top of page

meriitit

Kelokielo

virtuaalihevonen VH19-018-0000

vaaleanpunarautias suomenhevostamma, 160cm korkea

3-vuotias, syntynyt 01.12.2018 (ikääntyy 01.04.2019)

kasvattajana Kelon Talli (evm)

omistajana Humutin (VRL-14618)

ennätykset 00.00,0ake / 00.00,0aly

statistiikka 00: 0-0-0-0, voittosumma 0v€

Kelokielo syntyi joulukuun ensimmäinen päivä emänsä Kelokurjen hoiviin Oulussa. Lupaavasta suvusta oleva solakka tammavarsa oli alusta alkaen hieman unelmoiva, nappisilmillään maailmaa ihmettelevä ja positiivinen lapsukainen, joka nauttii kovasti seurasta ja kylmistä talviöistä. Kelon kasvatti laitettiin myyntiin hyvissä ajoin, ja kysyntä olikin suurta. Siinä ehti isäntä pohtia vielä pitkän ajan varsan kohtaloa, ja lopulta hän suostui tarjoukseeni luvatessani, että itse Jalo-Veli Moilanen, Kelolaisten ihailema ravivalmentaja ottaisi tamman siipiensä suojaan, Niinpä pieni jalkava puolivuotias saapui vieroituksen jälkeen tallipihalle vähintään hämmentyneenä.

​

Kaihoksi ristitty tamma on loppumetreiltä ihan mukava ja tervepäinen suomenhevonen, jonka kanssa elo on pääasiassa mutkatonta ja leppoisaa. Rautias ei oikeastaan koskaan kettuile tai tammaile turhia, se tyytyy vähään ja moottorikin kiihtyy vasta radalla. Kaikkiaan ihan simppeli suomenpolle.

​

Tarhatessa nuori Kaiho on oikein soma näky sen rauhallisen ja vanhahtavan olemuksensa vuoksi. Rautias Kaiho on myös oikein seurallista sorttia, joten se tarhaa usein raviruunien ja -tammojen kanssa ongelmitta. Siksipä se ei oikeastaan tule toimeen yksinään. 
Portille Kaiho tulla jolkuttaa vastaan heti ihmisen nähtyään, vielä kiireemmin jos tulija tuo lahjuksia mukanaan tai kyseessä on sen vakihoitaja. Kaihon saa kiinni siis helposti, eikä se talutellessakaan pälyile ympärilleen mörköjä kaivaen, korkeintaan uteliaasti lintujen pyrähdykset ja tallikissan vilahdukset merkille pistäen.
Hoitaessa Kaiho on vähintään yhtä helppo ja simppeli - sen hoitaa hyvänä päivänä kahdenkymmenen minuutin sisällä, jos ei tarvitse alkaa varustamaan. Rautiasta ei suinkaan myöskään haittaa rajumpi käsi sukiessa, vaan sitä kehtaa ottaa reippaastikin - Kaiho nyt vaan nauttii hetkestä ja ihmisestä läsnä. Jalatkin tammalta saa ylös pyytämällä, eikä se ole ainakaan vielä keksinyt kammota eläinlääkäriä tai kengittäjää - kumpikin on vaan hevoselle mieluisia vanhoja tuttuja. 

​

Ajaessa Kaiho on vielä hieman kokematon, jopa helposti innostuva ja häseltämään rupeava, ja vaatiikin joskus hyviä verryttelyitä ennen kunnon suorittamista sekä kurinpalautusta. Pari kierrosta kuohuttuaan suomenhevonen kuitenkin tuppaa rauhottumaan ja palauttamaan ne korvat tähän hetkeen, jolloin ajostakin saa jo irti enemmän. Rautias on muuten oikein tasainen ajettava, jolla on kova eteepäinpyrkimys sekä tahto ravata pitkäänkin, joten se omaa oikein kivan kisamentaliteetin. © VRL-14618

sukutaulu

i Jahkalan Sinivalkea vrn 159cm

​

ii Jahkalan SuoKuokkaJaJussi x ie Häiveenvalkea

​

iii Arttuuri x iie Valmalan Lakka x iei Sumumailla x iee Taivaanvalkeata

Kelokurki vrt 162cm

​

ei Palon-Mörönen x ee Linnuntien Joutsenlaulu

​

eii Palon-Murju x eie Yliääni x eei Linnuntien Kärjistys x eee Peikonlintunen

Kaiho ei ole vielä tarjolla jalostukseen.

o/t. nimi // synt. // isä // omistaja

starttikalenteri

00.00.0000 paikka / jaos / tuomari / tulos

3-vuotiskausi
00: 0-0-0-0, vs. 0v€

00.00.0000 paikka - lisätiedot - aika - sijoitus + summa

bottom of page