Valokylän Talli

15.11.2018, estevalmennus Imperiumissa © Rita

​

Alkutunnista Aliisa oli hiukan hitaasti käynnistyvä. Ensimmäisten esteiden aikana tulikin muutama puomi mukaan ja Humutin sai kunnolla patistaa tammaa eteenpäin. Ensimmäinen tehtävä kuitenkin sujui hyvin, Aliisa hyppäsi varmasti esteiden yli ja kuunteli ratsastajaansa esteiden välissä. Humutin ratsasti kauniisti ja eleettömästi tammaansa. Kaarevan linjan tehtävällä Aliisa vasta alkoi käynnistyä ja Humutin sai pidättää jopa tammaa esteille. Tamma pysyi hyvin suorana kaarevalla linjalla. Jumppasarjalla hevonen meinasi hiukan hyytyä, mutta Humutin sai pidettyä hyvin tahdin yllä. Rata lyhyillä väleillä onnistui hyvin, Humutin ratsasti Aliisan hyvin esteille ja tiukan käännöksetkin onnistuivat hyvin.

​

***​

16.11.2018, kouluvalmennus Tikkupirun Ratsutallilla  © omistaja

​

Kiiruhdin Aliisan kanssa kohti Tikkupirun Ratsutallin kenttää. Olimme jo kymmenisen minuuttia myöhässä johtuen navigaattorini sekoilusta ja ohjaillessa minua pitkin poikin syrjäteitä traileri perässä kaarrellen, ja lopulta olin joutunut tarttumaan luuriin ja pirauttamaan nolon puhelun Tepolle, joka oli naureskellen ja ymmärtäväisesti ohjannut minut lopulta oikealle tielle lankoja pitkin. Autoni kurvattua vielä pihamaalle olin hampaita kiristellen kiiruhtanut ulos, peruuttanut unisen, matkailusta viisveisaavan ja heinää vielä suupieliinsä kiskoneen rautiaan trailerista ja varustanut sen semmoisella pikavauhdilla, että jopa Flash olisi ollut kateellinen. Nyt hoputin vielä tähän hetkeen heräävää vappulaista eteenpäin hölkätessäni muiden ratsukoiden pariin.
Selkään ennätysvauhdilla ponkaisten ohjasin Aliisan uralle tyhjään väliin verryttelyihin, ja hieman tuumiskellen ja kaula pitkällä rautias teki työtä käskettyä. Hiki valmiiksi virraten - osittain häpeästä - pahoittelin valmentajallemme, joka hymyili kuitenkin ystävällisesti suuntaani. Ilmeisesti muut ratsukot olivat jo ehtineet kertoa jonkin sortin esittelyt itsestään ja alla olevista ratsuistaan, joten myös minua pyydettiin esittelemään meidät.

"Hei, olen Humutin, entinen Ranskan maajoukkuekisaaja, nykyinen puskasuokkiratsastaja. Alla tänään nelivuotias Vappulan Aliisa, joka kuten näkyy, on aika tyynillä mielin liikenteessä. Aliisan taso on Helppo A, joten meitä pystyy hikoiluttamaan tosissaan. Tamman suurin ongelma on ehdottomasti kokoaminen sekä herkistäminen avuille, mutta ravisiirtymät sun muut sujuvat oikein mallikkaasti nuoresta iästä huolimatta."
Nyökytellen valmentaja viittoili jatkamaan uralla, ja mehän teimme työtä käskettyä. Muut ratsukot pääsivät poikkeuksellisesti verryttelemään vähän pidempään ottaessani reilun 15 minuutin tuntumaa Aliisan kanssa jalkojen oikomiseksi. Ensimmäisenä ohjaaja pyysi meitä vuorotellen tekemään ravi-käynti-siirtymiä kahdella pääty-ympyrällä, joissa ensin pysähdyttäisiin päädyssä, sitten keskikentällä. Aliisa, joka oli pikku hiljaa heräämässä päivään ja tilanteeseen suoritti osuuden mallikkaasti, tosin vielä hieman laiskanpuoleisesti, josta valmentaja meille mainitsikin vitsaillen, että tamman parhaat osuudet suorituksesta olivatkin ne pysähdykset, mikä oli kyllä ihan totta. Hymyilevä valmentaja kuitenkin päästi meidät vielä jatkamaan uralle jaloittelua, ja jopa suomenhevoseni alkoi viimein nostaa päätään ja reipastua ohjille. Pääsimme vielä yrittämään osuuden pari kertaa uudelleen, ja jokainen kerta meni edellistä paremmin. Pari muuta hevosta tuntui olevan hieman huonommalla tuulella, mutta Aliisa ei suinkaan pannut pahakseen nyreää seuraansa, vaan keskitti nyt täysin huomionsa siihen, mitä minä siltä halusin.

