Kaihon Kahvikuppineuroosi

virtuaalihevonen, rekisteröity tunnuksella VH18-018-1621

tummanrautias suomenhevostamma, korkeutta 155cm

syntynyt 01.04.2018, iältään 6-vuotias, ikääntyy satunaisesti

yleispainoitteinen, kisaa tasoilla Helppo A / 100cm / Helppo

kasvattajana Kaihovaara (VRL-14333)

omistajana Valokylän Talli (VRL-14618)

❋ kantakirjakelpoinen

❋ tavoitteena shla, krj, erj, kerj -laatuarvostelut

Kahvikuppineuroosi - siinä oli paiskattu taas hevosta nimellä. Tallituvassa just oli päivää pitkin vielä naureskeltu kahvikuppien omimiskulttuuria joka meni jo pikkuhiljaa siihen pisteeseen, että toisen omistaman kupposen käytöstä aloitettiin leikkimieliset kuulustelut ja sovittiin sopivaa pullakorvausta. Oli siis luonnollista, että kun hyvä tuttuvani Sotamaalauksesta myi tätä nättiä ratsutammaa, laitoin linjat laulamaan. Nikki ilomielin otti heti kopin, ja jo sopivasti valmiiksi ratsastettu ja lähinnä tasoa enää nostava Kuppi käytiin hakemassa heti seuraavana päivänä naapurista. Näin saimme jälleen alatipaisuvaan kahvikuppikokoelmaan lisätäytettä.

Kupin vuoksi meikäläisen muumikippokokoelmaan tuli tallilaisten puolesta Vilijonkka-kuvitettua täytettä; Kuppi olisi varmasti nimittäin itse punamekkoinen pitkänenäinen rouvashenkilö, jos se asuisi Muumilaaksossa. Jokainen osaa siis varmsti kuvitella, millainen tämä ylimitoitettu ryystöastia siis on luonteeltaan - ei mitenkään erityisen rakastettava, hieman ylimielinen mutalammikot metrien päästä kiertelevä mekkalaa kavahtava tapaus siis. Yleisesti ottaen ei oikeastaan monen suosikki. 

Kuppi on siis luonteeltaan rehellisesti sanottuna vähän niitä hevosia, jotka tehdään arjen rutiinilla ja sen kanssa ei viihdytä turhaan. Kuppi nimittäin on itsenäinen hevonen, joka ei tarvitse tai kaipaa ihmisen seuraa, mutta sietää sitä, mikäli sillä ei ole vaihtoehtoa olla sietämättä. Tarhassa tämä toki näkyy siinä kiinniotossa, Kuppi kun ei taatusti tee elettäkään lähtiäkseen sisätiloihin tai oikeastaan minnekään, ellei sada vettä, lunta tai molempia, tai koko Lapin hyttyspopulaatio ole löytänyt tietään arvon leidin pariin. Valitettavasti tämä hevonen ei ole edes motivoitavissa ruoalla, sillä Kuppi närkästyy heti, jos sen sapuskat tarjotaan minuuttiakaan etuajassa tai jos melassivesi on astettakaan liian lämmintä tai kylmää. Jos jotain positiivista, niin Kuppi ei sinällään sentään pötki pakoon - käynnissä ehkä kokeilee poistua sivulle, mutta sen saa hölkkäämällä vielä kiinni.

Kuppia ei siis hoideta turhia eikä sen kanssa juuri tehdä ylimääräisiä letityksiä, vaan se puunataan mahdollisimman pintapuolisesti jos vaan suinkin mahdollista. Lähinnä sen vuoksi, että kukaan ei juuri viihdy tämän hapannaaman parissa yhtään enempää mitä on pakollista, sillä ajan pitkittyessä Kuppi alkaa äänestämään jaloillansa. Sen sijaan meidän kaikkien onneksi raudikon läpisukaisu riittää melkeinpä aina, sillä Vilijonkan sielunsisaremme ei juuri sotkemisesta välitä.

