Humun Piirretyt ♡

Kielokumpulaisia hankittiin urakalla. Suunnitellessani Elmeriä sattuipa Kielokummun kasvattitätönen jutustelemaan mukavia jo syntyneestä tammavarsasta, jossa oli potentiaalia este- ja kenttäpuolelle. Meillä ajateltiin aluksi, että eiköhän yks kielokumpulainen ollu tarpeeksi näin alkuun, ja kauniisti kieltäydyimme toisesta nuorikosta. Lyydia harmitteli siinä vaiheessa vielä asiaa, mutta kai siinä joku juoni oli jo punottu meikäläisten päiden menoksi. 
Tasaseen tahtiin omaa tilarivarsaa odotellessa kielokumpulaisesta tammavarsasta alkoi tulla kuvaa mesessä, kasvattajan mukaan semmosena "varsahypetyksenä", että päästäisiin "odotusmoodiin". Ja vauvavarsat on kuulkaas hemmetin söpöjä. Palavasydän kehittyi oikeen kivasti joka kuvassa, millon se kirmasi emänsä vierellä ja millon nukkui heinäkasassa. Jotenkin sen elämää kuunnellessa kasvattajan luona meillä kiinnyttiin tummanrautiaaseen suokkivarsaan, just niin ku kasvattitäti tahtoi. Varovasti kysyessämme mikäli Palavasydän olisi vielä vappaana kotia ettimässä, oli Kielokummun omistajatar valmiina heti vastassa, ja yksien paperien tilasta kirjoitimme kahdet. 
Julmasti Palviksi nimeämämme tammavarsa pakattiin lopulta traileriin Elmerin kanssa samalle matkalle, ja toisin kuin rauhallisesti ulos astellut orivarsa, Palavasydän tuli vastaan hampaat irveessä. 

​

Kaikkien onneksi Palvin uhitteleva varsakausi meni ohi hujauksessa - ja erotuksella Elmeristä. Nuori tummanrautias on kuitenkin osoittanut olevansa tuliluontoinen kuten nimensäkin viittaa (liekö tarkoituksellisesti näin tehty); kyseessä on ihan suoraansanottuna todellä ämmämäinen, jääräpäinen ja jotenkin itsensä ylimmäksi voimaksi asettava suomenhevonen. Monesti tuleekin tuomittu olo tumman hevosen tuijottaessa alaspäin pitkin turvanvartta. Enemmäkseen Palvi kuitenkin tyytyy vain esittämään mielentilojaan ja mielipidettään välinpitämättömyydellä lähes kaikkia kohtaan mukaanlaskettuna nelijalkaiset, mutta meikäläiset tietää, että tumma suokki sattuu nyt vaan lämpeämään harvalle.

​

Palvi ei taatusti oo ilonen tarhattuna toisten kanssa. Se seisoo huuli mutkalla portilla odottamassa, että joku pelastaa sen tästä hirveestä paikasta missä pitää seurustella. Ainakin silloin kun sitä ei ittellä kiinnosta. Muuten Palvi tarhaa mielellään kyllä Elmerin vieressä, eli sinänsä se ei viihdy yksinkään, kunhan ei haikaa kontaktia. 
Hakiessa tummanrautias taas ei tuu tietenkään luokse, ellei kyseessä oo ruoka-aika tai ulkona sataa - sadetta meidän rakas lihakas ei sitten siedä yhtään, ei ees loimi päällä. Suokki nyt ei onneksi pakoonkaan lähde sitä haasta noutaessa, eli juoksutossuja ei tarvi ettiä Palvin hakua varten. Taluttaessa tammalla on siisti käytös, mutta sille on muodostunu tässä outo rutiini. Palvikinkkumme rakastaa jotakin tässä maailmassa, ja ne on minttupastilleja. Ilman niitä ei liikuta mihinkään tai minnekään, eli semmonen on pakko saada. Sen jälkeen tummanrautiaan saa talutella kaikessa rauhassa paikkaan B sen rouskuttaessa minttua.

"Hellurei ja hellät tunteet" on ihan käypä sanonta. Ilman helliä tunteita. Eli heippa vaan hellittelylle Palvin puolesta; siihen se ei taatusti alennu, ei sitten millään. Tai, saattaa se nyt kerran tai kaksi nuolaista käsivarresta tai niskasta, mutta se on varattu ihan supertutuille vakinaamoille, lähinnä omistajalle. Hoitaessa suomenpolle on täysin välinpitämätön, vatsan alta kylläkin kutiseva ja sen seurauksesta kaviota lattiaan paukutteleva paketti, joka antaa kyllä laittaa niin kauan kuin kaksjalkaista huvittaa, kunhan ei rupea turhaa sähläämään. Varustaminenkaan ei sinänsä oo Palville draaman paikka, mitä nyt voi kiusakseen päätä nostella, mutta jakkaran kanssa saa ne suittet päähän jos ei mitenkään muuten.

​

Ratsuna Palvi jatkaa samaa rataa - se tekee jos on tehdäkseen ja jos siltä ei vaadi mitään. Arempi ratsastaja pääseekin vaan kokemaan Palvin luimivat korvat etananvauhdissa käynnissä, sillä tämä tumma tapaus luistaa hommista kuin koira veräjästä kylkien kovetessa sementiksi. Monesti sanommekin tätä ihanan laiskaa perseilyä "paskat tee" -asenteeksi. Sillä Palvi ei tee ja haistattaa vaan pitkät avuille. Suomenhevosen ratsatajalta vaaditaankin pitkäjänteisyyttä sekä reipasta "ja kyllähän muuten teet" asennetta mukaan selkään!

Mutta kyllähän Palvikin osaa. Erityisesti hypätessä rautiaan tahmeus katoaa ku vesi aavikolta, ja meidän tervassa tömpöttelevästä täistä tulloo - uskokaa tai elekää - jopa vauhdikas, ilmava liikkuja. Tamma vaan pitää puskea semmosen kynnyksen yli, jonka jälkeen rautiaan kanssa saa pidellä kiinni asti, sillä yleisesti ottaen rautias on rohkea, kylläkin tasapainoinen ja sinänsäkin kuuliainen tekijä, vaikka kuumuukin herkästi erityisesti maastoesteillä. Palvi on ottanut meikäläisten mieliksi roiman annoksen hyvää, varmaa hyppytyyliä vanhemmiltaan. Tummanrautias onkin nappivalinta estekentille. Kouluhevosenakin suokkitamma on perusnäppärä vääntäjä, joka ei kaihda vaihtoja tai arkaile tehdä pyydettyä, vaikka hieman puukylkinen onkin. Maastossa Palvin suurimmaksi ongelmaksi muodostuu herkästi sen ylimääräinen vaahtoaminen, eli meidän lihakas tahtoo välillä käydä kuumana erityisesti maastolaukkapätkillä, jolloin se vaatii selkäänsä rauhallista, vahvaa ratsastajaa, joka tulkkaa tätä kiehuvaa kielokumpulaista. 

, 

© VRL-14618