Tervetuloa Katlahusiin!

Katlalla oli pitkään ollut unelma; oma pieni maatila, muutaman hevosen talli, ehkä lehmä, pari kanaa ja koirakin. Mutta pääkaupungin sykkeestä irtaantuminen täysin vieraaseen ympäristöön tuntui uranaisen silmissä aina epätodennäköiseltä, joten siksi ajatus tilasta oli juuri sitä; pelkkä ajatus, pelkkä unelma. Lisäksi Katla koki olevansa jo liian vanha tilan emännäksi; kolmekymppiset lähestyivät uhkaavasti mittarissa ja jo parisuhteen pyörittäminen tuntui semmoiselta työmaalta, ettei ajan kultaamia ponityttövuosia enää kannattaisi haikaillakaan.
Mutta kaikesta huolimatta, kun erään raskaan työpäivän ja viihteellä vietetyn illan jälkeen Katla raahautui mukavaan lasikaksioonsa, erehtyi hän selaamaan huutokaupattavia koteja. Loppu on vieläkin hämärän peitossa, mutta aamulla Katla koki elämänsä järkytyksen; puhelimen piristessä iloisesti hän sai kuulla olevansa uusi onnellinen porvoolaisen pientilan omistaja.

Näin jotenkin se kutakuinkin meni; siis Katlahusin synty. Alkujärkytyksen jälkeen ei juuri suuria tapahtunut; kauppaa ei voinut peruuttaa, joten Katla pakkasi itsensä tavaroineen Mercedesiin ja matkasi lähiseudulle Porvooseen, jota hän kunnosti niin päärakennusta että tilaa nykypäivään maalaisromantiikkaa kunnioittaen. Tilaansa rakastunut Katla veresti ensin vuoden ponityttövuosiaan senioriratsastajana, ja lopulta uskalsi lähteä ostamaan itselleen welshponitamman suositellulta välittäjältä. Sitä seurasi luonnollisesti pari muuta nelijalkaista, niin kaviollisia että tassullisia, ja lopulta pari lehmääkin. Nykyään tätä kotipihan maatilaa elävöittää eläinten ohella yksityistoiminta sekä Katlan omat tulevaisuuden suunnitelmat welshponikasvatuksesta.

Näine saatesanoineen, toivotamme sinut tervetulleeksi tutustumaan toimintaamme,

Katla Huseby & tilan väki

Humutin VRL-14618

virtuaalitalli - a sim-game stable
kaikki materiaali © VRL-14618, ellei toisin mainittu.

This site was designed with the
.com
website builder. Create your website today.
Start Now