Valokylän Elviira

virtuaalihevonen, rekisteröity tunnuksella VH19-018-0255

rautias suomenpienhevostamma, korkeutta 143cm

syntynyt 01.02.2019, iältään 7-vuotias, ikääntyy satunaisesti

yleispainoitteinen, kisaa tasoilla Helppo B / 60cm / noviisi

kasvattajana Valokylän Talli (VRL-14618) 

omistajana Valokylän Talli (VRL-14618)

☘ III -palkittu kantakirjaustilaisuudessa huhtikuussa 2019

☘ II -palkittu suomenhevosvarsojen laatuarvostelussa maaliskuussa 2019

☘ tavoitteena shla, krj, erj, vvj -laatuarvostelut

Elviira on tallimme ensimmäinen kasvatti, ja siksipä siitä ollaan niin ylpeitä - mutta siihenpä se ylpeily jääkin. Pientamma ei perinyt äitinsä lahjoja kisakentille niin kuin toivoimme, luonteeltaan Elviira on niihin maailman rasittavimpiin kuuluvia hyväntahtoisia elohiiriä ja ulkoiselta olemukseltaan piensuokki näyttää enemmänkin myönnettävästi suloiselta ponilta. Kaikkiaan siis eräänlainen sirkusesitys suomenhevosena. 

Elviira on laumaeläin sieluun ja vereen - piensuokki suorastaan kärsii yksin jäädessään, ja niin muuten kärsii koko talliväki tamman kiljuntaa kuunnellessaan, niin korvia riipaisevaa älämölöä se pitää. Luonnollisesti siis Elviira tarhataan vähintään yhden tarhaseuralaisen kanssa, jolloin muutenkin tarhailu helpottuu, tuleehan rautias tarhakaverin perässä portille hakijaansa vastaan. Narun päässä Elviiran veikeä poniluonne alkaa kuitenkin kuplia, sillä valpas pienhevonen oikein etsimällä etsii kaikkea, mistä mörön saisi tehtyä. Muihin piekkarin omituisuuksiin kuuluu myös tallikissojen ajattaminen. Siinä sitten roikutaan kääpiötamman narun päässä ja pidetään kiinni kuin elämästä sen nakellessa takapäätä ilmaan. 

Hoitaessa Elviirasta paljastuu sitten se susi lampaan vaatteista, tai tässä tapauksessa poni suomenhevosesta. Tässä on oikea jäynänikkari, jonka lempipuuhaa on kiusanteko ja kaaoksen aiheuttaminen. Punarautias poniotus potkii harjat pitkin poikin, jyrsii narut ja soittelee ketjuja heitellen päätä, eikä unohdeta pesupäiviä, jolloin piekkari polkee vesiletkut tai pahimmassa tapauksessa ylettyessään ottaa letkusta kiinni ja kastelee koko boksin. Takakavioita hivutellessa Elviira nojaa koko persauksen päälle. Kaikkiaan piekkarin kanssa saa varata siis ihan kunnolla aikaa ja kärsivällisyyttä mukaan, sillä kieltäessä tamma vaan tapittaa niin viattomana takaisin. Rautiaan varustaminen on vähintään yhtä naurettava pelle-esitys Elviiran nostellessa päätä kummasti hevosen mittoihin ja pullistellessa pyöreää runkoaan entisestään, ja suojia kyykötellessä kannattaa vaan totutella ajatukseen, että ponieläin hivuttelee päälakea huuli mutrulla. 

Yleensä varustuksen luulisi jo väsyttävän elohiiri Elviiran, mutta väärin luulit. Kentällä ponisuokki vaan tuntuu puhisevan entistä enemmän. Alkuverryttelyt meneekin yleensä pipariksi tamman kurvaillessa takapää juuri maahan koskematta pitkin hiekkapohjaa. Ratsastajan päätehtävänä onkin vaan pysytellä selässä ja saada pieneläin jotenkin väsyteltyä tarpeeksi, että siitä saa alkaa ruotimaan esityskelpoisen suomenhevosen, tai edes kulkemaan takakaviot kentässä. Elviiran lämmittelyt kannattaa aloitella siis puolisen tuntiakin aikaisemmin, jotta se saa päristellä enimmät höyryt ilmoille. 

