen taso ei ollut ihan siellä, missä pitäisi ja paksu kroppa vielä oli orin alla suht kömpelössä käytössä, suoritti suomensieni ihan mallikkaasti eikä epäröinyt ohjeistusta. 

"Sehän meni ihan kohtalaisesti. Tee kuitenkin vielä sama uudelleen, aloita pitkän sivun puolivälistä ja toista, se vähän arasteli volttia", Ruusa-Petunia kuulosti ihan oikeasti yllättyneeltä. 

Toistettuani kasvattaja pyysi minua ratsastamaan kentän keskelle. Nainen pyysi minua topakkaasti kokoamaan Sienen alussa, ratsastaen melkein uralle asti keskikäynnistä, jonka jälkeen pysähdys ja peruutus neljän askeleen verran. Tämä vaihe ei oikeastaan aiheuttanut sen suurempaa päänvaivaa, Sieni oli nimittäin helppo koota, peruutuksessa vain hieman takaosasta raskaanoloinen. Samaan aikaan Ruusa-Petunia ohjeisti vasempaan täyskäännökseen takaosan kautta ihan orin takapään aktivoimiseksi, joka näytti tepsivän Sienen ottaessa sen nyt paremmin käyttöönsä. Siitä päästiin nostamaan harjoitusraviin, josta siirryttiin harjoituslaukkaan ja uralle, vastalaukkaan ja suurehkoon puoliympyrään. Inhottavan nihkeä talvikeli oli saanut minut hikoilemaan ja Sienen karvan kosteaksi, ja pyöreä ori alkoi pikkuhiljaa väristä. Onneksemme kasvattaja alkoi olla tyytyväinen näkemäänsä, taputellen nyt kiitoksia ja päästäen minut jäähdyttelemään. Annoin Sienen ravailla vielä kevyesti sen viitisen minuuttia ennen vapaata käyntiä, jonka aikana huomasin, että Sieni liikkuu jopa tosi kivasti alla, pehmeästi ja yhtenäisesti.

"Sieni on tasoon nähden kyllä ihan kohdillaan, semmoinen kahden pään huolehdittava sekä aika varovainen vielä askelistaan. Vaihdot ja siirrot siltä kyllä sujuu, ja motivaatio sillä on kohdillaan. Muista aktivoida sen takapäätä ettei se jää voimattomaksi ja laiskistu ratsastaessa. Oli oikein ilo nähdä kuitenkin teidän työskentelyä, eiköhän se siitä varmistu ja ala tasapainoittumaan kunhan ikää tulee", Ruusa-Petunia hymyili vienosti ja kertoi palautteensa. Sienen olin pysäyttänyt naisen eteen kuunnellakseni, ja tottahan kasvattirouva puhui. Kiitellen pääsin laskeutumaan satulasta hennoille koivillleni.