Seuraavaksi valmentaja pyysi meitä vuoron perään pohkeenväistöön uralla ensin käynnissä, sitten ravissa. Ensimmäisen ratsukon suorittaessa annettua tehtävää Tepon ponikatras, joka oli uskollisesti seurannut valmennuksen kulkua, säpsähti liikkeelle ja villisti laukkaillen poninperkuleet pyyhälsivät tekevän ratsukon ohitse, jolloin suorittanut hevonen hämmentyi suuresti ja kompuroi askelissaan. Tyypilliseen tapaansa Aliisa ei lotkauttanut korvaansakaan ponien metkuille, vaan jatkoi volttien tekemistä sekä kokoamisharjoituksia kanssani. Aliisan kanssa päädyimme väistämään viimeisenä, ja rautias tammani pääsi oikein loistamaan - pohkeenväistön se taitaa kuin haka. "Hyvä hyvä, just noin!" huuteli valmentajakin silminnähden tyytyväisenä, ja hymyillen taputin suomenpollea.

Viimeisenä keskityimme laukkaamaan. Pitkältä sivulta piti laukata lävistäjälle, jossa ohjeistettiin tekemään laukanvaihtoja suuntaa vaihtaen joka kerralla. Irvistelin hieman valmiiksi, sillä laukka ei ikävä kyllä ollut Aliisan vahvin osapuoli kouluratsastuksessa, mutta rohkeasti ja toiveikkain mielin ratsastin tammaani kevyesti odotellen vuoroani. Viimein sen koittaessa avustin Aliisan laukkaan, jossa se liikkuikin sulavasti ainakin pitkällä sivulla. Lävistäjällä kaikki meni hyvin ensimmäiseen laukanvaihtoon, jolloin tammani meinasi hidastaa vauhtiaan, ja sain ajaa sitä eteenpäin ihan reippain avuin. Suunnanvaihdokset eivät sujuneet sen paremmin, vaan suomenhevonen tuntui tervalta käsissä. Mutristellen suutani suoritin kuitenkin parhaamme mukaan loppuun, vaikka näytimme taatusti naurettavilta. Valmentaja lohdutteli, että saisimme kokeilla vielä uudelleen. Toinen kertakaan ei sujunut juuri sen paremmin, Aliisa tuntui epävarmalta allani, ja ohjaajan kehotuksesta vein rautiaan kentän toiseen päähän peruuttamaan ja muutenkin hakemaan takaisin sen varmuutta, joka alkutunnista oli tyynestä nuoresta hevosesta vielä huokunut. Niinpä yrittänyttä ei laiteta, ja Aliisan tuntuessa jälleen varmemmalta käsissä, nostin sen laukkaan uralla, kääntyen lävistäjälle ja reippaasti kannustaen sitä laukanvaihtoihin suoritimme jo paljon paremmin, vaikka vielä hevoseni tuntui epäröivän suunnanvaihtoja. 

