Playground Ponies

Eihän meillä enää uusia poneja pitänyt hankkia - olin varsin tyytyväinen reilun parinkympin pään laumaan. Konstakin oli ehtinyt tottua talliorjan uusiin rutiineihin, mutta sitten näin Fridan ponimyynnin. Ja kaikkihan tietävät, mitä tapahtuu, kun eksyn ponimyynteihin; erehdyin tutustumaan jo aikuiseen kodinvaihtajaan Haniin kuvien ja esittelyn perusteella sukutaulua unohtamatta (joka auttamatta meni ristiin omieni kanssa), ja sitten sitä oltiin sormi suussa. Tovin järkeilin itselleni juuri tätä suvullista toistuvuutta, eihän semmoista ponia kannattanut laittaa, jos sitä ei voisi omien orien kanssa parittaa, mutta niin vain lopulta palattuani ilmoituksen pariin jouduin soittelemaan Facondeen, että pelastaisin mokoman hunajaisen tapauksen. Onnekseni Frida oli kanssani samalla aaltopituudella, ja mielellään lähetti tamman seuraavassa ohimenevässä kuljetuksessa pohjoiseen, ja minä mietin, pitäisikö yhdestä varsakarsinasta laittaa jo reilumman kokoinen pilttuu.
Epäuskoiselle Konstalle perustelin uutta ponia sen pienellä koolla - olihan tamma just alle metrinen, semmoinen mahtuisi vaikka tallikäytävän perille.

​

Hani on varsinainen veijari; kiltti kuin mikä (yleensä), mutta kulkee pilke silmäkulmassa, paitsi ruoan ollessa puheenaiheena. Silloin Hani on äärimmäisen vakava, mutta eipä nyt pilata hyvää luonnetta sillä sen enempää. Takaisin siihen vekkulimaisuuteen! Poni edustaa sitä kaviokasryhmää, jotka keksivät ihan omaksi ilokseen ja uteliaisuudennälkäänsä vaikka ja mitä pikku jäynää, aina solmujen availusta toisten ponien jouhissa roikkumiseen. Milloin on jahdattu tätä hunajaista ojanpohjia pitkin ja milloin ollaan jouduttu toimimaan erotuomarina tunteiden kuumetessa tammojen kesken, mutta huolimatta näistä imartelevista piirteistä, on Hani pääosin meille ihan ystävällinen, ja miten semmoiselle on edes vihainen, kun toinen vaan toteuttaa itseään?

​

Hani on siis varsin pirteä poni, joka periaatteessa kyllä käyttäytyy, mitä nyt osaa myös ottaa tilaisuudesta ilon irti. Merimiessolmut ja vahva ote ovatkin ne avainsanat ruunikon kanssa puuhatessa. Kilttikin tamma on, koskaan mitään fyysisiä häppeninkejä ihmisten kesken ei ole päässyt syntymään (tammojen kesken sitten enemmänkin), ja täysin hoidettavissa mitä tulee arjen askareisiin, eli sinällään mitään pelättävää ei Hanissa ole. Taluttaessa ponitamma on myös varsinainen malliesimerkki hyvin käyttäytyvästä ponista (kunhan emme laske mukaan niitä kertoja, kun se on onnistunut lähtemään livohkaan). Myöskään kisaponina ei Hani ole siitä pahimmasta päästä, mitä nyt helposti ottaa pari ylimääräistä kierrosta jännityksestä, mutta matkalaisena ei ponissa ole mitään moitittavaa; se lastaa ja matkaa muitta mutkitta.

​

Hunajainen on varsin erikoinen poni meidän poppoossa siinä suhteessa, että se on ainoa yleispainoitteinen peli. Valjakkoahan sillä eniten varmasti huristellaan, ratsun hommia puolestaan sitten sen mukaan, miten sille saadaan ratsastajia, mutta joka tapauksessa liikuttaahan tätä pitää ettei kerrytä turhaa pöllöenergiaa seisoskellessaan.

Yleisesti ottaen Hani on varsin mukava ratsu (ja ajokki), joka on mukavan reipas ja eteenpäinpyrkivä. Suurin työ onkin lähinnä sen pidättelyssä ja lämmittelyssä turhan energian purkamisessa, mutta sen jälkeen tästä saa ihan oikeasti näppärän kaverin tekemiseen, ja motivaatiotakin löytyy. Liikkeiltään hunajainen on varsin matkaavoittava ja ryhdikäs, tosin ah niin ihanan pomppuravin omaava kylläkin, mutta käynti ja laukka ovat ehdottomasti ponin vahvuuksia. Lisäksi tamma on varsin yhteistyönhaluinenkin, joten sinällään se on varmasti yksi helpoimpia ohjattaviamme. Esteillä Hani on hieman sitä rynnivää sorttia, mistä syystä sen hyppykorkeus on juuri ja juuri puomiluokkaa korkeammalla, mutta pääasia on, että se ylittää esteet pelottomasti ja mielellään.