***​

07.04.2019, yksityisvalmennus © Saara VRL-14761

Hilla istui Sienen selässä kuin vanhatekijä konsanaan. Sienen ratsastaja taisikin olla porukan ainoa joka ei pahemmin arkaillut nakata jalustimia jaloistaan. Hillalla oli käynnissä hyvin tasapainoinen istunta. Vaikka ratsastajan istunta olikin niin sanotusti kondiksessa, ei Sieni tahtonut näillä pakkasilla oikein lämmetä työntekoon. Edes uusi paikka ja vieras maneesi ei saanut orin niveliin liikettä. Tässä tapauksessa oli siis painotettava jopa enemmän hevosen liikkeisiin, kuin varsinaiseen ratsastajan istuntaan. Kokeilimme alkuun saada oria liikkeelle löysemmällä ohjastuntumalla, mikä näytti toimivan aivan päinvastoin kuin toivottiin. Orin painopiste valahti eteen, jolloin Hillankin istunta muuttui etupainoiseksi. Siitä puolestaan seurasi se, että orin pää tuntui tukalan painavalta ohjaa vasten ja liikkeeseen ei silti saatu lisäpontta. Niinpä pyysin Hillaa pysäyttämään suomipojunsa ja kävin kädestä pitäen laittamassa Hillan istunnan takaisin paikalleen. Kun istunta oli jälleen kunnossa, oli aika vain yksinkertaisesti tuputtaa pohkeella lisää vauhtia, kuitenkin niin, että polvi ei jännittyisi ja rajoittaisi täten Sienen ravia. Lopulta Hillan maaniteltua oriaan liikkeelle useamman kymmenen minuuttia, ori viimein heräili työntekoon. Kun ravi saatiin pyörimään, oli aika jatkaa ympyröille taivuttelemaan. Ympyrätyöskentelyn aikana seurasin tiiviisti Hillan asentoa, joka näytti hieman kallistuvan toiselle puolelle ympyrän kaaren aikana. Tämän ongelman korjaamiseen lähdimme hyödyntämään liioiteltua suuntausta. Hillan tulisi ratsastaa vartalollaan ulos kaarteelta, mutta jaloillaan edelleen kaarteen myötäisesti. En tiedä mitkä lihakset Hilla sieltä sai lopulta heräteltyä, mutta muutaman toiston jälkeen hänen asentonsa silminnähden parani. Sienikin alkoi liikkua hiljalleen entistä paremmin ja asettui mukavasti ympyröillä. Kun siirryimme laukkatyöskentelyyn Hillalla alkoi koko valmennuksen työläin vaihe. Sieni näytti hyvin tahmealta Hillan työstäessä laukka-apuja. Ori ei olisi selkeästi jaksanut hölkötellä tälle päivälle yhtään enempää. Jouduin muistuttelemaan Hillaa istunnastaan laukka-apujen aikana useampaan kertaan, sillä jalat heilahtivat toisinaan liian eteen ja toisinaan liian taakse. Tilanne ei parantunut kun laukka ei tuntunut nousevan, ei sitten millään. Niinpä avustin tahdikkailla taputuksilla pohkeen vaikutusta kentän keskeltä, ja viimein rytmikäs laukka nousi. Laukka oli selkeästi hieman haastavampaa istua, sillä Hillan ja satulan välistä paistoi päivänvalo aina kun Sieni ponnisti lisää vauhtia. Niinpä vaadin Hillalta hieman syvempää istuntaa, kuitenkin sellaista, että se ei hidastaisi orin laukkaa. Parin raville siirtymän ja tuskaisen laukan noston kautta laukka rullasi, ja Hilla pystyi keskittymään paremmin istuntaansa. Liika taaksepäin kallistuminen osoittautui syyksi Sienen haluttomuudelle nostaa laukkaa. Hyvä että se huomattiin, sillä nyt Hilla pystyisi treenaamaan yltiö kallisteluaan hieman kohtuullisemmaksi. Sieni ei ehkä ollut tällä kertaa kaikista yhteistyökykyisimmällä päällä, mutta kyllä Hilla pääsi ainakin muutaman hyvän pätkän aikana harjoittelemaan istuntaansa kaikissa askellajeissa.

***

05.07.2019, päiväkirjamerkintä © Viixi

Päämääräni oli yksinkertainen ja selkeä huristellessani lainassa olevalla Peugeotillani kohti Valokylän tallia; aikoisin hoitaa ja rennosti ratsastaa rautiaan suomenhevosori Sienen. Ulkona pauhasi melkoinen myräkkä, jos sitä siksi voi kutsua, vettä kuitenkin satoi ja auton pyyhkimet saivat olla aika nopeilla asetuksilla. Ajettuani jo hyvän tovin novigaattorini vihdoin ilmoitti määränpään olevan vasemmalla. Kurvasin Valokylän parkkipaikalle ja kampesin itseni sadetamiseissani ylös autosta. Tallissa oli ihanan kuivaa ja saatoin jo alkaa refleksinomaisesti riisumaan sadetakkiani ennen kuin muistin, että se hevonenkin pitäisi vielä käydä hakemassa laitumelta. Pyörähdin tallirakennuksen päästä päähän ja kurkistelin vähän ovien taakse, etten hevosen ollessa narunpäässä olisi sitten ihan hukassa. Tallilla ei näkynyt ketään, saisin ilmeisesti olla kaikessa rauhassa.

Laitumet löydettyäni aloin oitis paikallistaa sitä oikeaa rautiasta, Sientä - uhka väärän hevosen mukaan ottamisesta oli todella suuri, kaikki tuntemattomat rautiaat orit näyttivät silmissäni samoilta. Yritin selata sadetakkini suojissa märkää puhelintani ja katsoa vihjettä saamistani ohjeviesteistä. Punainen riimu, sehän se olikin. Nopeasti löysin punaisella riimulla varustetun suomenhevosen toljottamasta minua jo valmiiksi portilla. Märkä hevonen taisi itsekin haluta jo sisälle kuivattelemaan, niin äkkiä se myöntyi matkaani ja tallusti perässäni talliin. Tallissa huiskaisin ensitöikseni ahdistavan märän sadetakkini lähimpään naulakkoon, jonka jälkeen kiinnitin Sienen hoitopaikan ketjuihin molemminpuolisesti. Varustehuoneesta löysin kaikki orille kuuluvat hoitovälineet ja varusteet, hoitamisessa ei kestänyt kauaa, sillä loimitettuna ollut hevonen ei ollut kovin likainen. Sieni seisoi kilttinä paikallaan ja seurasi silmillään jokaista liikettäni.