Tunti oli hurahtanut suorastaan silmänräpäyksessä, ja valmentaja pyysi meitä aloittamaan loppuverryttelyt. Aliisa hidasti käyntiin ja pitkälle kaulalle enemmän kuin mielellään. Koska olimme ns. se viimeinen ratsukko, saimme palautteenkin viimeisenä viisipäisestä ryhmästä. Valmentaja hymyili ja kertoi ensin olevansa vaikuttunut Aliisan taidoista niinkin nuorella iällä, erityisesti tamman ravi oli kaunista katsottavaa. Hän toivoi kuitenkin väsymätöntä treeniä laukan- ja suunnanvaihdoissa sekä rohkeutta kannustaa rautiasta enemmän puolestani, sillä nyt Aliisa osoitti epäilevänsä ratsastajansa järkeä ja harkintakykyä. Nyökytellen ja kiittäen palasin uralle, jonka jälkeen meitä ohjannut ohjaaja kiitti kaikkia valmennuksessa olleita, toivotellen meille turvallista kotimatkaa ja hyvää jatkoa. Ratsukot siirtyivätkin seuraavaksi kohti paria varattua tarhaa, keräten varusteet väsyneiltä, osittain hikisiltä ratsuiltaan, vaikka Aliisa ei kyllä hikeä ollut nähnytkään. Kevyen fleeceloimen kuitenkin puin rautiaan päälle ihan vain sen palautumisen vuoksi, ja päästin suomenhevosen tyhjään hakaan toisen valmennuksessa olleen ratsun kanssa. Teppo kävi jo huutelemassa tallitupaan kahville ja pullalle.

​

***

27.11.2018, estevalmennus  © Sussu (VRL-12636)

​

Humun ja Aliisan estevalmennus ei alkanut mitenkään vauhdikkaasti. Usein suomenhevosta valmentamaan lähtiessä on mielikuva sellaisesta kunnon kiiturista, jota saa pidätelläkin esteiden välissä, mutta Aliisa oli jotain täysin muuta. Tamma lyllersi menemään korvat tyytyväisesti lerppuen, eikä sillä näyttänyt olevan kiire minnekään. Hoputinkin Humun heti aloittelemaan kunnolla alkuverryttelyä ja itse aloin kokoamaan meille esteitä. 

 

Vähitellen kun Aliisa pääsi hölkkäämään ja laukkailemaan, alkoi siitä tulla esille uusia vaihteita. Laitoin ratsukolle pari pientä kavalettia verryttelyä piristämään ja ne selvästi auttoivat. Aliisa tuntui tajuavan että pääsee hyppäämään ja alkoi suoraan sanottuna näyttää elämän merkkejä. Kun esteet oli vihdoin paikoillaan ja sopivalla aloituskorkeudella, oli aika aloittaa. Ensin ratsukko sai tulla pariin kertaa helpon kahden esteen sarjan, jossa halusin vain että hypyt tulisivat hieman terävemmiksi ja tamma etenisi itse ilman tuuppimista. Ensimmäinen yritys oli hieman löysähkö, mutta yhden puomin kolahdettua Aliisa tuntui heränneen ja tsemppasi seuraavalle kierrokselle todella hienosti. 

 

Keskityimme valmennuksessa radan ratsastamiseen. Esteet oli sommiteltu niin, että niitä pystyy hyppäämään erilaisina ratoina, jotta ratsukko saa harjoitusta erilaisiin käännöksiin ja linjoihin. Tässä vaiheessa Aliisa alkoi selvästi olla hereillä ja meno muuttui mukavan vauhdikkaaksi, eikä Humun tarvinnut olla enää kokoajan hoputtamassa tammaansa. Aloitimme radat pienestä ja vähitellen nostelin esteitä. Aliisan hypyt paranivat esteiden noustessa, kun sen piti tosissaan nostaa jalkojaan. Korkein ratamme jäi kuitenkin 80cm korkeuteen ja se tuntui olevan tänään Aliisalle oikein sopiva korkeus. 

 

Valmennus oli kokonaisuutena onnistunut. Aliisa on selvästi hevonen, joka vaatii aikaa heräillä ja vertyä, mutta kunhan sille antaa aikaa, siitä tulee todella näppärä ja varma hyppääjä. Viimeisin rata oli jo todella sujuva ja meno varmasti vain paranee jatkossa, kun tulee vielä enemmän rutiinia hyppäämiseen. 

