Valokylän Talli

Riko Mun Rakkaus. Kaunis tammavarsa, jonka olin teettänyt Rakkauden Suomenhevosilla tilauksena vanhemmistaan, mun oma rakkauden suomenhevonen. Kaikki lähti kahvipöydästä kasvattajansa luota valmennuksien jälkipuinnissa, emästä jonka viimeinen ja ainoaksi jäävä varsa oli ajankohtainen ja isäorista jota olin jo pitkään halunnut käyttää jossain muodossa omissa linjoissani. Rakkauden omistajatar Milla suostui ehdotukseeni tilausvarsasta, ja ilmoitti pian, että varsa oli laitettu alulle ja näkyi ultrassa.

Odotusaika oli kaikin puolin molemmille meistä jännittävä; minulle, koska halusin tietää, mitä sain ja Millalle, koska tammansa ja koko kasvatuksensa ensimmäinen varsa oli kaikki kaikessa. Lopulta emätamma pyöräytti rautiaan sukkajalkaisen ja piirtoisen tamman, johon niin kasvattaja että avuksi kiirehtinyt meikäläinen rakastuttiin. Aamuyön tunneilla kyynelehdittiin vaikean varsomisen päätteeksi ja radiossa soi Pyhimyksen muistuta mua, josta muotoiltiin lopulta kauniin varsamme nimi, Riko Mun Rakkaus.

​

Rikkoutuneesta Rakkaudestani muotoitui vuosien varrella Rahka. Hapan tämä ei ole, enemmänkin mansikkainen lohkeava, herkkä ja vaaleanpunaisessa pumpulissa kasvatettu meikäläisen unelmahevonen, suomenhevonen joka on yksinkertaisesti täydellinen. Siis minun mittapuulla. 

Hevosena Rahka on ehkäpä enemmän ujo(piimäistä) sorttia, semmoinen hiljainen, varautunut ja erittäin herkkähipiäinen sekä jopa suruisan näköinen rautias, kaikin puolin sydäntä riistävän rakastettava kansallisaarre, joka antaisi sisäpiiriinsä päässeille ihmisilleen vaikka kuun ja tähden taivaalta jos pystyisi ja riutuisi rakkaudesta jos se erotettaisiin vakituisista tallikasvoista.