top of page

Radikalin Vesiselvä

virtuaalihevonen VH19-018-0000

vaaleanrautias suomenhevosori, 159cm korkea

3-vuotias, syntynyt 20.03.2019 (ikääntyy 20.05.2019)

kasvattajana Radical Trotters

omistajana Humutin (VRL-14618)

ennätykset 00.00,0a

statistiikka 00: 0-0-0-0, voittosumma 0v€

Tallin nuorikot alkoivat pikkuhiljaa siirtyä kisaamaan vanhempien sarjoissa, ja tuntui, että lisävahvistus olisi lämminverinuorisoon paikallaan. Niinpä kaivelimme valmentajan kanssa ostopöksyt esille, avasimme läppärin ja aloimme selailla myytäviä lämminverivarsoja läpi. Muutaman sopivan löydettyämme otimme yhteyttä myyjiin, joista rajasimme lopulta sopivimmaksi parivuotiaan, ajolle opetetun Can't Take Me On'in, jonka isä oli Ruotsissakin menestystä niittänyt ja palkittu kantakirjaori Take On One. Kaupoista sovittiin jo puhelimen välityksellä, ja eläinlääkärin tarkistettua varsan lähdimme ajamaan kohti Oulua, jossa meitä odottelikin vahva, ryhdikäs ja valpas orivarsa.

​

Kaalin lempinimi on hieman harhaanjohtava siinä mielessä, ettei kyseessä nyt mikään hirveä kaaliaivo ole, vaan ihan älykäs, mukavan tasapainoinen hevonen, joka ei oikeastaan hermostu mistään tai lyö ranttaliksi radallakaan. Yleisesti ori on oikein kohtelias, siisti ja rauhallinen tapaus, jonka kanssa voipi toimia oikeastaan kuka tahansa.

​

Kaali on kaikesta päätellen jo leppoisa hoidettava, eikä sillä ole mikään kiirus mihinkään. Ruunikkoa saa sen puolesta kyllä laittaa ja hangata ihan mielensä mukaan, kaviotkaan eivät suuria murheita aiheuta ja osaamattomuudestakaan ei ori osaa panna pahakseen, joten periaatteessa ihan tavallinen tallaajakin voisi Kaalin laitella kuntoon. Oikeastaan ainoa pientä pahennusta aiheuttava asia on häsellys Kaalin karsinassa ruoka-aikoina, ruunikko kun tahtoo ruokarauhansa, mutta tyytymättömyys jää ihan vain hännän huiskutteluun ja luimintaan, ja onpa vakioväki oppinut viis veisaamaan happamasta naamasta jos boksiin nyt joutuu jostain syystä menemään. 

Kaalin taluttelu on verrattavissa seniorikoiran kanssa köpöttelyyn, ori kulkee niin kiltisti kyllä mukana ja seurailee ympäristöään turhia riehumatta. Oreista ruunikko ei oikeastaan välitä sitten pätkääkään, elleivät ne nyt ihan päälle tule, ja tammatkin saavat Kaalin puolesta olla ihan rauhassa, mitäpä niitä härnäämään. 

​

Ajohevosena Kaali on hieman reaktiivisempi sekä selvästi pirtsakoituva, mutta edelleen ihan käpälissä pysyvä, vaikka hormonikuohkuissaan saattaakin kasvaa kummasti pari senttiä korkeutta ja seurata muita hevosia pikkasen tarkemmalla silmällä. Ajaessa ruunikko kuitenkin keskittyy vain ja ainoastaan sen ajuriin ja eteenpäin kulkemiseen, joten sinänsä mitään stuntteja ei tarvitse odotella radalla. Kaali on kaikin puolin aika hillitty ravihevonen, jonka kyytiin on aika mutkatonta istua, sillä ori kyllä tahtoo tehdä yhdessä, eikä se heitä korvia narikkaan. 

​

sukutaulu

i Viritetty 21,6ke  +173 183v€

​

ii Viriili x ie Viimakas

​

iii Viever x iie Jukkuri x iei Kolmio x iee Hulinatar

e VIR MVA Ch Dii-Dii Daalia KTK-II, 21,2a +104 270v€

​

ei Selkoinen x ee Dii-Dii Deija

​

eii Suomenselkä x eie Oili-Tyttö x eei Dii-Dii Baapeli x eee Liinu-Amalia

Vellu ei ole vielä tarjolla jalostukseen.

o/t. nimi // synt. // emä // omistaja

starttikalenteri

3-vuotiskausi
00: 0-0-0-0, vs. 0v€

23.03.2019 Peräkylän rata - koelähtö, hyväksytty - 01.47,6ke

​

bottom of page