​

***​

23.12.2018, jouluvaellus Foxburyssa © omistaja

​

"Suomenhevonen Jenkeissä ja vielä huvin vuoksi. Kaikkea sitä", oli tallimestari puhissut ilmoitettuani lähteväni Jenkkeihin joululomalle. Aliisan veisin mukanani. Miksi? Ihan puhtaasti omaksi ilokseni. Olisi jotain kotosuomesta, sitä paitsi, tamma voisi kisata yhtä hyvin Jenkkien kisakentillä - sijoituksia ne on nekin. No, jouluaaton aattona kello löi kuutta aamulla kun unenpöpperöt silmillä pääsin vihdoin navigaattorin pirteän naisäänen ilmoittaessa määränpääni olevan edessäni kurvaamaan Foxbury Farmin pihamaalle. Matkan aikana olin ehtinyt jo soitella pahoitteluni Sylvialle aikaisesta liikkeellä olosta, mutta nainen oli vain lämpimästi toivotellut tervetulleeksi ja pyytänyt tarkempaa saapumisaikaa, niin ehdittäisiin saada vielä Aliisa lepäämään ennen vaellusta. 
"Mites matka meni, pahoittelut ettei teitä ehditty vielä auraamaan", Sylvian pirteä, lämmin ääni suorastaan hehkui lämpöä ympärilleen, ja tuntui, jos sormet olisi kaivellut taskuista, ei niitä paleltaisi aamuhämärän hiljaisessa lumisateessa.

"Hyvin meni, tosin pimeässä oli hieman vaikea nähdä kylttiä, oli niin lumen alla. Päästiin kuitenkin perille!" naurahdin väsyneenä, ja availlen trailerin peräluukkua Sylvia otti toisesta päästä kiinni, laskien rampin kanssani. Sisällä puhisi loimitettu, vaalearipsinen suomenhevoseni, joka oli matkustanut vain pari viikkoa aikaisemmin Jenkkeihin lennolla ilman ongelmia. Sivusta sisään kiertäen irrottelin rautiaan tammani, joka katseli minua hieman väsyneesti. Aliisa tarvitsisi runsaasti lepoa ja vettä ennen vaellusta, aivan kuin omistajansakin, joka oli muutaman kerran pysähtynyt matkalla New Yorkista 24/7 -huoltsikoilla kahvikupin tai kahden hakemisessa. Kahvi oli muuten harvinaisen pahaa riippumatta siitä, mistä oli tullut ostettua.

Hieman jäykästi Aliisa peruutti ohjatessani ulos tallipihalle puhtaalle, vielä painumattomalle lumelle, ja suomenhevonen puhisi sieraimet väristen, tuoksutellen rapeaa ilmaa. Sylvin silitellessä tamman kaulaa hän kyseli vielä lisää vappulaisestani, ja nuori blondi jäi vielä kanssani taluttelemaan rautiasta pitkän automatkan jälkeen. Pikku hiljaa Aliisan askel rentoutui ja piteni, ja suunnilleen parikymmentä minuuttia myöhemmin Sylvia ohjasi meidät molemmat tallille vapaalle karsinalle, jonne tamma pääsisi lepäämään sillä välin, kun itse ehtisin nukkumaan parisen tuntia vierasmökillä. Foxburyn karsinoissa tuhisivat vakiasukkaat vieraalle hevoselle, ja ilokseni sattuipa vastaan erään karsinan perällä kasvattishettis Jack. Poniori nukkui kylläkin tyytyväisenä vielä oljillaan.

​

Yhdentoista aikoihin olin havahtunut unimaailmasta tähän päivään, ja Foxburyllä tarjottiin jo useammallekin saapuneelle vaeltajalle lounasta. Jouluisissa tunnelmissa saimme vatsantäytteeksi vihersalaattia, johon saimme itse valita haluamme lisukkeet. Lihaa kanasta katkarapuihin ja jopa nyhtösikaan, siemeniä, hedelmiä sekä vihanneksia että muita vihreitä kuten avokaadoja. Pöytä notkui runsaan lounaspöydän alla, ja Sadieksi paljastuneen vanhemman naisen leipoma vehnäleipä oli suorastaan taivaallista. Meille luvattiin vielä jouluruokaa illemmalla päästessämme takaisin, ja itse ainakin suunnittelin vielä osallistuvani seuraavan päivän tanssiaisiin Sylvian yllyttämänä.
Iltapäivällä klo 13 aikoihin ratsukot virtasivat hissukseen pihamaalle. Öinen lumi oli pysynyt maassa, ja Vermontin lehtipuut olivat ohuisiin lumikerroksiin kietoutuneita. Aliisan harjan olin letittänyt punaisen silkkinauhan kanssa, ja ylpeänä kädenjäljestäni olin napannut jo kuvankin rautiaan nauttiessa vielä talliväen tarjoamia päiväheiniä. Hännän olin lopulta jättänyt rauhaan. Vaellusta varten ostettu punainen kultakirjailtu huopa hehkui satulan alla puhtaana ja kirkkaana. Suitsiin olin askarrellut pienet punaiset tupsut kultusineen, ja ne soivat hiljalleen jokaisella askeleella. Itsekin olin innostunut vetäisemään kypärän päälle karvareunaisen tonttulakin. Turvallisuussyistä olin lopulta laittanut Aliisalle heijastinpintelit sekä itselleni heijastinvaljaat - siltä varalta, että pimeä yllättäisi ennen paluuta farmin pihamaalle.