Elviira on sukunsa puolesta sopiva yleishevonen, kunhan siihen vaan saa maagisesti luotua jonkin sortin konnektionin. Pääasiassa tämä yhteys ei nyt mitenkään mahdoton asia ole kunhan selässä on joku alkeistasoa osaavampi, ja Elviiran yksi harvoista hyvistä puolista on sen yhteistyönkykyisyys ratsastajansa kanssa. Kouluratsuna ponieläin on oikeastaan ihan mallikas tynnyrimallin kouluvääntäjä, jolla on jopa ihan kivat ja tasaiset askellajit, vaikka ei ne mitenkään ihmeellisen näyttävät tai lennokkaatkaan ole. Elviirasta ei myöskään ole ehkä postimerkkikäännöksiin tai muuhun sellaiseen, mutta perustason käännökset, peruutukset sun muut helpon B-tason yleisosat on mukiinmenevää peruskauraa sen yritteliäisyyden ansiosta.

Esteillä Elviiran into ei laannu yhtään sen enempää, joka on luonnollisesti niin sen hyvä ominaisuus siinä, missä myös kompastuskivi. Oikeissa käsissä rautias piekkari on jopa esteratsua muistuttava otus, onhan sillä vauhtia, rohkeutta ja intoa hyppäämiseen, ja se meneekin 60cm radan yhdessä suhauksessa läpi. Hyppykorkeus ei ehkä päätä huimaa, mutta poni kompensoi sitten puhtaalla, varmalla tekniikallaan. Toisaalta, Elviiran into puskea eteenpäin voi räjähtää käsiin kevyesti, jos sitä ei muista toppuutella esteille tullessa tai pitkillä väleillä.

Sukutaulu & jälkeläiset

i. Haavelaakson Valtteri KTK-III

ii. Huvitutin Verneri KTK-II KRJ-II x ie. Ch Haavelaakson Kerttuli KTK-II SLA-I KRJ-I

iii. Huvitutin Voitto KTK-II SV-III x iie. Lamourin Rautarouva KV-I SV-II x iei. Ch Villahaan Leimu KTK-II KRJ-I x iee. Ch Haavelaakson Misteli KTK-II SLA-I KRJ-I

e. Moon Melviina KTK-II SV-I EV-II

ei. Ch Muistokujan Mystereesi KTK-II jälk. C x ee. Moon Elviina KTK-III SLA-I YLA1 ERJ-II jälk. C

eii. Heinämäen Tuisku x eie. Hystereesi x eei. VIR MVA Ch Mörkövaaran Eemil KTK-II SLA-I YLA2 KRL-II ERL-II SV-I x eee. Operaatio Jalokivimeri KTK-II SLA-II YLA2 ERJ-II KRJ-II

Tarjolla harkitusti jalostukseen pitkäsukuisille suomen(pien)hevosille.

