Valmarin Talli

Russponeja ei minulla oikeastaan ollut sen suurempaa halua hakkia - enemmän sillä asenteella mentiin, jos joku nappaisi, sitä hankittaisiin. Niin kävi myös tämän pienen russtamman hankinnassa: Lily's Trottersin tilalla asusti ihastuttava russponi Kappvänilja, joka alkoi jo kääntyä elämänsä ehtoopuolelle. Viveka kuitenkin tarjosi rautiasta tammaansa viimeisille astutuksille, ja totta kai ilmoitin ehdottomasti itseni halukkaaksi ostajaksi ponitamman varsalle. Isäksi valikoitui Adinasta kantakirjapalkittu Helkan Hessu KS. Kantoaikana odotin jännityksellä, mitähän yhdistelmästä oikein saisinkaan - ori tai tamma, ottaisin sen joka tapauksessa, tähän olin jo päätynyt. Marraskuun alussa puhelin viimein vastaanotti kuvaviestin ruunikosta tammavarsasta.

​

Katrista olisi voinut tulla aikamoinen kiihkomielinen sodanlietsoja, mikäli emäänsä olisi tämä ruunikko tullut, semmoinen sähläävä kärttyilijä. Mutta eipä tullut. Tammasta tuli yllättävän rauhallinen, suoraansanottuna jopa laiska, omissa oloissaan viihtyvä mutta siivon käytöksen omaava poni. Liekö sitten kasvatettu liljalaisilla jo käytöstavoille vai suomenhevosistako mallia ottanut, kun näin laiskanpulskean tamman emä Lilistä saimme, vaikka kyllä Katrillakin on omat jästipäisyyspäivätkin.

​

Katri on ehkäpä maailman helpoin hoidettava - hae tarhasta, sido kiinni, harjaa, varusta tai vie karsinaan tahi takaisin tarhan perille, russia ei oikeastaan kiinnosta sen enempää. Se ei sinänsä pane pahaksi seuraa, vaikka mieluusti viihtyykin enemmän omassa kuplassaan, eikä sitä oikeastaan haittaa seisoskella laitettavanakaan, vaikka ei se mikään yltiöpussailija ole. Mitenkään hirveän laumauskollinenkaan ei pieni russponi ole, se ei pane pahakseen toista omissa oloissaan viihtyvää kaveria, kaksin aina kaunihimpi, mutta mitään innokkaita nuoria se ei jaksa sitten lainkaan, ja näykkiikin herkästi liiallisen tuttavallisia tapauksia kauemmaksi. 

Talutettavana Katria saa välillä hoputtaa liikkeelle, sillä ponitamman askel on hiiiiiirveän hidas ja jalat ihan tuntuvat kasvattavan juuret maahan, varsinkin puiden versoessa, jolloin se eritoten tykkää viedä ojaan asti ja jumittautua sinne herkuttelemaan, eikä siinä auta kuin oikeastaan odotella kiltisti, milloin Katrin suu pysähtyy pureskelemaan. Tällöin ruunikon saa hyvällä tuurilla nykäistyä uudelleen tielle ja liikkeelle.

​

Kuten on jo varmaan tullut selväksi, Katri ei hirveästi vauhdista hurmaannu tai mitään supervauhtia välttämättä tavoittele, ja sen kanssa saakin tehdä töitä ajaessa. Ruunikon lempiaskellaji olisi pysähtyminen, jos se laskettaisiin askellajiksi. Siksipä se tyytyykin käyntiin, johon se taatusti lipsahtaa heti, jos russille antaa tilaa. Mikään helppo ajettava Katri siis ei ole, mutta terhakan, itsepäisen ponitytön (tai -pojan) kätösissä kiihtyy jopa tämä ravirussi ihan kivasti.

© VRL-14618