Valokylän Talli

Elviira on tallimme ensimmäinen kasvatti, ja siksipä siitä ollaan niin ylpeitä - mutta siihenpä se ylpeily jääkin. Pientamma ei perinyt äitinsä lahjoja kisakentille niin kuin toivoimme, luonteeltaan Elviira on niihin maailman rasittavimpiin kuuluvia hyväntahtoisia elohiiriä ja ulkoiselta olemukseltaan piensuokki näyttää enemmänkin myönnettävästi suloiselta ponilta. Kaikkiaan siis eräänlainen sirkusesitys suomenhevosena. 

​

Elviira on laumaeläin sieluun ja vereen - piensuokki suorastaan kärsii yksin jäädessään, ja niin muuten kärsii koko talliväki tamman kiljuntaa kuunnellessaan, niin korvia riipaisevaa älämölöä se pitää. Luonnollisesti siis Elviira tarhataan vähintään yhden tarhaseuralaisen kanssa, jolloin muutenkin tarhailu helpottuu, tuleehan rautias tarhakaverin perässä portille hakijaansa vastaan. Narun päässä Elviiran veikeä poniluonne alkaa kuitenkin kuplia, sillä valpas pienhevonen oikein etsimällä etsii kaikkea, mistä mörön saisi tehtyä. Muihin piekkarin omituisuuksiin kuuluu myös tallikissojen ajattaminen. Siinä sitten roikutaan kääpiötamman narun päässä ja pidetään kiinni kuin elämästä sen nakellessa takapäätä ilmaan. 

Hoitaessa Elviirasta paljastuu sitten se susi lampaan vaatteista, tai tässä tapauksessa poni suomenhevosesta. Tässä on oikea jäynänikkari, jonka lempipuuhaa on kiusanteko ja kaaoksen aiheuttaminen. Punarautias poniotus potkii harjat pitkin poikin, jyrsii narut ja soittelee ketjuja heitellen päätä, eikä unohdeta pesupäiviä, jolloin piekkari polkee vesiletkut tai pahimmassa tapauksessa ylettyessään ottaa letkusta kiinni ja kastelee koko boksin. Takakavioita hivutellessa Elviira nojaa koko persauksen päälle. Kaikkiaan piekkarin kanssa saa varata siis ihan kunnolla aikaa ja kärsivällisyyttä mukaan, sillä kieltäessä tamma vaan tapittaa niin viattomana takaisin. Rautiaan varustaminen on vähintään yhtä naurettava pelle-esitys Elviiran nostellessa päätä kummasti hevosen mittoihin ja pullistellessa pyöreää runkoaan entisestään, ja suojia kyykötellessä kannattaa vaan totutella ajatukseen, että ponieläin hivuttelee päälakea huuli mutrulla. 

​

Yleensä varustuksen luulisi jo väsyttävän elohiiri Elviiran, mutta väärin luulit. Kentällä ponisuokki vaan tuntuu puhisevan entistä enemmän. Alkuverryttelyt meneekin yleensä pipariksi tamman kurvaillessa takapää juuri maahan koskematta pitkin hiekkapohjaa. Ratsastajan päätehtävänä onkin vaan pysytellä selässä ja saada pieneläin jotenkin väsyteltyä tarpeeksi, että siitä saa alkaa ruotimaan esityskelpoisen suomenhevosen, tai edes kulkemaan takakaviot kentässä. Elviiran lämmittelyt kannattaa aloitella siis puolisen tuntiakin aikaisemmin, jotta se saa päristellä enimmät höyryt ilmoille. 

Elviira on sukunsa puolesta sopiva yleishevonen, kunhan siihen vaan saa maagisesti luotua jonkin sortin konnektionin. Pääasiassa tämä yhteys ei nyt mitenkään mahdoton asia ole kunhan selässä on joku alkeistasoa osaavampi, ja Elviiran yksi harvoista hyvistä puolista on sen yhteistyönkykyisyys ratsastajansa kanssa. Kouluratsuna ponieläin on oikeastaan ihan mallikas tynnyrimallin kouluvääntäjä, jolla on jopa ihan kivat ja tasaiset askellajit, vaikka ei ne mitenkään ihmeellisen näyttävät tai lennokkaatkaan ole. Elviirasta ei myöskään ole ehkä postimerkkikäännöksiin tai muuhun sellaiseen, mutta perustason käännökset, peruutukset sun muut helpon B-tason yleisosat on mukiinmenevää peruskauraa sen yritteliäisyyden ansiosta.

Esteillä Elviiran into ei laannu yhtään sen enempää, joka on luonnollisesti niin sen hyvä ominaisuus siinä, missä myös kompastuskivi. Oikeissa käsissä rautias piekkari on jopa esteratsua muistuttava otus, onhan sillä vauhtia, rohkeutta ja intoa hyppäämiseen, ja se meneekin 60cm radan yhdessä suhauksessa läpi. Hyppykorkeus ei ehkä päätä huimaa, mutta poni kompensoi sitten puhtaalla, varmalla tekniikallaan. Toisaalta, Elviiran into puskea eteenpäin voi räjähtää käsiin kevyesti, jos sitä ei muista toppuutella esteille tullessa tai pitkillä väleillä. © omistaja