ori Reposaaren Varavala KTK-I / 24.05.2019 / isästä Reposaaren Vempele KTK-II

tamma Valokylän Kuutamolla / 30.05.2019 / isästä Vuornan Kuuposki KTK-III SV-II

Kisakalenteri

KRJ 100 sijoitusta, joista 13 voittoja

06.03.2019 kutsu / Helppo B / 03/30

08.03.2019 kutsu / Helppo B / 02/30

15.03.2019 kutsu / Helppo B / 05/30

19.03.2019 kutsu / Helppo B / 03/40

19.03.2019 kutsu​ / Helppo B / 02/40

20.03.2019 kutsu​ / Helppo B / 04/40

22.03.2019 kutsu / Helppo B / 02/30

23.03.2019 kutsu / Helppo B / 06/40

25.03.2019 kutsu / Helppo B / 03/40

28.03.2019 kutsu / Helppo B / 02/40

29.03.2019 kutsu / Helppo B / 05/40

29.03.2019 kutsu / Helppo B / 06/40

31.03.2019 kutsu / Helppo B / 02/40

02.04.2019 kutsu​ / Helppo B / 03/30

02.04.2019 kutsu / Helppo B / 03/40

03.04.2019 kutsu​ / Helppo B / 03/30

04.04.2019 kutsu / Helppo B / 05/30

06.04.2019 kutsu​ / Helppo B / 02/30

07.04.2019 kutsu​ / Helppo B / 03/30

08.04.2019 kutsu​ / Helppo B / 02/30

08.04.2019 kutsu​ / Helppo B / 01/30

09.04.2019 kutsu / Helppo B / 03/40

09.04.2019 kutsu / Helppo B / 03/40

09.04.2019 kutsu / Helppo B / 05/40

09.04.2019 kutsu / Helppo B / 06/40

10.04.2019 kutsu​ / Helppo B / 02/30

12.04.2019 kutsu​ / Helppo B / 01/30

13.04.2019 kutsu​ / Helppo B / 01/30

14.04.2019 kutsu​ / Helppo B / 01/30

16.04.2019 kutsu​ / Helppo B / 02/30

16.04.2019 kutsu​ / Helppo B / 03/30

17.04.2019 kutsu / Helppo B / 04/40

18.04.2019 kutsu / Helppo B / 03/40

18.04.2019 kutsu / Helppo B / 05/40

19.04.2019 kutsu​ / Helppo B / 04/30

19.04.2019 kutsu / Helppo B / 01/40

20.04.2019 kutsu​ / Helppo B / 04/30

20.04.2019 kutsu / Helppo B / 01/40

20.04.2019 kutsu​ / Helppo B / 02/30

21.04.2019 kutsu​ / Helppo B / 04/30

21.04.2019 kutsu​ / Helppo B / 03/30

21.04.2019 kutsu​ / Helppo B / 02/30

22.04.2019 kutsu​ / Helppo B / 02/30

23.04.2019 kutsu​ / Helppo B / 01/30

24.04.2019 kutsu​ / Helppo B / 05/40

25.04.2019 kutsu​ / Helppo B / 04/30

25.04.2019 kutsu​ / Helppo B / 06/40

25.04.2019 kutsu​ / Helppo B / 03/30

28.04.2019 kutsu​ / Helppo B / 04/30

29.04.2019 kutsu​ / Helppo B / 05/30

29.04.2019 kutsu​ / Helppo B / 03/30

30.04.2019 kutsu​ / Helppo B / 05/30

02.05.2019 kutsu / Helppo B / 04/30

03.05.2019 kutsu​ / Helppo B / 03/30

04.05.2019 kutsu​ / Helppo B / 05/30

05.05.2019 kutsu​ / Helppo B / 04/30

07.05.2019 kutsu​ / Helppo B / 01/30

11.05.2019 kutsu​ / Helppo B / 04/30

11.05.2019 kutsu​ / Helppo B / 04/30

12.05.2019 kutsu​ / Helppo B / 01/30

18.05.2019 kutsu​ / Helppo B / 05/30

19.05.2019 kutsu​ / Helppo B / 01/30

07.06.2019 kutsu / Helppo B / 03/30

10.06.2019 kutsu​ / Helppo B / 02/30

11.06.2019 kutsu​ / Helppo B / 03/30

21.06.2019 kutsu​ / Helppo B / 02/30

26.06.2019 kutsu​ / Helppo B / 02/30

28.06.2019 kutsu​ / Helppo B / 03/30

29.06.2019 kutsu​ / Helppo B / 01/30

11.08.2019 kutsu / Helppo C / 05/50

12.08.2019 kutsu​ / Helppo B / 05/50

14.08.2019 kutsu​ / Helppo B / 02/50

19.08.2019 kutsu​ / Helppo C / 03/50

19.08.2019 kutsu​ / Helppo C / 07/50

29.08.2019 kutsu​ / Helppo C / 06/50

