Valokylän Talli

Voitte kuvitella, kuinka lystikästä olikaan lukea aamutuimaan Zonjietin uusinta ilmoitusta myytävistä hevosista aamukahvin tirahdellessa suupielistä. Suomenhevosvarsoja Afrikasta! Ja vielä Hikasta, jonka olin sinne mennyt myymään hieman aikaisemmin.
Eihän minun pitänyt kahdesta varsasta mitään ostaa, ja pelkkä ajatuskin kuljetuskustannuksista sai minut hikoilemaan mielikuvista tilinhoitajani saarnatessa ja venyttäessä penniä seuraavat puoli vuotta, mutta pesunkestävänä suomenhevoskasvattajana luonnollisesti tutustuin Hikan varsaan. Emänä oli öö omalaatuinen pientamma Hermiina, joka oli oikein ponteva kouluratsu siinä, missä Hikka toi lisää tasoa yhdistelmään. Kuvissa puolestaan esiteltiin suurimerkkistä sekä pienenpätäkkää orivarsaa, joka tuijotteli aika uhmakkain elkein päin kuvaajaansa. Kaikin tavoin semmoinen esitys, ettei sitä kannattanut edes haaveilla.

Tai niin järkevä suomalainen peräseudun lappalainen ajattelisi, mutta minäpä en ole järkevä, ja päätin, että tästä on meille seuraava siitosori, pienhevonen Afrikasta, ja soitin suoraan Namibiaan tilinhoitajalleni selityksiä jo suunnitellen. 

Shamaani saapui heti paperisodan jälkeen monen mutkan kautta kotipihaan, jossa se pullisteli heti kättelyssä kuin hevosenkokoinen lurjus.

​

Shamaani taipui Sampaksi kotiväen suussa, ja aikamoinen Samppahan se on. Jokapaikanpyrkyri, naistennaurattaja ja takalettinen lätkäjätkä suomimies, jossa valitettavasti älykkyysosamäärä on heikohko ja suoraan verrattavissa pienkokoon siinä missä pullistelusta päätellen lisäkorkeutta tarvittaisiin ainakin se puoli metriä.

​

Kuten tuli jo tulkattua, Samppa on suomeksi sanottuna tyhmä kuin saapas, tai vähintäänkin erittäin pitkäpiuhainen pullistelija. Valitettavasti siihen ei juuri tarttunut mukaan emänsä ihmisläheisyyttä ja isältäänkin lirahti varmaan vaan jotain ihan muuta päähännousevaa kuin kunnioitusta ja huumorintajua, sillä Samppa on omasta mielestään vakavasti otettava Orimiäs isolla alkukirjaimella. Sen sijaan tässä ponissa yhdistyy isänsä raivostuttava ylivilkkaus ja turvan vartta pitkin katseleminen sekä emänsä uhoavaisuus. Hevosläheiseksi tätä takajeejeetä ei voi mennä edes haukkumaan, sen verran sillä on luuloja itsestään, ja jokainen vastaan tai edes lähipitäjään sattuva ori saa nähdä Sampan mielestä närhenmunat. Tyttöhepoille poni on sen sijaan jopa liiankin tuttavallinen setämieshöyry, koska hei tytöt on Sampan mielestä ihania.

​

Samppa on siis sitä hevoskansaa, jossa nöyryys on tuntematon käsite ja tottelevaisuus vaan taivaanrannanmaalailua. Samppa ei nimittäin ole kumpaakaan; ei nöyrä eikä tottelevainen. Se on niitä hevosia, joita ei toivo löytävän vastuulistoiltaan laitettavista tai ratsastettavistaan. Aamutallit se mölyää aamuheinien perään ja iltatallit se murjottaa kärttyisästi louskutellen karsinansa perillä, tarhasta sen saa hakemalla hakea (jos antaa edes kiinni) ja taluttaessa se rynnii yhtä aikaa taakse- ja ylöspäin. Oletettavasti poni on siis niitä tapauksia, joita ei näytetä tai käytetä avoimien ovien päivinä. Toisaalta, jottei tästä nyt ihan pelkkää pahaa jää mieleen, on raudikko sinällään ihan turvallinen eikä millään muotoa aggressiivinen poni, kunhan vaan liian helposti häiriintyvä jokapaikanhöylä, ja sille saa tehdä siis ihan mitä vaan, eikä se ota nokkiinsa ja loukkaannu. 

​

Sampan varsinainen ainoa syy sen oripäivien jatkumoon on sen hemmetin hienot ratsuominaisuudet - sillä on ihan tallin ykkösasema liikkeidensä puolesta. Ponilla on nimittäin semmoinen pyöreä laukka ja liitävän lennokas ja ilmava ravi, että huhhuh. Siinä missä emänsä kuvitteli olevansa puoliverinen ja isänsä koulukenttien ja esteratojen tykki, on Samppa se puoliverisuomenhevosen ruumiillistuma joka lajin osaajaksi. Yleisestihän tässä on ihan samat yliherkät ja reaktiiviset piirteet kuin isäponillaankin, mutta toisaalta Samppa on paaaaaaaaljon anteeksiantavaisempi ja emänsä tavoin itsevarmenpi omista kyvyistään ja osaamisestaan. Takaletin ratsastukseen ei oikeastaan vaadita mutta vaaditaan kuitenkin äärimmäistä osaamista, eli helvetisti harjoitettua hellää kättä ja pitovoimaa, Sampalla lähtee nimittäin kevyestikin väärästä avusta mopo käsistä ja sitä saa sitten hissutella. Muuten Samppa hoitaakin itse kaiken ja tekee itse kaiken, ja vieläpä ihan mielellään. Varsinaisen nöyräksihän sitä ei voi näin yleisesti ratsuna kutsua, mutta kyllä raudikko nyt selän puoleen välissä vilkaisee. Kouluratsuna orissa on hieman enemmän sitä tekemisen makua ja omatoimisuutta, sillä ponisuokki tekee melkeinpä itsenäisesti kaiken siirtymisistä alkaen, kunhan sen siihen suuntaan ohjaa. Esteillä ja maastossa Sampuskan meno on aika totitsta ja reipasta, ja vaikka erittäin varmajalkainen raudikko kyseessä onkin, ei se mikään heikkopään sunnuntaihölkkäilijä ole, vaan enemmän esteratojen valloittajan päiväuni metrisille radoille esimerkkihyppyineen ja -kaarineen.

​

Samppaa ei hevillä ole roudattu traileriin ja kisakentille, sillä sinällään se on ihan sama perseilevä Samppa joka se on kotipihallakin. Matkustamista ponisuokki ei kuitenkaan vierasta ja kunnon järeällä otteella pysyy tämä käsissä kisapaikoillakin, jos niikseen tarvetta on!