Kentällä kiipesin korokkeelta satulaan, joka talli-kenttä välisellä matkalla oli jo kastunut sateen vuoksi. Sadetakkini piti inhottavaa nitinää ja kitinää kävellessämme hieman kummastuneen oloisen Sienen kanssa alkukäyntejä. Oria varmasti ihmetytti, kun tälläinen tuntematon täti tuli sitä yhtäkkiä ratsastamaan sen omaan kotiin. Hyvin luottavaisesti se kuitenkin käyttäytyi, ei pinkonut pakoon portilla tai väistellyt satulaa hoitopaikalla.
Hyvien alkukäyntien jälkeen keräsin ohjat käsiini ja pyysin Sienen raviin. Hitaastihan se alkuunsa löntysteli, mutta temponmuutoksia tehden ja jonkinlaista kolmikaarista ähertäen alkoi pikkuhiljaa varsin hyvä rytmi raville löytyä ja Sieni hakeutua jopa muotoon. Jonkun aikaa kevenneltyäni molempiin suuntiin siirryimme kävelemään. Käynnissä teimme pohkeenväistöjä kumpaankin suuntaan. Sieni yritti aluksi pungertaa itseään kovasti mutkalle sekä väistää liian jyrkästi, mutta muutamien toistojen jälkeen saimme molemmat väistöt hiottua mallilleen. Laukassa teimme ympyröitä ja pitkillä sivuilla vähän reippaampaa laukkaa, mistä Sieni tykkäsi. Hyvän pätkän jälkeen oli aika laittaa homma pakettiin ja loppuraveissa Sieni kulki hienossa peräänannossa, pientä takapään herättelyä homma vaati toimiakseen kokoajan, mutta peräänanto se kuitenkin oli. Loppukäynnit lähdimme kävelemään metsään, missä Sieni hamusi suuhunsa jokaisen oksan, johon vain polulta saattoi yltää. En minä sitä kieltää viitsinyt - hyvän työnhän se oli tänään tehnyt.

***

03.02.2020, maastoestevalmennus © Sylvi

Epätavanomaisen lämmin talvi ei Lapin lumimäärässä näkynyt ja hieman yli metrin lumivalli tervehti minua parkkipaikkalla. Saas nähdä, miten tuolla mettässä kenttäradalla päästään menemään. Onneksi Humutin oli ollut kaukonäköinen ja kenttäratsastusradalle oli aurattu erinomaisesti väylät, vaikka osa esteistä olikin jätetty odottamaan kevättä ja kesää. Valmennusvuorossa tänään oli Sieni, joka suuntaan pyöreä suomenhevosori, jolta löytyi kuitenkin kokoa ihan kivasti. Humutin oli verryytellyt Sienen huolella kentällä, sillä kuulemma orissa oli hieman hitaasti lämpenevän diesel-veturin vikaa. Sieni oli minulle uusi tuttavuus, joten mielenkiinnolla katsoin orin liikehdintää kohti pellonreunaa, jossa ensimmäiset kenttäesteet olivat. Ja täytyy kyllä myöntää, ettei Sieni tehnyt suurta vaikutusta ensinäkemältä. Ori löntysti takajalkojaan laahaten, kuikuili ojan penkkoja kohden (vaikka syömiseksi kelpaavat rehut olivat kaukana paksun lumikerroksen alla) eikä näyttänyt ollenkaan siltä, että tämän kanssa nyt pitäisi mennä baanailemaan kenttäradalle.
“Hyvässä lihassa”, taputin Sienen punertavaa kaulaa ja vilkaisin syrjäsilmällä selässä istuvaa Humutinta.
“Sano suoraan vaan, lihava se on”, Humutin naurahti. “Pieni kuntokuuri keväämmällä tulee taas tarpeeseen.”