Joku järkevä on joskus aikanaan kysellyt, miksi kukaan näin vapaaehtoisesti tekee elämästään haastavaa pitämällä semmoista tammaa kuin Kuppi. Vastaukseksi yleensä saa epämääräistä mutinaa ja maininnan sen ominaisuuksista ratsuna - juuri muuta hyvää (toki ei siitä nyt varsinaisesti mitään kamalan pahaakaan) sanottavaa siitä ei saa. Sillä jos jossain Kuppi loistaa, se on sitten selästä käsin. Jottei nyt kuitenkaan johdeta turhaa harhaan, Kuppi on edelleen se sama herkkähipiäinen ja hapan hevonen, kuin missä tahansa muussakin tilanteessa, mutta emänsä tavoin tässä on paljon toivottua herkkyyttä ja reaktiivisuutta ratsastaessa, mutta tarpeeksi myös isänsä lupsakkaa vauhtia, ettei tämä liian reipas ole. Varsinkin alkukäynneillä Kupin kanssa saa käydä jopa eräänlaista keskustelua siitä, nouseeko vauhti raviin ja josko se ottaisi hieman itseään niskasta kiinni. Pienen väsytyksen turvin tamma on yleensä suht myötämielinen tekemään lopulta kummatkin.

Kuppi on yleisosaava suomenhevonen, ja varsinkin kouluradoilla se on jo ihan omalla tasollaan; harvoin näkee näin hyvin reagoivaa ja herkkää rotunsa edustajaa. Siihen vielä mukavan sporttinen ratsun rakenne ja joustoa liikkeissä, niin jopa Kuppi osaa olla varsin hurmaava. Esteilläkin tamman herkkyys ja reaktiivisuus ovat lähinnä pelkästään eduksi - toki joku hirveä esteköhötys tai vierestä kirkuen lentoon kirmaava, raudikoita välipalaksi vetelevä lintu vesittävät varmasti esteenylitystä, ja tämmöisissä epätavallisissa ja ennenkuulumattomissa tilanteissa Kuppi saattaakin mennä nurin - tai no ei sentään, mutta kieltää se voi. Sen sijaan vilijonkkamme on aika haka hyppääjä ja ei taatusti edes hipaise puomia tai estettä, koskee myös sitten maastossa vesialtaita. Muuten Kuppi onkin sitten varsin mukava hyppääjä, ja mikäli vaan ratsastaja osaa pitää pakan kasassa ja kohdella posliinista tehtyä hevosta oikein, voi Kupin kanssa kokea ihan oikeita onnistumisen tunteita.

Sukutaulu & jälkeläiset

i. Hunajaherttua KTK-II ERJ-I KERJ-I KRJ-II

ii. Fiinin Valedro vrt 161cm x ie. Violetta rt 157cm

iii. Tylyahon Vernon x iie. Romilda x iei. Igor x iee. Kuhnurin Luna

e. Usvakato KTK-II SLA-II KRJ-I

ei. Aamunkajo rn 158cm x ee. Mieltymysteko rtkm 149cm

eii. Aurinkokato x eie. Sielukello x eei. Mielekäs x eee. Lehvän Silja

Ei vielä tarjolla jalostukseen.

Isänisä Fiinin Valedro oli aikanaan menestynyt kouluratsu, joka kilpaili kansallisella tasolla vaativa a luokissa asti. Valedron potentiaali kouluratsastukseen huomattiin jo varhaisessa vaiheessa, sen liikkeet olivat erittäin näyttävät ja ori oli aina hyvin yhteistyökykyinen. Niin ori pääsi piakoin jo kilparadoille ja hiljattain siitä kehittyi vaativien luokkien ratsu ja sitä myöten kyseisiin luokkiin todellinen ruusukehai. Valedro ei ollut luonteeltaan lainkaan orimainen, enemmän sitä ruunaksi luuli rauhallisuutensa ja kiltteydensä vuoksi. Orin kasvatti ja omisti Ilari Niemi, joka myös itse kilpaili kasvatillaan. Kouluratsastuksen ohella Valedro kilpaili jonkin verran myös valjakkoajossa noviisi-tasolla. Valedro omasi myös hyvät ulkomuodot, vaaleanrautias ori oli säkäkorkeudeltaan 161 senttinen ja oli sillä sopusuhtainen rakennekin. Koskaan Valedroa ei kuitenkaan näyttelyissä käytetty, vaikka sillä sarallakin olisi voinut menestyä. Kilpailujen ohella poikaa käytettiin jonkin verran jalostukseen ja siksi Valedrolla onkin seitsemän jälkeläistä. Kaikille jälkeläisilleen se periytti näyttävää liikettä ja leppoisaa asennetta. Valedro jouduttiin lopettamaan 18 vuoden ikäisenä pienen tapaturman seurauksena.