Sylvia kiersi innoissaan Johnnien kanssa selittämässä retken kulkua ja aikataulutusta, ja puolella korvalla kuuntelin rapsutellen rautiaan suomenhevosen kaulaa. Se oli tyypilliseen tapaansa puolihorroksessa odottelusta.

Henryn ja muun talliväen vielä kierettyä kuvia ottamassa ja jakamassa heijastimia niitä tarvitseville ratsukoille Sylvia viimein ilmoitti kymmenisen minuuttia yli tasan, että letka lähtisi nyt liikkeelle. Aliisan kanssa kurvasin suoraan kolmannelle paikalle kärjestä - josko tamma saisi puhtia pysytellä jonon vauhdissa hidastumatta täysin jälkeen.

 

Lumisissa maisemissa helisevät kulkuset täyttivät metsän hiljaisuutta hangen vaimentamien kavioiden tömähdysten ohella. Hengitys muuttui pilveksi, ja Aliisan turpakarvoissa viihtyi kosteudesta syntyneitä kuurahiutaleita. Ohuiden ratsastushansikkaiden alla sormet olivat kohmeessa.

Ensimmäisenä kohteena reitillä oli hylätty, valkean lumivaipan kylmettämä kartano, jonka Sylvia selitti kuuluvan epäonnekkaalle Countbattenin suvulle, johon iskeneet tragediat olivat lopulta johtaneet kartanon autioitumiseen. Hevoset tuntuivat hermostuvan ratsastajiensa alla, liekö kartanon jotenkin yksinäisen ja liian hiljaisen olemuksen vaikutuksesta, tai sitten vain tylsyyksistään seisoessaan tarinoita kuuntelemassa. Aliisa tosin ei jälleen kerran pistänyt pahakseen pysähdystä, saihan se lepuuttaa silmiään. Liikkeelle uudelleen lähtiessämme kuitenkin normaalisti eteenpäin puoliunessa tarpova rautiaani kääntyi äkkiä katselemaan kartanon vanhan puutarhan suuntaan, ja korvat tiukasti suunnattuna kai romahtaneen tallin puoleen, hörähti se vaitonaisesti kuin tervehtiäkseen jotakin. Kylmien väreiden juostessa selkää pitkin kannustin Aliisaa takaisin kolmanneksi jonossa, ja tammani palasikin melkeinpä välittömästi tavalliseksi, laiskaksi itsekseen.

