Valokylän Talli

​Viha on tosiaan niitä hiljaisempia hevosia; ei pidä ääntä itsestään ja kattelee mielummin matkan päästä, josko tuota uskaltaisi lähemmäs. Ujo poika siis, mutta araksi en mene haukkumaan. Ruunikko on kyllä erittäin hyväkäytöksinen vaikka ehkä hieman varautunut uusien tilanteiden ja kasvojen tullessa vastaan, ja säikyksikään ei sitä voi väittää, sillä mitään säpsyilyä ei Viha harrasta. Oikeastaan ruunikko on tosi mukava ja mutkaton hevonen, jolla on ne omat omituisuutensa. Vaikkapa, hevosseurasta se ei oikein välitä, vaan tervehtimisen sijaan rupeaa luimiskelemaan heti vastaan kävellessäkin ja kipittää mielummin ohitse pikapikaa tutustelut välttäen. Ehkäpä Viha on siis introvertti. 

​

Vihapoika on hevonen, jonka hoitaa viiteentoista minuuttiin tahtoessaan tai vaihtoehtoisesti puoleen tuntiin, sillä hirveän kiireinen hoidettava ei ruunikko peräkammarinpoika ole. Vihapojan hoitaa sen suuremmitta murheitta läpi harjauksesta satulointiin ja kengittääkin siinä ohimennessä, jos tarvetta on; meidän pikku ruunikko vaan seistä nököttää maailmanmenoa toljottaen karsinansa suojista. Ori on niitä harvoja hevosia, jotka itseasiassa laittaa turvallisemmin siellä oman boksin syvyyksissä letkeästi kiinni sidottuna, sillä Vihapoika on aavistuksen levoton tapaus käytävällä väistämättä muiden hevosten (hui kauhistus) tiellä, ja sen vähän happaman laumaluonteen takia ruunikkoa on paljon mukavanpi tuunata omassa tilassaan. Hoidon päätteeksi voipi saada oikein lämpimät hörähdykset palkaksi, jos ja kun Vihamies on tyytyväinen. 

Vihaa taluttelee tarhan, tallin ja kentän väliä ihan muitta mutkitta letkeään tahtiin kuin vanhaa tekijää, orilla ei nimittäin juuri tammat kiinnosta ja ylimääräiset ruohonkorretkin se jättää sinne tien pientareelle hyvätapaisena sinisilmäisenä suomenhevosorhina. Koppiin sen saa puolestaan samoilla tulilla. Paitsi vesisateella, jolloin jostain syystä se harmaaseen koppiin nousu aiheuttaa Vihapojassa epävarmuutta, sen suurempaa sen aivotoiminnasta tietämättä. Lempeillä otteilla orin saa kuitenkin lastattua hetken rapsuttelun jälkeen myös koiranilmoilla. 

​

Vihapojan isän suku on paljon ratsastuksen parissa ansiointuneempaa kuin emänsä, mutta yhtään pahaa sanaa ei Aamuntytöstäkään voi mennä hyvänä kevyen tason ratsastuskouluhevosena sanomaan. Molemmilta puolilta siis täysin ratsulinjainen ori kyseessä. Viha on ratsuna alusta asti erittäin miellyttävä, joskin ehkä jäykkä ja rodulleen tyypilliseen tapaan hieman etupainoinen alkuverryttelyissä, mutta nopeasti siitä tokeneva ja pian koko kroppaansa käyttävä perustason ratsu, jonka kanssa voi oikeasti saavuttaa ja tehdä hyvällä mielellä; Vihapoika antanee aina kaikkensa, sillä on oriksi mukavaa nöyryyttä ja tekemisenhalua sekä sitä kuuluisaa kuuliaisuutta, jota ei joka umpiluukallolle jaeta edes lusikalla; Vihapojalle puolestaan on sitten annettu puolestaan kauhallinen ellei kaksikin.

Ruunikko on potentiaalinen kahden lajin hevonen, ja sen kanssa nauttiikin niin kouluväännöistä että esteradoista. Yleisesti orilta löytyy takataskusta erittäin pehmyet, kevyesti istuttavat ja matkaavoittavat askellajit jos ei niinkään liidokkaat. Kouluradalla peräkammarinpojasta kuoriutuu herkkä ja erittäin tehokkaasti jalkojaan että päätään käyttävä tapaus, jonka reaktiokyky apuihin on yksi leveilyn aiheita tässä nuoressa. Vaikka mikään vaativan tason hevonen ei Vihapoika nyt olekaan, on se tasollaan ihan supertaitava ja meillä suorastaan välillä unhoitetusti aliarvostettu liikkeineen, niin kiva pyöreä laukka ja pehmeä (ei vento) ravi sillä on.

Esteillä Vihapojassa on sitten huomattavasti pientä innostustakin ilmassa, vaikka edelleenkään siitä ei ole päättömäksi kaahariksi. Ruunikko on varma metrisen hyppääjä, ja vaikka sitä voipi jännittääkin välillä varsinkin ensimmäisillä esteillä, on orista nopeasti kuoriutuva mukavasti jalkojaan varova mutta hyvän tasaisen hypyn tekevä hevonen. Ihmeelliset testiesteet kyllä saattavat aiheuttaa Vihapojassa pientä ihmetystä ja vaikka se ei tuppaa ratsastajaansa kyseenalaistamaan, saattaa se vähän hissutella ja kaivata rohkaistusta värikkäämmille kyhäelmille. Kehtaankin väittää, että ori on enemmän varovainen kuin pelokas, ja järki päässä tekevä esteratsu.

Maastohevosena Vihapoikaa voisi käyttää varmaan hamaan loppuun asti, niin ryhmässä että sooloretkille. Ruunikko äidinmussukkamies viihtyy metsien siimeksessä samoilemassa, ja vaikka se ehkä vähän puhisee autojen suuntaan, ei se mitään ole vielä säikähdellyt. Maastoretket menevät esteillä villisti loikkien tai halutessa ihan tielle kurkottelevia koivunoksia havuten.

​

Vihapoika on kisahevosena sitä rauhallista, ei juuri mistään muusta kuin omasta tilastaan ja rauhastaan välittäviä puksuttimia, joita ei haittaa muu kuin toisten heposten tuppaantuminen iholle. Oikeastaan muuten meidän pikkupoika Viha on ihan samanlainen peräkammarinpoika kuin kotonakin. 

​

© VRL-14618