Isänisänisä Tylyahon Vernon tutummin pelkkä Veksi, oli melkoisen kipakkaluonteinen suomenhevosori, joka ei ihan helpolla luovuttanut kun jotain päähänsä sai. Veksi oli luonteensa vuoksi vain yhden ihmisen hevonen, sillä se se luotti vain ja ainoastaan omaan kasvattajaansa, Krista Ekholmiin. Yleispainotteinen ori kilpaili muutaman vuoden ajan koulun ja esteratsastuksen parissa, jossa sillä riitti kapasiteettia helppo a ja 100cm luokkiin asti. Kumpaakaan lajia Veksi ei ottanut omakseen ja siksi sen menestys oli molemmissa melkoisen tasaista, voittanut se ei kuitenkaan kertaakaan. Näyttelyissäkin ori muutaman kerran pyörähti, mutta hieman pysty lapa ja pitkä runko ei kuitenkaan tuomareita hurmannut. Väritykseltään Ritari oli vaaleanpunarautias kera tähtipään ja 162 senttimetrin säkäkorkeuden. Söpö Veksi oli kuitenkin tuuhean harjansa vuoksi, sitä ei ole kieltäminen. Vanhempana hevosena poikaa käytettiin muutamaan otteeseen jalostukseen saaden kolme jälkeläistä. Onneksi Veksi ei juurikaan luonnettaan jälkeläisilleen periyttänyt. Veksi kuoli sydämenpysähdykseen 22-vuotiaana kotilaitumellaan.

Isänisänemä Romilda kiersi nuorempana muutamia koulukilpailuja helpoissa luokissa, ja menestystä kiitettävästi tuli. Tamman näyttävät liikkeet hurmasivat monet tuomarit ja oikeanlaisella ratsastajalla Romildan kanssa sai helposti korkea prosentit luokasta kuin luokasta. Luonteeltaan Romilda oli hieman itsepäinen ja tammamainen, mutta pienellä taivuttelulla ja keskustelemalla se oli saatavissa helposti hoitajan pikkusormen ympärille. 7-vuotiaana tamma myytiin läheiseen suomenhevossiittolaan, jossa se päätyi jalostustamman virkaan. Romilda sai viisi upeaa jälkeläistä, joista neljä oli tammoja ja yksi ori. Erittäin hyvin jalostuskäyttöön soveltunut Romilda oli mitä parhain emä, se piti hyvää huolta pienokaisistaan ja kaipasi niitä vielä vieroituksen jälkeenkin. Jälkeläisilleen Romilda periytti paljon ulkonäköään, kaikki varsat olivat syntyessään rautiaita ilman merkkejä niin kuin Romildakin. 158 senttinen tamma jouduttiin lopettamaan viidennen varsansa jälkeen pieniin komplikaatioihin sen ollessa vasta 15-vuotias. Romildan kasvatti ja myös nuorempana omisti Elina Lumikari.

Isänemä Violetta on Esteri Nenosen kasvattama suomenhevostamma, joka on väritykseltään rautias kera piirtopään. Tämä upearakenteinen, näyttelyissäkin hyvin menestynyt, tamma on säkäkorkeudeltaan 157 senttinen. Violetta teki kilpaurallaan tasaisen hyvää suoritusta, se menestyi sijoitusten merkeissä kohtuullisen paljon verrattuna itse kilpailujen määrään. Sillä kilpailtiin kouluratsastuksessa helppo a luokkaa sekä rataesteitä reilua metriä. Parhaimmillaan Violetta oli kuitenkin esteillä, sillä se omasi hyvän hyppytyylin ja oli erittäin rehellinen muutenkin hyppääjä. Myös luonteeltaan Violetta on ihastuttava, sillä kilpailuissa se yritti parhaansa ja on käsiteltäessä mutkaton ja ystävällinen. Sen kummallisempaa elämänkertaa tällä hevosella ei ole, nuorena sillä kilpailtiin, sen jälkeen se siirtyi jalostukseen ja nyttemmin viettelee ansaittuja eläkepäiviään. Jälkeläisiä Violetalta löytyy neljä kappaletta, jokainen kohtuulisen hyvin menestyneitä kilparadoilla emänsä tavoin. Jälkeläisille Violetta on periyttänyt vauhdikkuuttaan ja potentiaalia esteratsastukseen.