​

Toisena kohteenamme American Dream -talojen joulukoristelukilpailun jälkeen oli kauniin jouluisa, valoin ja punaisin ja vihrein nauhoin koristeltu Crowhill. Iltapäivään elävöityvä kylä vilisi väkeä, joista suurin osa pysähtyi katsomaan varmasti sekalaiselta näyttävää, kilisevää kulkuetta. Joku hihitteli poikaystävälleen osoitellen ratsukoita ja toistaen "look, babe", siinä, missä suunnilleen nelivuotias poika osoitteli innoissaan vanhemmilleen Aliisan letitettyä harjaa. "Mommy, daddy, look at that horse! It has a red stripe in its hair!". Kuulimme useita ihailevia kommentteja edetessämme hymyillen pitkin kylän tietä. Aunt Brita's Bakeryn kohdalla herkkuperso suomenhevoseni tuntui nuuskuttelevan samaa kuin minä - uunituoreita pipareita, ja Aliisa ottikin sivuaskeleen verran mutkaa kohti leipomon ovea. Naureskellen kielsin rautiasta ohjaten sen takaisin pysähtyneeseen jonoon. Samassa tovissa yli 50 vuoden iässä oleva nainen, arvatenkin Brita, käveli ulos liikkeestä filmikamera kädessään. Ovikello kilahti kiinni, ja ratsukot kääntyivät äänen suuntaan. Sylvia ja Brita vaihtoivat muutaman sanan, kunnes leipuri raksautti kameransa päälle. Muutama ratsu säpsähti äänen kuullessaan, mutta ratsastajien rauhallinen silittely sai ne pian tyyniksi. Samaan aikaan jostain läheni iloinen, useamman äänen laulama "Jingle Bells". Edessä päin kulki joululaulukuoro, joka lähestyi iloisesti rallatellen. Brita kuvasi ratsukoiden tapaamista joulukuoron kanssa, ja muutama ratsu käänteli vimmoisasti korviaan laulua kuunnellen, innostuipa joku hirnahtamaankin mukana, mikä sai puolestaan ohikulkeneet ja kuuntelemaan jääneet ihmisetkin taputtamaan naureskellen.
 

Witches Forestissa odottelikin jo tallipoika Andy sekä avuksi mukaan lähtenyt, sukkiani aikaisemmin hieman pyöritellyt Eddie. Aliisan pysäyttäen puisen kiinnityspaikan luo hypähdin alas kohmeisine, kylmettyneine jalkoineni, ja hieman niitä hieroskellen sidoin jo puutankoon leukaansa leputtavan suomenhevoseni paikoilleen. Kaivelin mukaan annetusta satulalaukusta suorastaan vatsani murisemaan laittavan täytetyn leivän, ja Sylvia oli jo ottanut ohjat kahvinkeitossa. Eddie ja Andy jakoivat vesiämpäreistä ratsuille virkistettä.

"She sure is a sleepy one, this girl", Eddie naurahti virnistellen Aliisan hitaasti herätessä juomaan.

"Aliisa is, but she does pack quite a ride in her", virnuilin takaisin, ja vinkkasin rodeoratsastajan suuntaan ennen suuntaamistani kuumien liekkien, siis nuotion, luo.

"Mhmm, I am sure she does", tumma Eddie mutisi huvittuneesti vielä perääni, ja hieman punastellen istahdin yhdelle kannoista, jotka toimittivat penkkien virkaa.

Kahvi lämmitti paleltuneita sormiani ja leipä hätisti pois suurinta nälkää - Sadielle jälleen kerran viisi tähteä - ja vaelluspoppoo kävi läpi tuntemuksiaan tähän astisesta retken kulusta. Puheensorina toi lisäväritettä satunaisiin kulkusiin. Pikkulintu uskalsi taaksemme lumelle ruoka mielessään, ja nakkasin pienen palan sämpylästä tsirpan iloksi. 

40 minuuttia myöhemmin Sylvia alkoi jälleen hoputtaa nuotion äärellä viihtyvää, paleltuvaa porukkaa hevostensa luo. Laittaessani käärepaperia takaisin satulalaukkuun käteni osui johonkin omituiseen. Kaivellen mysteerisen esineen ulos laukun pohjalta, paljastui sieltä tähden muotoinen piparkakku, jonka oletin olevan Britan käsialaa. Hymyillen ja hieman salailevasti tarjosin piparin rautiaalle hevoselleni, joka mussutti sen rouskutellen selvästi ilahtuneena. Nostaessani katseeni tammani puolesta huomasin Eddien leveän hymyn. Hän nosti vielä sormen huulilleen hiljaisuuden merkiksi.