02.09.2019 kutsu / Helppo B / 03/50

02.09.2019 kutsu​ / Helppo B / 07/50

05.09.2019 kutsu​ / Helppo B / 02/50

18.09.2019 kutsu​ / Helppo B / 07/50

19.09.2019 kutsu​ / Helppo B / 07/50

21.09.2019 kutsu​ / Helppo B / 07/50

21.09.2019 kutsu / Helppo B / 06/40

23.09.2019 kutsu​ / Helppo B / 06/50

27.09.2019 kutsu / Helppo B / 05/40

28.09.2019 kutsu / Helppo B / 01/40

02.10.2019 kutsu / Helppo B / 02/30

02.10.2019 kutsu / Helppo B / 01/40

05.10.2019 kutsu / Helppo B / 03/30

06.10.2019 kutsu​ / Helppo B / 02/30

08.10.2019 kutsu​ / Helppo B / 03/30

10.10.2019 kutsu​ / Helppo B / 02/30

13.10.2019 kutsu​ / Helppo B / 03/30

14.10.2019 kutsu​ / Helppo B / 04/30

15.10.2019 kutsu​ / Helppo B / 03/30

24.10.2019 kutsu​ / Helppo B / 04/30

24.10.2019 kutsu​ / Helppo B / 02/30

26.10.2019 kutsu​ / Helppo B / 03/30

28.10.2019 kutsu​ / Helppo B / 02/30

29.10.2019 kutsu​ / Helppo B / 01/30

30.10.2019 kutsu​ / Helppo B / 04/30

ERJ 42 sijoitusta, joista 13 voittoja

07.04.2019 kutsu / 60cm / 02/21
18.07.2019 kutsu / 60cm / 01/19

20.07.2019 kutsu / 50cm / 01/20

22.07.2019 kutsu / 60cm / 04/19

25.07.2019 kutsu / 60cm / 03/19

03.08.2019 kutsu / 50cm / 02/44

08.08.2019 kutsu​ / 50cm / 04/44

08.08.2019 kutsu​ / 60cm / 02/49

09.08.2019 kutsu​ / 50cm / 06/44

13.08.2019 kutsu​ / 60cm / 07/49

15.08.2019 kutsu​​ / 50cm / 01/44

15.08.2019 kutsu​​ / 60cm / 01/49

24.08.2019 kutsu​​ / 50cm / 01/44

24.08.2019 kutsu​​ / 60cm / 02/49

26.08.2019 kutsu​​ / 60cm / 01/49

30.08.2019 kutsu​​ / 60cm / 06/49
02.09.2019 kutsu / 60cm / 02/15

04.09.2019 kutsu​ / 60cm / 03/15

05.09.2019 kutsu​ / 60cm / 01/15

06.09.2019 kutsu​ / 60cm / 03/15

06.09.2019 kutsu​ / 60cm / 02/15

07.09.2019 kutsu​ / 60cm / 01/15

08.09.2019 kutsu​ / 60cm / 02/15

08.09.2019 kutsu​ / 60cm / 02/15

10.09.2019 kutsu​ / 60cm / 04/15

10.09.2019 kutsu​ / 60cm / 01/15

14.09.2019 kutsu​ / 60cm / 03/15

14.09.2019 kutsu​ / 60cm / 01/15

19.09.2019 kutsu​ / 60cm / 03/15

21.09.2019 kutsu​ / 60cm / 02/15

21.09.2019 kutsu​ / 60cm / 03/15

26.09.2019 kutsu​ / 60cm / 03/15

28.09.2019 kutsu​ / 60cm / 01/15

29.09.2019 kutsu​ / 60cm / 03/15

30.09.2019 kutsu​ / 60cm / 01/15
03.10.2019 kutsu / 60cm / 02/39

04.10.2019 kutsu / 60cm / 06/39

05.10.2019 kutsu / 60cm / 02/39

06.10.2019 kutsu / 60cm / 01/39

13.10.2019 kutsu / 60cm / 03/39

18.10.2019 kutsu / 60cm / 05/39

20.10.2019 kutsu / 60cm / 05/39

VVJ 29 sijoitusta, joista 04 voittoja

03.04.2019 kutsu / noviisi koulukoe yksilöille / 07/50

14.04.2019 kutsu​ / noviisi koulukoe yksilöille / 06/50

15.04.2019 kutsu / noviisi koulukoe yksilöille / 07/50

16.04.2019 kutsu​​ / noviisi tarkkuuskoe yksilöille / 07/50

17.04.2019 kutsu​​ / noviisi koulukoe yksilöille / 07/50

17.04.2019 kutsu​​ / noviisi tarkkuuskoe yksilöille / 05/50

25.04.2019 kutsu​​ / noviisi koulukoe yksilöille / 07/50

27.04.2019 kutsu​​ / noviisi koulukoe yksilöille / 03/50

29.04.2019 kutsu​​ / noviisi koulukoe yksilöille / 05/50
03.06.2019 kutsu / noviisi koulukoe yksilöille / 07/50