Isänemänisä Igor oli melkoisen kahjo suomenhevosori, joka ei tuntunut pysyvän etenkään nuorempana kärryillä mistään. Se oli luonteeltaan hirmuisen sählä ja eleli ikään kuin omassa pienessä maailmassaan, mutta vanhetessaan se sentään hieman rauhoittui. Väritykseltään Igor oli tummanrautias pienten sukkien kera ja säkäkorkeutta se omasi 159 senttiä. Hyvärakenteinen ori oli kenttäratsastukseen painottunut, sillä kilpailtiin paljon helpoissa ja CIC1- luokissa. Kapasiteettia kouluratsastuksessa riitti vaativa b tasolle sekä rataesteitä se ylitti 110cm. Sijoituksia Igor keräsi kenttäratsastuksen parista useita kymmeniä, joiden seassa on myös monia yllättäviäkin voittoja. Igor oli koko elämänsä lähinnä vain kilpakäytössä, jalostukseen sitä käytettiin vain kaksi kertaa, ja molemmat orin jälkeläiset ovat mukavia tammoja. Ori menehtyi ähkyyn 17-vuotiaana.

Isänemänemä Kuhnurin Luna oli Jussi Ollilan kasvattama suomenhevostamma, joka niitti menestystä lajissa kuin lajissa. Tamma ratsukoulutettiin nuorena erittäin huolellisesti ja jo nuorena se pääsi starttaamaan kouluradoilla vaativa b luokissa. Lunan upeat ja keveät liikkeet kruunasivat sen yhteistyökykyisen luonteen radalla ja siten se sijoittui lähes jokaisessa kilpailuissa johon vain osaa otti. Myöhemmällä iällä tamman potentiaali myös esteille huomattin ja silloin Lunaa nähtiin kilpailuissa ylittämässä metrin luokkia, ja niitäkin erittäin menestyksekkäästi. Niin kuin koulu- ja estekilpailut eivät olisi vielä riittäneet, starttaili Luna myös kenttäratsastuskilpailuissa helpoissa luokissa, sieltäkin sijoituksia kahmien. Tämä erittäin menestynyt neitokainen oli väritykseltään tummanpunarautias kera tähtipään ja säkäkorkeudeltaan se oli noin 154 senttinen. Muutamaan otteeseen Luna joutui elämänsä aikana kotia vaihtamaan, mutta viimeisen omistajansa kanssa sitä käytettiin myös jalostukseen saaden kaksi varsaa, orin ja tamman. Kuhnurin Luna lopetettiin vanhuuden oireisiin 23-vuotiaana.

Emänisä Aamunkajo on pidetty jalostusori monestakin syystä. Sen ruunikko väri miellyttää monia, minkä lisäksi sillä on hyvä rakenne ja miellyttävä luonne. Ennen täysipäiväistä siitosorin uraansa "Kahjo" kilpaili kouluratsastuksen lisäksi westerniä hyvällä menestyksellä. Se saavutti kaksi mestaruutta kilpauransa aikana. Jalostuksessa se on nykyään rajoitetusti, jotta sen suku ei pääse yleistymään liiaksi suomenhevosten keskuudessa. Kahjo on ollut muutaman kuukauden ajan myös ratsastuskoulukäytössä, mikä kertoo sen rennosta luonteesta. Säkäkorkeutta orilla on 158 senttimetriä.

Emänisänisä Aurinkokato kilpailee omistajansa Erja Puistovaaran ratsuna koulukentillä saavuttaen edelleen tasaisen hyviä tuloksia. Oria käytetään toisinaan myös siitokseen, mutta keskittyminen suunnataan kilpakentille. Arskaksi kutsuttu ruunivoikko ori on hieman haastava käsitellä, ja vaatiikin osaavan ja johdonmukaisen hevosihmisen toimimaan kanssaan. Ori asuu pienellä yksityistallilla Etelä-Suomessa. Ratsastettaessa Arska on energinen, mutta riittävän nöyrä menestyäkseen kilpailuissa. Säkäkorkeutta orilla on 160 senttiä.