​

Peltoa lähestyessämme tuntui, että ratsut alkoivat heräillä ja niissä kiersi odottava innostus. Ilmeisesti ratsastajiakin jännitti, tietenkin hyvässä mielessä, edessä siintävä peltoaukea, jota nyt verhosi ohut hanki. Aliisa ei tyypilliseen tapaansa jälleen juuri reagoinut, nautiskeli vain rennosta köpöttelystä. Pellon viimein avautuessa silmiemme edessä ratsut tuntuivat ilahtuvan suunnattomasti - jälleen poislukien rautiaan tammani - ja osa ratsastajista saikin toppuutella yli-innokkaita kaviokkaitaan. Sylvia antoi nopeat ohjeet turvallisuuteen liittyen, erityisesti nyt kun alkoi hämärtää. Sen jälkeen Sylvia viimein päästi vauhtia himoavat ratsukot kiitämään eteenpäin. Minä päädyin Aliisan kanssa ihan vain ravailemaan - nuori rautiaani ei ehtisi millään laukkaan sen muutenkin ollessa jotenkin päänsä sisällä jo joululoman vietossa. Eräs ratsastajista päätyi muksahtamaan hankeen, mutta nousi lähes välittömästi jaloilleen, eikä ratsukaan ehtinyt kauas Eddien - joka oli seurannut nyt Andyn kanssa porukan perällä - taitavasti ratsastettua omalla hevosellaan yksinäisen ratsun rinnalle ja hidastaen sen tahdin. Sillä välin metsän reunalta kuului tumma mörähdys suuren uroshirven rynnistäessä puskista ja kadotessa melkein heti takaisin metsän suojiin, ja ehtipä yksi hevonen takajaloilleenkin säikähdyksestä, mutta osaavan ratsastajansa kanssa tilanne laukeni hevosen päästyä takaisin neljälle kaviolle. Kaikkiaan jännistä tilanteista huolimatta nautimme kaikki omalla tavallamme - ja vauhdillamme - peltoirrottelusta. 

​

Viimein hikiset, kaikkensa antaneet ja väsyneet ratsukot tallustivat letkassa takaisin muutaman pihavalon valaisemalle tallipihalle. Vastassa odottivatkin jo lounaalla tutuiksi käyneet tallikasvot, jotka auttoivat enemmän kuin mielellään kosteiden, höyryävien ratsukoiden kanssa. Aliisa, joka oli säästellyt voimiaan, ei ollut juuri laisinkaan väsähtänyt tai hikinen verrattuna muihin ratsukoihin, mutta minä olin senkin edestä kylmettynyt. Selästä hitaasti pudottautuen lähdin tärisevine sormineni kohti tallia, mutta tuttu miesääni asteli vierelleni.

"Hey girl, I got this. She needs just her saddle and equipment taken off correct, and the fleece on right? You go warm up those legs and fingers, it's clear you're cold", Eddie läksytti minua kunnon sormikkaiden puutteesta, ja hieman nolostuneena nyökkäilin. Uskalsin luottaa nuoren tammani rodeomiehen varmoihin käsiin, ja paleltuneena lähdin tallustamaan kohti mökkiäni. 

Toivottavasti en olisi liian kipeänä tai kuumeessa seuraavan päivän tanssiaisiin.

​

***​

15.07.2020, maastoestevalmennus © enna

​

Humutin oli ajanut Aliisan kanssa aina pohjoisesta asti meille tänne etelämpään Hiivurin maastoesteille valmennettavaksi samalla, kun hän kävi hakemassa yhden meidän kasvatin oman laumansa jatkeeksi. Meillä oli jo kevät pitkällä ja Humutin halusi hyödyntää mahdollisuuden päästä ulos treenaamaan maastoesteitä. Alkuverryttelyn aikana tavoitteena oli saada Aliisa etenemään mahdollisimman reippaaseen tahtiin, mikä olikin jo oma haasteensa. Uudet maisemat ja aurinkoinen sää kuitenkin pistivät tammaan tavallista enemmän vauhtia. Kun kaikki askellajit oltiin käyty läpi, oli aika aloittaa hyppääminen. Verryttelyhypyiksi otimme matalaa tukkiokseria ja bankettia. Keskityimme reippaaseen tahtiin ja siisteihin hyppyihin, eikä ratsukko tuottanut pettymystä kummassakaan. Olin aiemmin pitänyt tälle ratsukolle kouluvalmennuksen ja voin kertoa, että meininki oli ihan erilaista maastoesteillä kun kentällä koulua tuupatessa.

