top of page

Where the chaos ensues

Konsta oli aina asunut kaupungissa. Espoossa. Siellä, missä tapahtui. Konstan isä välitti autoja, äiti asuntoja. Matkat paratiisisaarelle ja Italiaan olivat vuotuinen tapahtuma. Kunnes Konsta jäi lukion jälkeen ilman opiskelupaikkaa, ja isä päätti, että poika menee töihin ja maksaa oman vuokransa omistusasunnosta. Hankkikoot vaikka kämppiksen, jyrähti isä. 

Niin Ellen oli tullut kuvioihin. Vermossa työskentelevä nuori Konstaa vain lievästi nuorempi hupakko pohjoisesta, joka puhui hassusti oululaisittain ja määki. Konstaa hävetti mutta myönnettävä oli, että tytöllä oli varaa maksaa pikkasen isompi lohko vuokrasta kuin kaupan kassalle tiensä löytäneellä Konstalla.

Ellenin viikonloput meni talleilla, Konstan baareissa ja vieraassa sängyssä. Kämppikset moikkasivat toisiaan aamulla ja sanoivat yöt illalla.

Kunnes Konsta irtisanottiin ja 24-vuotiaalla tuli oikeasti hätä, mitä tässä nyt tehdään. Samaan aikaan Ellenin isoäiti potkaisi tyhjää ja Ellen peri ainoana perillisenä isänsä rinnalla (joka sai maat) vanhan tilan. Hupakko mietti hetken tilan myymistä, mutta haaveili samalla viimein omasta talosta, omasta hevosesta. Tai kahdesta. Miksei ponistakin? Isän avustuksella osa maista myytiin ja laina kunnostukseen haettiin pankilta. Muutto olisi kolmen kuukauden päästä mahdollinen.

Konsta puri huulta Ellenin kertoessa, että lähtö tuli, nähdään joskus ja jouluna. Seuraavana viikonloppuna Konsta osti päkin kotiin ja uskoitui Ellenille - ei Konstalla ollut varaa asuntoon Espoon keskustassa. 

Yön aikana tyttö ehdotti humalaiselle, että lähtee mukaan Ouluun, Ellen laittaa hevosia ja työskentelee samalla kiertäen siellä ja täällä Oulun talleilla, hän voisi tarjota halvalla osan talosta vuokralle jos Konsta hoitaa maat. Palkkasumma oli paljon parempi kuin kaupan kassalla, mikä oli Konstan ainoa vaihtoehto kotokaupungissa. Kättä lyötiin päälle, ja kolme kuukautta myöhemmin kaksikko hyppäsi muuttoautoon yhteistuumin. 

​

Pari viikkoa myöhemmin Konsta asui rantamökissä jonkun nimeämättömän lammen rannassa, koska oli kesäsaunan asuinsiiven välttämättä tahtonut. Ellen oli ensitöikseen raahannut talliin poneja heti kourallisen, sanonut että pärjäile ja juoksi päivät lomittamassa ja ratsuttamassa. Konstan mielestä tämä oli Ellenin diktatuuria - ponitkin retuuttivat mennen tullen ja palatessa. Mutta ehkä sillä palkalla paskan lapiointi sujui, just ja juuri. 

Eräs ilta talvipakkasella kumpikin hytisi talutellessa harvinaisen herttaisia poneja sisälle talliin oli Konsta viisastellut, että paikka muistutti häntä joskus leikkikentästä, jossa ponit temmeltää lasten sijasta. Ellen jäi makustelemaan tokaisua, ja ensimmäisten varsojen synnyttyä tuntui luonnolliselta, että Konsta saisi krediitit kasvattajanimestä. Seuraavalla viikolla helsinginhedelmä nakutteli tallin seinään nauloilla kiinni Ellenin maalaaman kyltin, jossa luki "Playground Ponies". 

Konsta mietti ties jo monennettako kertaa, mihin hän oli oikein lähtenyt.

​

Jotenkin näin siinä suunnilleen kävi. Ellen peri isoäitinsä tilan, ja vei kaupunkilaispojan työn perässä mennessään Ouluun, tai no, sinne lähelle, rajatuntumaan ainakin. Vanhan maatilan tonttiin kuuluu myydyistä maista huolimatta edelleen hehtaareja x määrä pelto- ja metsäalueet yhteen laskettuna, eli tarpeeksi kaukana ollaan sivistyksen parista, semmoisella reitillä, ettei sinne moni eksykään naapurin yleensä päihtynyttä isäntää Peipposta laskematta (joka tulee kyselemään rantasaunan lämmityksen perään).

​

Tilan ytimessä tönöttää vanha navetta, joka toki on tätä nykyä kunnostettu lain mukaan jopa ihan mukavaksi ponikasvattamoksi, lämmityksineen ja hyvine valoineen. Karsinoita tehtiin heti kerralla tarpeeksi, jotta poneja mahtuu mielin määrin yllin kyllin. Itse päärakennus sijaitsee lähempänä metsän rajaa ja viettää päin metsäpolkua suunnilleen 100 metrin matkan, jolloin ollaan järven tuntumassa rantasaunalla ja Konstan vuokrakämpällä. 

Ratsastuskenttiä tilalla on kaksi. Siis vanhoja myllättyjä ja sittemmin hiekkapinnan saaneita peltoja, kokoa just ja juuri kentäksi kutsumiseen. Maneeseista meillä ei olla kuultukaan. Kentät siis ajavat alustan virkaa maastoreittien ohella, joita luonnollisesti on tehty vuosien saatossa enemmän kuin tarpeeksi hehtaareita risteilemään. 

Kenttien ja rakennusten ohella meiltä löytyy luontaisesti useampia tarhoja pitkin poikin tallialuetta, ja niihin mahtuu oikein näppärästi parikin shetlanninponia keskenään, vaikka orit nyt pääasiassa viettävätkin tarhailunsa ylhäässä yksinäisyydessään. 

fence-4778642_1920.jpg
31328341281_eb9456a788_k.jpg
IMG_7443.JPG

kuvat © Pixabay / Ulf Bodin CC BY-NC-SA 2.0 / tallin omaisuutta

bottom of page