Valmarin Talli

Elettiin marraskuuta. Meillä piti olla toistaiseksi rahakirstulla munalukko, hevosia oli varmasti jo vuosiksi etiäpäin. Sitten MeeriN. kehtasi ja laittoi Black Fridayn kunniaksi kasan ravivarsoja maailmalle! Päävalmentaja heristeli sormea vieressä kun meikäläinen lässytteli parillekin varsakuvalle, mokoma. Kai sitä nyt vaan katsoa saa? 

Katsoa kotipihalla siis. Maaliskuussa 2019 kotipihalle oli kärrätty starttivalmiit lämminverinen ja ponityttöjen iloksi uusi pikku russtamma, Toy's Beatris, joka lausutaan oikein ruotsalaisittain. Vaalea tamma pääsikin heti kunnon tervetuliaiskekkereihin ponitytärten keskelle, ja vaikka siinä vaiheessa päävalmentaja vielä vauhkosi kärräävänsä kummatkin hevosista takaisin Meerille, oli Beatris jo päättänyt, että hän ei lähde minnekään, tack så mycket men nej tack, ja mikäs siinä on yksi valmentaja koko rakastunutta ponityttörykmenttiä vastaan asettumaan.

​

Beatris on semmonen oikein soma tapaus. Nätisti vähän vilkuilee vaaleiden jouhien takaa silmät tuikkien, kevyesti nuuskuttelee samettiturvalla kämmentä ja esittää olevansa niin hyvätapaista sorttia, että moni ei uskokaan, kun joku kehtaa mennä väittämään Beatrisin olevan sitä itseään-poni. Miten muka näin viaton ja suloinen russi voi olla muuta kuin iiiihana? Siitä tarkemmin varmasti osaavat kertoa Beatrisin kanssa päivittäin touhuavat tallilaiset, mutta parhaiten sitä on kuvattu sudeksi lampaan vaatteissa.

​

Beatris on kyllä nätti, jossain kesätuulessa tarhassaan käyskentelemässä, mutta tämä kuvitelma on todella äkkiseltään sitten romuttuva, kun joku toinen poni lähestyy vaaleanrautiaan korsiapajia - Beatris antaa takapään heilua ja hampaiden kalista, min matt! Russtamma on äärimmäisen ahne, ja joskus jopa suorastaan agressiivinen ruoasta, eikä mitenkään erityisen laumasieluinen nyt muutenkaan, joten rautias on ruvettu tarhaamaan suosiolla ylhäässä yksinäisyydessään. 
Beatrisin haku voi mennä joko huonosti tai hyvin huonosti - vastaan se ei tule koskaan, joskus tamma on jopa ottanut jalat ihan alle noutajan tullessa, eikä poni anna taatusti kiinni ilman lahjuksia, jotka nekin otetaan vastaan turvanvartta pitkin. Narussa Beatris on kuitenkin harvinaisen vastarinnaton - russ ei nimittäin tuhlaa aikaa ympärilleen pälyilyyn tai säpsähtelyihin, vaan vetelee yleensä aika suoraa linjaa kohti tallia tai minne sitä ikinä ollaankaan matkalla, ettei tarvitse sietää seuraa sen enempää.

Beatrisin hoitamiseen tarvitaan yleensä hellät kätöset ja kova nahka sekä pitkä, määrätietoinen pinna. Karsinassa poniahan ei hoideta missään tilanteessa, siellä on kantapään kautta opittu, että tamma suorastaan runnoo hoitajaraukan märäksi läntiksi seiniä koristamaan, mutta käytävällä ketjuissa rautias jopa käyttäytyykin. Ainakin sen 20 minuuttia, kunhan tässä vaiheessa muistaa olla kutittelematta vatsan alta, kulkematta takapään kautta tai heilumatta Beatrisin turvan edessä. Russ ei ole mikään helliteltävä hoidettava siis, ja vaikka vieraalle homma näyttääkin vain tehokkaalta arjelta, on se lähinnä välttämätön paha, eikä moni ponityttö suostukaan enää ponitammaa laittamaan saatuaan kerran tai kaksi hampaista käsivarteen tai takajalasta reisiluuhun. Muutama vakihoitaja Beatrisilla kuitenkin on, jotka väsymättömästi ovat vakuuttuneita, että poninperhana vaan vaatii yhtä itsepäisen käsittelijän.

​

Beatrisin ainoa hyvä puoli on sen ajettavuus. Jos se jotain osaa, se on ravaaminen, för helvete. Nöyräksihän poni ei ohjissa muutu, mutta käyttäytyy kyllä kumman siivosti, vaikka tahtookin irvistellä kilpakavereilleen tai huiskia häntäjouhia, ja kuten narun päässäkin, ohjien alla rautias on aika suoraviivainen etenemään, eikä se taatusti säästele vauhdissa. Ohjastajan tehtäväksi jääkin lähinnä istuskelu ja oikeaan suuntaan ohjaaminen Beatrisin hoitaessa homman kotiin.

© VRL-14618