Valokylän Talli

Huuhaa on niitä meikäläisen (surullisen) kuuluisia heräteostoksia, joita harrastan lähes aina hevoskauppoja hieroessani. Tai tällä kertaa Huuhaa kyllä myytiin minulle, tai se myi itsensä, tai molemmat, sillä varsinaisesti en kauppaa lähtenyt myönnettävästi tekemään. Joka tapauksessa, vikaostokseksi sitä ei voi tai saa mennä haukkumaan, meikäläisen Hunajatassa kun ei ole kerta kaikkiaan mitään vikaa, vähän enemmän vaan vauhdinhurmaa ja tasoa (tai viimeinen on kyseenalaistettavissa). Joka tapauksessa, kyseessä on 24/7 liikkeessä pysyvä, höynähtävän puoleinen tamma hyvällä temperamentilla.

Kuten tuli tuumattua, Huuhaan sielu on villi ja vapaa ja vauhdikas, joten saatte parikin kertaa arvata, kuinka helppoa tämän suomenotuksen kiinniotto jostain tarhasta on, laitumella toki jo täysin mahdotonta. Raudikon riimuun onkin jo viritelty ihan oma pikku narunpätkä hommaa helpottamaan, eli jos siitä ehtii saada kiinni tammanretaleen rallitellessa koreasti ohi ja kohti tarhan takapäätyä, niin voi palkita itseään pullakahveilla meikäläisen piikkiin. Huuhaan riimuun saa siinä vaiheessa ihan oikeankin narun jo kiinni, ja suositeltavaahan se on, varsinkin vapaapäivien jäljestä, tämä kun kerää pöllöenergiaa muidenkin edestä. Taluttimen toisessa päässä Huuhaa on kyllä käytöstapakoulutuksen sisäistänyt, joskin aina kiirekiirekiireellinen liikkumaan paikasta toiseen ja joku käyntivauhti ihan ikävystyttää silmin nähden tätä oman elämänsä Räikköstä, mutta kunhan narussa vaan roikkuu tarpeeksi sinnillä ja mulkaisee pari kertaa ilkeästi raudikon suuntaan, ei se lähde taluttajansa yli kävelemään - ei kirjaimellisesti eikä kuvainnollisesti. 

Huuhaan hoitaminen on niitä juttuja, jotka joko ärsyttää tai ei, yleensä ensimmäinen. Tamman mielestä kun joku paikallaan seisominen on ihan tylsää ja vauhditonta puuhaa! Siksipä Huuhaata ei hoidetakkaan ollenkaan irti, ei edes karsinassa, Hunajata kun lähtee alta heti ja nyt eikä sitten malta olla yhtään sietämässä mitään mahan kutituksia harjalla, phyi. Kaikista rauhallisimmillaan raudikko on käytävällä ketjuissa, jossa se saa ikävystyä seuraten tallin seesteistä arkea. Toki, eihän tämä nyt tuntia jaksa millään näpöttää kaikilla neljällä jalallaan, ja harrastaakin oman kivan keksimistä härppäämällä vaikka vieruskarsinan toveria tai kiljuen tallikissoille, tai vaihtoehtoisesti kuoputtamalla ja heittelemällä tätä tuulenvirtauksesta kulunutta pääkoppaansa. Mitä tulee sitten muuten hoidettavuuteen, Huuhaa ei oikeastaan juuri välitä hoitajansa päälle ja arvostele mitään hoitotasoa, saatikka oikeastaan välitä piiruakaan, mitä sen kanssa keksii, kunhan tästä nyt pääsee pian liikkeelle ja taas rallattelemaan, eli ihan sama harjaatko, pisteletkö, loimitatko tai pesetkö, ei Huuhaa pahastu pienistä.

​

Sukuunsa tulleena Huuhaa on niitä ratsuja sieltä hevoskansan energisemmästä päästä. Siis siitä, jossa sitä vauhtia jaetaan kauhoittain mutta jarruja ei juuri ripaustakaan ja järkeä vielä vähemmän. Jos joku nyt Huuhaan selkään asti pääsee kiipeämään, jo siinä vaiheessa voi taputella itseään lohdutukseksi olalle ja ajatella, että on tehnyt jotain edistystä Hunajatan kanssa. Koska seuraavaksi tämä säntää lähes poikkeuksetta kiitolaukkaan korvatta, ihan vaan koska vauhtivauhtijavieläkerranvauhti, ja siinä ei parane kuin itkuparkua ja alkaa pidättelemään. Toki jos selkään eksyy tai pakotetaan toistamiseen, voi jo tietää Huuhaan äkkisäntäilyt ja varautua niihin. Tähän kohtaan on varmaan ihan hyvä mainita, että vauhdinhurmauksestaan huolimatta raudikko on ihan oikeasti nöyrä ja osaavakin hevonen oikein mukavan herkillä sensoreilla, kunhan se malttaa asettua tuntumalle. Alussa ei kannata myöskään säikähtää sen tykyttävän lyhyttä askelta, kunhan tammaa pääsee pyöräyttämään apujen kanssa pari kierrosta jännitystä purkaen, voi jo tuudittautua sen itse asiassa tosi mukaviin, liidokkaisiin ja pitkiin, mielellään istuttaviin askeliin.

Huuhaan mielitahdista huolimatta on se yllättävän kunnostautunut kouluratsu, jos ja kun sen saa sen vertaa kuulolle ja koottua alleen. Hirveän herkkähän hunajaotus on, siitä ei pääse mihinkään, eli tammaa vakavissaan sileällä ratsastavan on oikeasti omistettava höyhenenkevyet ja vakaat kädet sekä ei-edes-havaittavissa olevat avut. Eli ihan oikea lajin osaaja. Kuitenkin oikean ratsastajan sattuessa selkään tästäkin hevosesta löytyy jopa HUI KÄYNTI ja kolmantena vielä kiireetön ravi. Uskomatonta mutta totta! Lisäksi Huuhaata ei saa missään tapauksessa väittää laiskaksi kouluponiksi, sillä yritystä sillä on, vaikka mihinkään pitkiin käyntihöpötyksiin tai postimerkkikäännöksiin ei kärsivällisyys aina riitäkään.

Esteet on jo heti heittämällä enemmän Huuhaan mieleen; niissä kun mennään ja vauhdilla. Joskus vähän liikaakin, kun pikku ratsu intoutuu heittämään ne aivot narikkaan ja rymistelemään rataa kiitovauhdissa. Siinä on helposti pientä kuolemanpelkoakin läsnä jo, kun tämä suomenhevonen lähtee laukkurin elkein etenemään. Kuitenkin, kunhan tälle pitää vaan jöötä estettä ennen, ajan ja jälkeen, voi suoritus näyttää jopa hallitulta. Muuten ei oikeastaan tarvi huolehtiakkaan; Huuhaa nimittäin hyppää erittäin mielellään ja ei juuri pudottele.