 

Verryttelyhyppyjen jälkeen siirryimme vesiesteelle. Tehtävässä oli ensin tukkieste, kolme laukka-askelta ennen vettä ja vedestä noustiin loiva mäki ja mäen päällä rengaseste. Tämä olikin vedessä viihtyvälle Aliisalle oikein sopiva harjoitus, vaikkakin Humutin joutuikin käyttämään enemmän pohjetta, jotta sai tammansa jatkamaan vedessä eteenpäin. Hyppyjen suhteen suorittaminen oli tasaisen varmaa ja loppujen lopuksi vesikin suoritettiin ilman turhia hidasteluja. Hyvien hyppyjen jälkeen oli aika siirtyä loppuverryttelemään ja loppukäyntien aikana Humutin antoi tamman mennä kuopimaan vettä oikein olan takaa.

​

***​

16.07.2020, kouluvalmennus © enna

​

Laiskanpulskea raudikko käveli kenttää ympäri silmät puoliummessa. Humutin istui selässä ja yritti saada liikettä tammaan. "Moi!" huikkasin kentän laidalle päästyäni ja ratsastaja tervehti iloisesti takaisin. "Ollaan kävelty jo kymmenisen minuuttia", hän sanoi. Ratsukko käveli vielä pitkin ohjin sen aikaa, kun vaihdoimme nopeasti kuulumiset ja Humutin kertoi millainen ratsu Aliisa on. Tämän jälkeen pyysin häntä keräämään ohjat tuntumalle ja laittamaan tammaan liikettä. Koska ratsu ei pahemmin reagoinut pohjeapuihin, päätin että tämä tunti aloitettiin siirtymisillä. Alkuun pysähdyksiä ja liikkeelle lähtöjä nopeassa tahdissa, niin että Aliisan oli pakkokin reagoida jatkuviin, muuttuviin apuihin. Hetken kuluttua otimme pysähdyksien lisäksi myös käynti-ravi siirtymisiä ja hitaasti mutta varmasti Aliisa alkoi vertyä. Alkuun reaktioaika oli etanaakin hitaampi, mutta kerta kerralta Humutin sai tammaansa paremmin avuille. Kun ravia oli otettu alle tarpeeksi, oli aika ottaa myös laukkasiirtymiset mukaan kuvioon. Ratsastajalle hikisen alkuverryttelyn jälkeen molemmat saivat hetken hengähtää pitkin ohjin ennen seuraavaa tehtävää.

​

Välikäynnit näyttivät jo paljon reippaammilta kuin alkutunnin maata pitkin laahustaminen ja tamman silmätkin olivat jopa auenneet seuraamaan valmennusta. Päätin vielä jatkaa samalla teemalla, eli siirtymisillä, mutta nyt siirtymiset tehtäisiin askellajien sisällä. "Tullaan alkuun harjoitusravissa, käännät lyhyeltä sivulta diagonaalille ja lähdet lisäämään. Haluan nähdä selkeän lisäyksen, eikä sinne päin. Sit taas vähän ennen lyhyttä sivua hidastetaan, suunnan saat valita itse, vaihtele välillä", selitin seuraavaa tehtävää. Humutin keräsi ohjat tuntumalle ja nosti ravin. Hieman aiempaa paremmin Aliisa reagoi pohkeisiin kyljissään, mutta parannettavaa edelleen oli. "Pidä suora hevonen!" huudahdin erittäin kiemuraisen diagonaalin jälkeen. Seuraava yritys oli jo parempi, mutta vaadin vielä selkeämpää ravilisäystä. Tehtävää jankattiin niin pitkään, että Aliisan ravi näytti jo oikeasti lisätyltä ravilta ja sen jälkeen otimme saman vielä laukassa. Tämä sujui jo paljon paremmin, Aliisa oli vertynyt kunnolla ja oli suhteellisen hyvin avuilla. Laukkalisäyksiä ei tarvinnut jäädä junnaamaan niin pitkäksi aikaa kuin ravilisäyksiä ja muutamien onnistuneiden toistojen jälkeen ratsukko sai siirtyä loppuverryttelemään kevyessä ravissa.