Emänisänemä Sielukello menestyi kohtalaisesti sekä koulu- että estekentillä, vaikka sen suku onkin pääasiallisesti ravipainotteista. Tamma toimi aluksi harrasteratsuna, mutta myytiin sittemmin ratsastuskouluun. Käsiteltäessä Sylvi oli hieman hapan ja saattoi luimistella kimpaantuessaan jostain, mutta se ei ollut kuitenkaan vaarallinen. Ratsastettaessa Sylviltä löytyi energiaa, minkä ansiosta sitä pääsi ratsastamaan kunnolla. Sylvi kävikin pääasiallisesti kokeneempien tunneilla ja näiden kanssa kilpailuissa. Säkäkorkeutta tältä ruunikolta tammalta löytyi 155 senttiä. Se jouduttiin lopettamaan näön heikettyä niin, että tamma alkoi törmäillä seiniin ja aitoihin.

Emänemä Mieltymysteko on 149-senttinen, Erik ja Amanda Peltomäen kasvattama rautiaankimo tamma. Se kilpailee Erikin kanssa parhaimmillaan metrin luokissa. Aiemmin tamma kilpaili myös kenttäratsastuksessa, mutta laji jätettiin taakse tamman ikääntyessä. Usvakato on Mellin toistaiseksi ainoa jälkeläinen, sillä hyvän menestyksen ansiosta Erik haluaa vielä kilpailla tammalla. Melli on esitelty myös näyttelyissä, missä erityisesti sen jalka-asentoja on kehuttu. Luonteeltaan Melli on varsin sähäkkä ratsastaa, mutta suhteellisen mukava käsitellä maasta käsin.

Emänemänisä Mielekäs oli punarautias, 152 senttiä korkea ori. Lenniksi kutsuttu ori kilpaili jonkin verran kouluratsastuksessa, mutta näyttäytyi myös estekentillä. Se siirrettiin varsin nuorena täysipäiväisesti jalostukseen kysytyn sukunsa ansiosta. Luonteeltaan Lenni oli hieman häseltäjä, mutta pysyi hyvin käsissä. Ratsastettaessa se vaati osaavan kuskin, jotta sen taidot saatiin esille. Lenni jouduttiin lopettamaan tarhassa tapahtuneen onnettomuuden seurauksena vain 15-vuotiaana.

Emänemänemä Lehvän Silja, tummanrautiaankimo 150-senttinen tamma, oli Amanda Peltomäen ensimmäinen oma hevonen. Tamma syntyi ratsastuskouluhevoselle ja siitä itsestäänkin oli määrä tulla opetusratsu. Vieraillessaan ystävänsä luona Amanda osallistui tallin ratsastustunnille ja ihastui hyväluonteiseen Siljaan. Neuvottelujen jälkeen Silja myytiin Amandalle ja tämä alkoi kouluttaa tammasta määrätietoisesti kisaratsua. Amanda ja Silja kokeilivat useita ratsastuksen lajeja, mutta päätyivät kilpailemaan enimmäkseen esteratsastuksessa. Silja asuu edelleen Peltomäkien tallilla, missä se viettää siitostamman leppoisia päiviä. Tähän mennessä Silja on saanut viisi jälkeläistä, joista neljä on tammoja ja yksi ori. Tamma on tallin maskotti ja emänsä tavoin suosittu niin tuttujen kuin vieraidenkin keskuudessa.

sukuselvitys © kasvattaja

Kisakalenteri

KRJ 00 sijoitusta, joista 00 voittoja

00.00.0000 kutsu / taso / sijoitus

ERJ 00 sijoitusta, joista 00 voittoja

00.00.0000 kutsu / taso / sijoitus

KERJ 00 sijoitusta, joista 00 voittoja

00.00.0000 kutsu / taso / sijoitus

Muut kisat (cup, nj, vsn)

Päiväkirja

00.00.0000, merkintä, © kirjoittelija

tekstejä.