Alussa oli mies. Mies, jolla oli työpaikka pankissa, rahaa etelän rantalomia varten ja soma, herttainen vaimo. Oli illallisia Michelin-ravintoloissa, golf-iltoja ystävien kanssa ja lukaali Helsingin varakkaimmalla alueella. Elämä antoi enemmän kuin se otti. 

Sitten kauniina kesäyönä oli aviopari matkalla sukuloimaan Oulun suunnalla. Mercedes sanoi sopimuksen irti Muhoksen tienoilla yön pikkutunneilla. Puhelimen akku piippasi tyhjyyttään ja toinen ei löytänyt kenttiä. Pari puski yksissä tuumin valkoisen kaaran hiekkatien kupeelle ja lähti kävelemään toiveissaan löytää talo, jossa voitaisiin lainata verkkovirtaa. 

Lopulta vastassa siinti punainen mummonmökki koivujen takana piilossa viljavien peltojen heiluessa kesätuulien mukana. Hyvinhoidetun pihamaan keskeltä kulki ruohikkoinen polku, ja portaat ylös kavuten ja suomalaisen kesäyön maalaisromanssia ihaillen koputti mies oveen, jota koristi käsinmaalattu kyltti tekstillä "Tervetuloa". Sisältä kuului narinaa välioven auetessa eteiseen. Radion soittama vanha iskelmä piilotti pian kopinan alleen, ja oven avasi 80 vuoden paremmalla puolella oleva hopeahapsinen mummo. Vaikka muori ehti säikähtää vierasta miestä, tyynnytti helsinkiläisnaisen lämmin hymy vanhan naisen mielen nopeasti. Selitellen tilanteensa he pyysivät, josko voisivat ladata puhelintaan hetkisen soittaakseen lopulta hinauspalveluun, ja vaikka vanhuksen mielessä viipyi epävarmuus, suostui hän lopulta päästämään kaksikon sisälle. Mökki tuoksui marjapiirakalle, seiniä koristivat ristipistotaulut ja pöydillä oli valkeita virkattuja liinoja. Vanhanaikainen radio särisi hieman ohi kävellessä. 

Miehelle tuli kotoisa tunne. Outo semmoinen - eihän tämä ollut hänen kotinsa. Miten kodiksi voi tuntea ventovieraan asunnon? Hajamielisesti hän tuumaili käyvänsä kokeilemassa kenttiä toisen älypuhelimen kanssa jättäen ystävystyneen naisväen kahvinkeittoon. 

Takapihalle haahuillen käsi ojennettuna mies etsi ja etsi, mutta palkit pysyivät itsepäisesti poissa. Takapihaa koristivat kymmenet tuoksuvat ruusupuskat, ja lähellä ojaa ja taloa kiertävää aitaa kasvoi villivadelmapensaita. Vasemmalla aivan tontin kupeella nökötti vanha, punainen rakennus. Mitähän se piti sisällään? Uteliaisuuden viedessä voiton mies marssi ympärilleen vilkuillen rakennuksen ovelle. Se oli lähempää katseltuna jopa suurempi kuin kaksikerroksinen mökki. Kahvaan tarttuen asteli helsinkiläinen pian pimeän rakennuksen uumeniin, ja silmien tottuessa hämärään, odotti vastassa vanha, harmaantunut suomenhevonen. Pimeässä toisiaan tarkkaillen kaksikko hengitti rauhallisena, vain lintujen laulun soiden vaimeana ikkunoiden läpi. Tummiin silmiin tuijotellessaan mies tunsi jotain aivan uutta ja erilaista - oikeaa kuulumisentunnetta, olevansa oikeassa paikassa, oikeaan aikaan.

Vaimon huudellessa etupihan portailta Valtteri sulki tallin oven jättäen vanhan, viisaan hevosen rauhaansa.