Beach Please

kutsutaan nimellä Bianca
rekisteröity numerolla VH20-017-0185

⋆ syntynyt 26.03.2017, ikääntyy satunaisesti, nyt 12-vuotias

 shetlanninponitamma, väriltään musta, säkäkorkeus 100cm

painoituslajina valjakkoajo

koulutustasolla noviisi

kasvattajana Henrietta Valkeankangas FIN evm

omistajana Playground Ponies VRL-14618

⋆ III -palkittu kantakirjassa kesäkuussa 2020

⋆ tavoitteena shla- & vvj-laatuarvostelut

Oh, it's a Bianca

Biancan historia oli monivaiheinen jo leikkikentälle päätyessään. Ehkäpä sen kiertolaisuuden olisi pitänyt soittaa kelloja, ​tai ehkäpä juuri siksi se koettiin sopivaksi enemmän tai vähemmän pelastaa pohjoisen ponilauman jatkeeksi, tiedä sitten siitä, mutta niin vain kävi, että keskivertoisen laukkaponin ja epäonnistuneen esteratsun koulutuksen jäljiltä kiertolainen päätyi Ellenin ruudun takaa nimellissummasta Oulun perähikiöille.

Biancaa myytiin saatesanoin "ei lastenponi, eikä ehkä aikuistenkaan", ja jos siitä ei jo ymmärtänyt, että Bianca kantaa nimensä sopivalla arvolla, niin ei sitten mistään. Nimittäin aikamoinen, kauniisti sanottuna, tammahan tämä poni on. Bianca on itsekeskeinen, ihmistä koetteleva ja hermoja raastava otus, joka tuntuu oikein tarkoituksellisesti härnäävän ihmistä kuin ihmistä. Oikein sopiva lisä siis leikkikentälle, jossa ainakin yksi kahdesosaa omistajista uskoo tamman keljuilun olevan kuitenkin lähinnä kiertolaisuuden ja nuorena koettujen epävakauksien tuotosta.

An itty bitty Bianca

i Boston Berries le Vieille klm 104cm

ii Merry Berry klm 103cm x ie Belle le Vieille mkrj 97cm

iii Happy Hologram x iie Strawberry Shake x iei Beast Pop x iee Bellatrix v.d. Zannes

e Bella Bientot m 89cm

ei Charmant Alexander m 101cm x ee Le Lac Des Cygnes mpäis 84cm

eii Mon Canard x eie Annalise x eei Pas De Deux x eee Feathers For Pear

rajoitetusti tarjolla jalostukseen tuontisukuisille shetlanninponioreille.

 Playground's She Puts The Itch In ktk-kelp / 08.06.2020 / A Trombi In My Boots KTK-I

Multi-talented Bianca

15.05.2020 Blackton Shetlands, nj / tuomarina Miia Maria / BIS4 MVA-SERT

31.05.2020 Kuunokka, rotunäyttelyt / tuomarina Miltsu / II-palkinto

valjakkoajo

00 sijoitusta, joista 00 voittoja

00.00.0000 kutsu / taso / sija

00.00.0000 kutsu / taso / sija

00.00.0000 kutsu / taso / sija

00.00.0000 kutsu / taso / sija

00.00.0000 kutsu / taso / sija

00.00.0000 kutsu / taso / sija

00.00.0000 kutsu / taso / sija

00.00.0000 kutsu / taso / sija

00.00.0000 kutsu / taso / sija

00.00.0000 kutsu / taso / sija

00.00.0000 kutsu / taso / sija

00.00.0000 kutsu / taso / sija

00.00.0000 kutsu / taso / sija

00.00.0000 kutsu / taso / sija

00.00.0000 kutsu / taso / sija

00.00.0000 kutsu / taso / sija

00.00.0000 kutsu / taso / sija

00.00.0000 kutsu / taso / sija

00.00.0000 kutsu / taso / sija

00.00.0000 kutsu / taso / sija

00.00.0000 kutsu / taso / sija

00.00.0000 kutsu / taso / sija

00.00.0000 kutsu / taso / sija

00.00.0000 kutsu / taso / sija

00.00.0000 kutsu / taso / sija

00.00.0000 kutsu / taso / sija

00.00.0000 kutsu / taso / sija

00.00.0000 kutsu / taso / sija

00.00.0000 kutsu / taso / sija

00.00.0000 kutsu / taso / sija

00.00.0000 kutsu / taso / sija

00.00.0000 kutsu / taso / sija

00.00.0000 kutsu / taso / sija

00.00.0000 kutsu / taso / sija

00.00.0000 kutsu / taso / sija

00.00.0000 kutsu / taso / sija

00.00.0000 kutsu / taso / sija

00.00.0000 kutsu / taso / sija

00.00.0000 kutsu / taso / sija

00.00.0000 kutsu / taso / sija

Bianca's diaries

00.00.0000, merkintä © kirjoittaja

tekstit.

virtuaalihevonen - a sim-game horse
kuvat © tallin omaisuutta

tekstit © omistaja, ellei toisin mainittu