Valokylän Talli

Hornanhovissa olimme käyneet usean kisareissun verran kyläilemässä (ja luonnollisesti ihailemassa kansallisrotukauneutta), mutta kasvatukseen en ollut varsinaisesti ehtinyt vielä tutustua - ennen harvinaisen harmaata tammikuuta, jolloin me pohjolassa kirosimme märkää koleutta ja klippasimme silti ennätysmäärää talvikarvaa. Siinä sivusilmällä satuin selailemaan edellisen syksyn myyntiin saapuneita suomenhevosia puolivakavissani kahvion puolella, ja pullaa mutustellessa vastaan tuli esittelyvideo Hornan kattauksesta. Varsoista heti vanhemmaksi varttumaan ehtinyt tammavarsa sai poskeni helottamaan ja suuni huokailemaan - sen verran nätti tapaushan se oli, isänä oli minulle hieman vieraampaa sukua oleva Vaakunavekseli, joka oli niittänyt meriittiä esteiden parissa, Minkan kuvaileman mukaan ollen hieman kiivasmielinen, ja emänä ponimaisen suloinen Harmaahilja, joka puolestaan oli kahden lajin osaava elohiiri. Mutta koska minä en nähnyt kahden hieman vilkkaamman hevosen yhdistelmässä mitään vikaa (ja koska videon olin luonnollisesti jättänyt pyörimään tamman esittelyyn), soittelin Hornanhoviin ja sovin kolmivuotiaan koeratsastukset ja tapaamiset.

Jo seuraavana viikonloppuna olin päässyt ratsukoulutuksen aloittaneen Sinooperisoihdun selkään, tavannut ja todennut sen vanhemmat mukaviksi ja yritteliäiksi rodun edustajiksi, ja kirjoittanut paperit rautiaasta, joka pakattiin samoilla tulilla Keski-Suomen vähistä lumista pohjoisen räntäsäähän mukaan.

​

Sinooperisoihdusta tuli lopulta pitkien kädevääntöjen jälkeen Sissi, vaikka kovasti minä siitä yritin puhua kauniisti Soihtua - Sissi vaan ehti vakiintua nopeammin. Ja ehkä ihan hyvä vaan, sillä varsinainen yllätyksellinen hevonenhan tämä on - ei ehkä niinkään pahassa mielessä, enemmälti huumoria koettelevassa. 

Ensimmäisenä Sissiä kuvailtaisiin varmastikin häsläksi, toiseksi hieman kärsimättömäksi, ja kolmanneksi väitettäisiin sen olevan näistäkin huolimatta ihan hauska ja ihmisystävällinen tapaus. Rautias nimittäin lukeutuu niihin tapauksiin, joiden on pakko koko ajan puuhailla jotain - oli se sitten solmujen näpertämistä tai levotonta huiskintaa ja lattian paukuttelua, on sillä pakko olla jotain tekemistä. Tohinoissaan se sitten unohtaa lähiympäristön ja saattaa tökkiä vesiämpäreitä nurin ja peruutella hoitajapoloisen varpaille, joten teräskärkiset ovat oikeasti vuolaasti kehuttuja Sissin seurassa. Tämänpä vuoksi meidän hornalainen hoidellaan käytävällä ketjuissa.

Sissiä tarhataan mahdollisimman paljon ja poikkeuksellisesti tamman tarhasta löytyykin aina aktivointikäyttöön tarkoitettuja leluja palloista vanhoihin kumisaappaisiin suurenevissa määrin - mitä enemmän rautias purkaa energiaansa, sitä helpompi se on luonnollisesti käsitellä. Se on myös helppo lyödä yks yhteen reippaan tarhakaverin kanssa, jolloin tamma saa kirmailla leikin merkeissä. Tarhauksen huonompi puoli on hornalaisen kanssa sen joskus esiintyvä kiinniantamattomuus sekä malttamattomuus odotella riimujen ja narujen kanssa näpräystä, joka on ratkaistu riimun päähän jättämisellä. Tarhakaverille moista ei kuitenkaan kannata unohtaa, sillä Sissi kyllä pitää huolen sen riisumisesta ja kadotuksesta. Talutuksen suhteen raudikko on osoittautunut kuitenkin esimerkilliseksi tapaukseksi - reipas, rohkea ja yllättäen ihmisenkin huomioonottava lyhyillä reiteillä.

​

Sissi on sukunsa tavoin poikkeuksellisen reipas suomenhevonen, sillä tämä tamma kulkee mielellään tukka putkella ja tuuli korvissa soiden. Siinä mielessä siinä on ehkä enemmän emäänsä Hiljaa, eikä niinkään isänsä Vekselin herkkyyttä - päivastoin, tämä rautias on äärimmäisen kovasuista tekoa. Kyljistään sen sijaan Sissi on onneksi herkempää tekoa, joten pohkeella se on oikein hyvin ohjailtava, kunhan malttaa jättää laukkaratsun urahaaveet oikeille laukkapeleille.

Raudikko on osoittautunut olevansa siis positiivisesti yllättävän kivakin yleispeli, sillä sen energian saa helposti valjastettua hyötykäyttöön itse asiaan ja tamma on ratsuna anteeksiantavaista sorttia, jota ei haittaa juurikaan epäselvät avut tai kovemmat otteet. Vaikka siinä on lämmittelyissä samaa hössötyksen makua kuin hoitaessakin, tyyntyy se nopeasti rullaamaan uraa, vaikkakin keskittymiskyky tällä suomenhevosella onkin helposti horjutettavissa.

Sissin ominta osaamista ovat esteet, tuleehan se molemmilta puolilta sukua vahvasti yhtälöön. Tamma suorastaan täpiseekin onnesta pelkän puominkin ylityksessä, ja pöhinä jatkuu hyvänlaisena innostuksena varsinaiseen hyppyyn asti. Sissi on ehdottomasti yksi kaluston parhaimpia hyppääjiä sen iloisen ja reippaan asenteen, sopivan säpinän ja hyppyvarmuuden puolesta, unohtamatta luontaista hyppyrohkeutta. Rautiaan piirteisiin ominaisesti se ei ole kuitenkaan mitenkään vapaasti etenemään päästettävä suorittaja, vaan nuori vaatii vielä ratsastajan avustusta ponnistukseen ja suuntaamiseen, mutta kaikkiaan kovaa tahtia se on kehittymässä metrin kevyesti hyppääväksi esteratsuksi.

Koulukiemuroillakaan Sissi ei jätä ketään kylmäksi - erittäin hyvin ja tasaisesti liikkuva, kaunista ravia ja laukkaa väläyttävä raudikko on silmiä miellyttävä näky. Tamma vastaa hyvin apuihin ja vieläpä oikein innokkaasti, joskus vähän liiankin tarmolla, ja kunhan liinaharjan pitää tehtävien osalta kiireisenä, ei se keksi omiaan laukkojen merkeissä.

Maastossa vaihtuvat maisemat Sissin selässä äkkiä, sillä suomenhevosen reippailufiilis kasvaa maastopoluilla. Siihen yhdistettynä esteet, ja tätä tammaa ei pysäytä mikään! Sama teema toistuu maastoesteiden puolella kuin kentälläkin hypätessä, edelleen Sissi tarjoaa esimerkillisiä estetaitoja, vaikkakin on hieman herkempi lähtemään omille teilleen mikäli ratsastaja antaa liikaa päätäntävaltaa. Muuten rautias onkin oikein hauska ja vauhdikas valinta metsäpoluille samoamaan, sillä virtaa ja vauhtia riittää sitä kaipaavalle.