top of page

Maalaisidyllimme

Katlahus sijaitsee Porvoon maaseutualueella, juuri sopivan matkan päässä keskustasta. Idyllisen tilamme ympäristöön kuuluu peltomaiden ohella lähinnä kesävihreitä maastoreittejä sekä uittokäyttöön pyhitetty puro. Itse tilan rakennuksiin lasketaan keltainen päärakennus, maatilan navetta, johon on kunnostettu myös toiselle puolelle karsinatilat, sekä pari aittaa, joista toinen on rehuvarastona ja toinen toimittaa vierashuoneen virkaa. Tilalla sijaitsee myös pieni kanala.

Navettatalli on jaettu keskiosasta siis kahteen; toiselle puolelle tehtiin lehmien sekä muiden eläinten tilat siinä, missä oikea puoli on täysin pyhitetty tallikäyttöön. Tällä hetkellä karsinamäärä on huimat kahdeksan, mutta kolmannesta aitasta kunnostettiin kolmen karsinan pihatto. Karsinoiden mukavuuksiin kuuluvat vesiautomaatit sekä rehuämpärit heinäverkkoineen sekä suolakivineen. Päätyyn sijoitettiin pesupiste letkuineen (tämä löytyy myös tallipäädystä ulkopuolelta), ja vastapäätä sijaitsee pieni varustehuoneemme holvikaaren takana. Siivousvälineet löytää rehuaitan vierestä katoksen alta.

Tarhoja hevosille meiltä löytyy toistaiseksi viisi sekä pihaton ulkoalue. Laitumia kesäkausiin rakennettiin lopulta kaksi vanhalle pellolle. Tallin takana sijaitsee pienehkö mutta asiansa ajava hiekkakenttä, jota käytetään ratsastusalustana. Maneesia tilalla ei ole, mutta läheinen ratsastuskoulu vuokraa joka viikon tiistaisin ja torstaisin maneesiaan käyttöömme.

Navettamme toimii lähinnä asumuksena pienelle lehmälaumalle, joka muodostuu kahdesta holstein-lypsylehmästä, kahdesta lapinlehmästä sekä yhdestä ylämaankarjalaisesta. Holsteinimme tunnetaan nimillä Justiina sekä Elliina, ja mainitusti kaksikko toimii lähinnä lypsykarjan toimissa. Myös lapinlehmämme Pursu ja vasikkansa Villa ovat (ja tulevat olemaan) lypsykarjaa. Sen sijaan ylämäänkarjalaisemme, Martta, joka on muuten nimetty suomalaisen jättiläisen mukaan, on lähinnä pelkkänä maskottina.

Navettaan on mahdutettu myös muutaman hanhen lauma, joiden tehtävä on lähinnä kaakattaa. Hanhemme tunnetaan nimillä Valma, Kaija ja Hilma.
Kanalassa puolestaan asuu mielenkiintoinen sakki suomalaisia maatiaiskanoja sekä kukko. Nämä tapaukset pitävät huolen kotikanalan munantuotannosta.

Tilallamme asuu myös muutama pörheä paimenkoira, joita voi ohikulkiessaan rapsutella - mikäli ne vaan sattuvat vastaan. Kaikkien paimeniemme pääkäyttö on seuratarkoitus, mutta kaikki ovat myös näyttelykelpoisia yksilöitä unohtamatta naapurin lampolan paimennusta.

Leikkisästi Ankaksi nimetty pitkäkarvainen collienarttumme edustaa skottilaisvärien tricolourkirjoa. Ankka on varsin avoin ja leppoisa koira, joka viihtyy irti varjoissa köllötellen sekä satunaisesti tallille tulijoita vastaan hölkytellen. Nartusta taipuu myös mallikas näyttely- ja paimenkoira tarpeen vaatiessa, vaikka tämän paimenen vauhti ei ehkä päätä huimaakaan.

Merlenarttu Kerri on enemmän varautunut, hieman omissa oloissaan viihtyvä collie. Kerri on erittäin uskollinen koira, sekä varsin energinen tapaus, vaikka kyllä tässäkin sohvaperunan vikaa on. Kerri on niin näyttely- että paimenkäytössä.

Laumamme pienin Gaala on varsinainen mamman mussukka luonteeltaan, ja se rakastaakin kaikkia, jotka 1) jaksavat sitä loputtomuuksiin asti rapsuttaa ja 2) tiputtelevat sille mitään herkusta menevää. Gaala toimii lähinnä kevyesti hanhiemme paimenena (siitä, onko siihen lupaa, voidaan keskustella vielä) sekä pullasorsana.

bottom of page