07.06.2019 kutsu​ / noviisi tarkkuuskoe yksilöille / 05/50

13.06.2019 kutsu​ / noviisi tarkkuuskoe yksilöille / 04/50

15.06.2019 kutsu​ / noviisi koulukoe yksilöille / 01/50

01.11.2019 kutsu / noviisi tarkkuuskoe pareille / 01/19

01.11.2019 kutsu​ / noviisi tarkkuuskoe pareille / 04/19

02.11.2019 kutsu​ / noviisi tarkkuuskoe pareille / 03/19

08.11.2019 kutsu​ / noviisi tarkkuuskoe pareille / 02/19

09.11.2019 kutsu​ / noviisi tarkkuuskoe pareille / 03/19

10.11.2019 kutsu​ / noviisi tarkkuuskoe pareille / 04/19

12.11.2019 kutsu​ / noviisi tarkkuuskoe pareille / 03/19

13.11.2019 kutsu​ / noviisi tarkkuuskoe pareille / 01/19

16.11.2019 kutsu​ / noviisi tarkkuuskoe pareille / 02/19

17.11.2019 kutsu​ / noviisi tarkkuuskoe pareille / 02/19

20.11.2019 kutsu​ / noviisi tarkkuuskoe pareille / 01/19

21.11.2019 kutsu​ / noviisi tarkkuuskoe pareille / 02/19

23.11.2019 kutsu​ / noviisi tarkkuuskoe pareille / 02/19

24.11.2019 kutsu​ / noviisi tarkkuuskoe pareille / 03/19

28.11.2019 kutsu​ / noviisi tarkkuuskoe pareille / 03/19

29.11.2019 kutsu​ / noviisi tarkkuuskoe pareille / 02/19

Päiväkirja

01.03.2019, Sweat with Style (kouluratsastusvalmennus Auburnin Kartanolla), © Amanda Sokka

Ponin näköinen höyryjuna olisi ollut kenen tahansa muun valmentajan mielestä piristävä lisä puoliveristen seassa, mutta ei Amanda Sokan. Perijättären suupielet vääntyivät paheksuvasti kohti kengänkantoja joka kerta, kun Elviiraksi kutsuttu tamma lähti lennättämään selässään sinnittelevää Hillaa pitkin maneesia. Suomenhevoseksi tamman varsin laadukas laukka oli Amandan silmissä ainoa kehumisen arvoinen asia, mutta sekin vain jos vielä kovin nuori Elviira olisi jaksanut pyörittää sitä edes vähän rauhallisemmassa tahdissa.
"Kas tämä tamma on niitä tapauksia, jotka tarvitsevat hallittua päästelyä ennen kuin voivat keskittyä olennaiseen", Amanda hieroi tuskastuneena otsaansa ja huokaisi. "Ei kiitolaukkaa kurvit suorana, eikä varsinkaan täyttä ravia Vermon tyyliin — pidätteet läpi siirtymisin, käynti-ravi-pysähdys, ja tuntumaa vasten eteen reippaasti kevennellen."
Selässä sinnittelevä Hilla, vastoin Amandan pessimistisiä odotuksia, nappasi nopeasti valmentajan ajatuksesta kiinni ja sai pärisevän suomenponin liikkumaan ilman syöksähtelyjä. Elviira nakkeli niskojaan ja alkoi hakeutua sievään, vaikkakin tyhjään, muotoon. Amanda muljautti silmiään — sallittakoon voimattomuus nuorelle tammalle, joka kaikesta huolimatta yritti parhaansa.

Kaikki materiaali © VRL-14618, ellei toisin mainittu.
Valokylän Talli on virtuaalitalli, ja näin ollen sivuilla esitetyt henkilöt ja kuviin liitetyt tiedot ovat fiktiivisiä.

This site was designed with the
.com
website builder. Create your website today.
Start Now