Valmarin Talli

Adinasta julkaistiin ystävänpäivänä joukko syntyneitä, uusiin koteihinsa valmiita varsoja, ja niiden joukosta sattuipa silmääni Ystävänpäiväkukka. Hieman hevosantisosiaalinen vaalea tamma pitkine koipelojalkoineen hurmasi minut välittömästi sen kivalla tasa-aikaisella juoksijasuvulla ja muutenkin tuntui, että talliin tarvittiin enemmän kukkasia. Niinpä Yllikistä tehtiin tarjous, ja kasvattitäti Jannica ilmoitteli ilomielin suomenhevosravurin saapumisesta kisauraa uurtamaan meille Valmariin.

​

Yllikki on semmoinen kunnon perusperso yrmeä suomenhevonen. Ehkä omia polkujaan kulkeva, mielentilaltaan arvoituksellinen mutta käsiteltävissä oleva tapaus. Siinäpä tiivistettynä koko omituinen otus.

​

Yllikkiä kuvaa parhaiten sana häijy kun aletaan puhua tarhakavereista ja kavioystävistä - rautiaalla kun on paha tapa haastamalla haastaa riitaa jokaisen kaviokkaan kanssa, joka sen näkökenttään osuu. Siksi se tarhataan suosiolla pienemmässä tarhassa omassa yksinäisyydessään, johon se tuntuu olevan kyllä ihan tyytyväinen. 

Suomenputtea saa huhuilla ihan mielin määrin tarhalle vastaan, mutta Yllikki ei tosiaan ole tulossa, ellei ole ruoka-aika tai tulijalla ole kourissaan lahjuksia. Ei tamma nyt pakoon lähde pötkimään hakijaansa, mutta hieman yrmeästi korvat niskassa vastaanottaa kohtalonsa, ja kulkeekin kiltisti kyllä mukana, ellei sitten satu iltaruokinnan sisäinen kello soimaan rautiaan syvässä sielussa. 

Rautias on pääasiassa hyvin hoidettavissa ja laitettavissa, vaikka luimiikin koko helahoidon ja nostelee takakavioita varoitellakseen vatsan alta kutitellessa. Muuten sitä saa kyllä vatvata hellin käsin niin paljon kuin sielu sietänee, kunhan Yllikin edessä on heinäverkko pulloillaan nyhdettävää ja käsipareja vaan se yksi.

​

Yllikki on vielä keltanokan saappaissa raviurallaan, ja se nyt näkyy mukana menossa. Siihen lisättynä sen ailahteleva persoona, tuulensuunta ja toiset hevoset, voi ravailusta tulla yksi pirun tulissa ajettu kierros. Rautias voi yhtä hyvin joko jyrätä eteenpäin sieraimet ammollaan tai pysähtyä niille teilleen, koskaan ei voi olla täysin varma. Se vaatiikin siis jämäkän, itsepäisen kuskin, joka ei anna tilaa tamman perseilylle ja "minä teen mitä minä haluan" -asenteelle. Onnistuneet ajot Yllikin kanssa tahtovat vielä olla suht harvassa, mutta sen keskittyessä ihan vaan rataan ja eteenpäin kulkemiseen tulee ihan itku pitkästä ilosta ja menosta voi jopa nauttiakin.​​ © VRL-14618