Saavuimme auratulle pellolle, josta löytyi mm. kumpuja ja hautoja, tukkeja, mökki sekä pari laavua. Ne olivat tänään tehtävänämme, sillä metsään oli turha kuvitella mennä etsimään lumisia kenttäesteitä. Harjoitusesteeksi valitsin matalan ja pitkän laavun, jossa Humutin saisi ratsastaa Sientä liikkeelle ja pitkäksi. Tarkkailin ratsukon yhteistyötä ja yllätyksekseni löntystelevä Sieni nosti kuuliaisesti laukan ja lähti suorittamaan estettä korvat hörössä. Tosin hieman viiveellä ori reagoi kaikkiin pyyntöihin eikä sen laukka ollut kovin reipasta, mutta uskoin orin siitä hieman virkistyvän. Pureva pakkassää auttoi osaltaan Sienen etenemiseen, sillä se innostui silminnähden ensimmäisen hypyn jälkeen. Ohjeistin Humutinta ratsastamaan kukkulan läpi takaisin laavulle, jotta orille tuli vähän laukkametrejä alle ja maastonvaihteluiden vuoksi myös temponvaihteluita. Sieni tuli helposti hieman liian pohjaan esteille, joten pyysin Humutinta laskemaan laukka-askeleet ennen estettä. Se osottautui hieman hankalammaksi tehtäväksi, koska Sienen laukka ei edennyt kovin tasaisesti. Se saattoi hyytyä matkalla esteellä, mutta kuitenkin kiristää tahtia juuri ennen estettä. Humutin sai tehdä melko paljon töitä, jotta sai laukan hyvin hyppysiinsä ja pystyi säätelemään sitä helpommin.

Laavulta siirryimme trakehner-haudalle eli tukille, jonka alla oli hauta. Tukki oli melko massiivinen ja heti sen jälkeen oli vinolle linjalle sijoitettu kapea este. Tässä tehtävässä laukan säätäminen oli kaiken a ja o, sillä trakehnerille täytyi saada hyvät vauhdit, mutta heti tukin jälkeen hevonen tuli saada hyvin hallittua ja ratsastettua tarkasti kapealle vinon linjan esteelle. Ensimmäisellä kerralla trakehnerin hyppy jäi Sienellä hieman lyhyeksi, minkä vuoksi se sekosi laukka-askelissaan. Se keräsi kuitenkin itsensä hienosti ennen kapeaa estettä ja hyppäsi sen puhtaasti, vaikkakin hieman erikoisella hypyllä. Ori oli selvästi nöyrä, kun hyppäsi vähän huonommistakin lähestymisistä kiltisti. Toisella kerralla Sieni ei kummastellut tukkia enää niin paljoa, vaan Humuttimen rohkaistessa leiskautti sen yli yllättävän pippurisesti. Tämän jälkeen nähtiin jopa onneton ilopukki. Humutin sai nopeasti Sienen tunteenpurkaukset kuriin ja ratsukko ylitti vinon linjan esteen huolellisesti. Nyökyttelin tyytyväisenä, sillä ratsukko oli selvästi löytänyt yhteisen sävelen. Trakehner ja vino linja tultiin vielä muutaman kerran, jonka jälkeen harjoittelimme vielä muutaman kerran ylöshyppyjä ja alashyppyjä. Koska maa oli vitivalkoisen lumen peitossa, ei hevoselle ollut helppo hahmottaa maaston muotoja, joten Humutin sai melko paljon autttaa Sientä tässä tehtävässä. Ori oli kuitenkin jo niin hyvin kuulolla, että se odotti kiltisti ratsastajan apuja ja toimi niiden mukaisesti, rohkeasti hypäten alas ja jälleen ylös. Jätimme treenin onnistuneeseen suoritukseen ja annoin lopuksi palautteen ratsukolle.
“Vaikka Sieni ei ole kovin atleettinen, sen hyvä perusluonne ja rehellinen työskentely korvaavat paljon sporttisuudesta. Teidän hankaluudet ovat selvästi laukan säätelyssä ja hyvän tahdin ylläpitämisessä, sillä Sieni hyytyy helposti, jos sitä ei jatkuvasti ratsasta aktiivisesti. Sen sijaan Sienellä on hyvin voimaa hypyssä ja etenkin takaosaa kannattaakin vielä treenata lisää, sillä se helpottaa huomattavasti myös laukkatyöskentelyä. Hyvä puoli näyttää myös olevan se, ettei Sieni vierasta oikein mitään esteitä eikä se ole kyttäillyt koko treenin aikana yhtään mitään. Tsemppiä tulevaisuuden koitoksiin ja kesän kenttäkilpailuihin!”

***

05.04.2020, päiväkirjamerkintä © Bella

Sieni suomenhevosorin lempinimenä kuulosti hyvin epäilyttävältä, enkä tiennyt ollenkaan mitä odotin oikealle karsinalle saapuessani. En ainakaan pyöreärunkoista, hieman tuhdissa kunnossa olevaa ja hölmösti minua tuijottavaa otusta. Hetken jo ajattelin, ettei ori edes tajunnut paikalle tuloani, koska se tuntui katselevan ohitseni. Itse kiinnitin huomioni nimikylttiin karsinan ovessa: Ku Sieniä Sateella. Mielessäni taisi käydä, että olipa siinä erikoinen nimi. Sen kummempia aikailematta aloitin kuitenkin orin kuntoonlaittamisen.

