top of page
ulla_edited_edited_edited.jpg

Kaarnan Silkkiunikko

virtuaalihevonen, rekisteröity tunnuksella VH19-018-0346

punarautias suomenhevostamma, korkeutta 152cm

syntynyt 26.03.2019, iältään 10-vuotias, ikääntyy satunaisesti

koulupainoitteinen, kisaa tasoilla Helppo A

kasvattajana Kaarnan Suomenhevoset FIN

omistajana Valokylän Talli (VRL-14618)

❋ III -palkittu kantakirjaustilaisuudessa huhtikuussa 2019

❋ II -palkittu suomenhevosvarsojen laatuarvostelussa huhtikuussa 2019

❋ tavoitteena sla, krj -laatuarvostelut

Ulla. Ei meillä pitänyt ostaa uutta hevosta, mutta myönnettävästi suomalaisia oli talliin tullut kummasti jo alkuvuodesta. Mutta minkä siinä itselleen mahtaa, kun näytöllä kummittelee pienen pieni punainen kaarnalainen? Ei mitään! Puhelin kouraan vain ja kyselemään lisää. Silkkiunikko oli juuri kaksivuotiaaksi kääntyvä, vahvan puoleinen tammavarsa, jolla oli ihan mielenkiintoinen suku takanaan. Kidan kanssa sovittiin, että ystäväni käy testailemassa tamman maastakäsin ja eläinlääkäri hoitaa vielä tarkistuksen. Siinä ehti parin viikon aikana vielä miettiä, onko meillä paikkaa Ullalle, sopiiko talliin taalasmaan kaima. Ystävä kuittasi varsan hyväksytysti ja eläinlääkärilläkään ei ollut mitään moitteita suomenvarsan suhteen.

Ulla on meidän oma Taalasmaa. Semmoinen hyväntahtoinen naapurikyylä, joka paikkaan turpansa tunkeva ja sosiaaliriippuvainen, huolestuneen näköinen tamma. Se näyttää niin maansa myyneeltä, että vieläkin tekee vaan mieli roikkua rautiaan kaulassa lohduttelemassa, vaikka aihetta ei olisikaan.

Sukutaulu & jälkeläiset

i. Routaruusun Korpinsydän KTK-II

ii. Runon Naavakorppi KTK-II SV-I x ie. Vuornan Hukansydän KTK-III KRJ-II SV-I

iii. Korpimoinen KTK-II SLA-I KRJ-I ERJ-I VVJ-II x iie. Ch Naavaneito KTK-II SLA-II KRJ-II VVJ-II x iei. Hukanpoika KTK-III SLA-I KRJ-I VVJ-II SV-I x iee. Ch Vohvelisydän KTK-II SLA-I KRJ-I VVJ-I

e. Hopeatuulen Kuunpilke KTK-II SV-II KV-II

ei. Kahmon Kuu KTK-II x ee. Liljan Pikku Sievä KTK-II KRJ-I

eii. Ch Kuurimo KTK-I x eie. VIR MVA Ch Kannelmaan Neri KTK-II x eei. Ch Kajastus KTK-II SLA-II KRJ-III ERJ-III KV-III jälk. C x eee. Pikku Nätti KTK-III SLA-III KRJ-III KV-III

Ei vielä tarjolla jalostukseen.

Kisakalenteri

KRJ 00 sijoitusta, joista 00 voittoja

00.00.0000 kutsu / taso / sija

Muut kisat (cup, nj, vsn)

Päiväkirja

00.00.0000, merkintä, © kirjoittelija

tekstejä.

bottom of page