Hoitotuokiossa ei itsessään ollut vikaa. En myönnä, mutta lienee mahdollista, että huolestuin ajoittain Sienen tyhjästä tuijottelusta. Ori vaikutti olevan aivan omalla planeetallaan, mutta päätin asian olevan okei. Ainakin niin kauan, kun kaikki toimisi. Kavioita putsatessa yritin olla liiskaantumatta orin alle, mutta mokoma ei tuntunut tajuavan ollenkaan omaa kokoaan - se nojasi tyynesti minuun samalla, kun yritin puhdistaa sitä kaviota.
Varusteita Sieni katseli kuin ei olisi koskaan nähnytkään. En tiedä olinko enemmän hämmentynyt vai huvittunut, kun ori ei tuntunut edes tajuavan mitään ennen kuin varusteet olivat sen päällä. Ei sitä ainakaan liian nopeasta ajatuksenjuoksusta voinut syyttää.

Kentälle päästyämme olin kiivennyt ratsaille ja pyytänyt orin uralle pitkinohjin. Sieni vaikutti rauhalliselta ja rennolta, enkä uskonut sen ainakaan alta lähtevän. Mutta voi sitä riemua, kun piti aloittaa ravityöskentely. Vaikka olinkin jos minkälaisilla suomenhevosilla ratsastanut, ja tiesin niiden olevan etupainoisia, jääräpäisiä ja niin edelleen, en todellakaan osannut odottaa aivan niin hidasta menoa. Sieni tuntui olevan juuri talviunilta herännyt tai jotain sinne päin. Suustani saattoi livetä jotain ei-niin-kauniita sanoja, ihan vain sen vuoksi, että jo ensimmäisen kierroksen jälkeen olin aivan loppu.
Muutaman kierroksen ahkeran työstämisen jälkeen alkoi ravi muistuttaa jo liikettä ja Sienikin oli edes hieman kasassa - viitaten siihen, että aluksi ori oli ollut pitkä kuin nälkävuosi. Ratsu vaikutti jopa suhteellisen mukavalta ja miellyttämisenhaluiselta, jos ei otettu huomioon sitä hitautta.

Ensimmäisessä laukkatehtävässä meinasin tosin oikeasti hieman hermostua. Lieneekö syynä se, että kaikki normaalisti ratsastamani hevoset olivat ylienergisiä vai se, että Sieni oli auttamattoman hidas, mutta se nosto. Sieni otti etujaloilla laukka-askeleita, takajalat vielä ravasivat. Naputin pohkeilla ja siltikin meni varmasti pari metriä kunnollisen laukan saamiseksi. Kun se laukka sitten saatiin, ei siinä liiemmin ollut moitittavaa. Ori yritti parhaansa mukaan taipua ympyröillä ja nopeutti sekä hidasti laukantahtia niin pyytäessäni. Suunnanvaihdoksen jälkeen onneksi uusi laukka nousi paremmin - mikä oli onni, koska ratsastus oli jo muutoinkin melko työlästä.
Laukkatyöskentelyn jälkeen siirryin jatkamaan jälleen ravissa. Tein paljon ympyröitä ja askellajin sisäisiä muutoksia. Sieni vaikutti yritteliäältä, vaikka ei se mikään liitokavio ollut. Muoto oli kuitenkin jo löytynyt, eikä ratsuni muistuttanut enää kirahvia. Lisäksi vauhtikin alkoi muistuttaa jotain muuta kuin etanaa, mikä oli hyvä merkki. Suuntaa vaihtaessani olin jo melko tyytyväinen oriin, vaikka omat lihakseni huusivatkin apua.

Ravityöskentelyn jälkeen siirryin Sienen kanssa pitkinohjin kävelyyn. Olimme työskennelleet kaikissa askellajeissa ja ihan mukiinmeneviäkin pätkiä oli saatu. Taputin oria ja annoin sen venytellä kaulaansa. Sieni oli loppujen lopuksi ihan mukava tapaus, vaikkakin hieman hidas ja hömelö. Sympaattinen otus se yhtä kaikki oli ja huvittunut hymy huulillani myönsin itselleni, että kyllä minä ehkä itsekin voisin tuollaisen otuksen ottaa.

Kaikki materiaali © VRL-14618, ellei toisin mainittu.
Valokylän Talli on virtuaalitalli, ja näin ollen sivuilla esitetyt henkilöt ja kuviin liitetyt tiedot ovat fiktiivisiä.

This site was designed with the
.com
website builder. Create your website today.
Start Now