Tähjelmä

Tähjelmä

kutsumanimi

syntymäaika, ikä

rotu, sukupuoli

väri, säkäkorkeus

kasvattaja

omistaja

Tähkä

10.06.2018, 9-vuotias

suomenhevonen, tamma

tummanpunarautias, 162cm

Petra Sääski, Rovaniemi

VRL-14618

rekisterinumero

painoitus

taso

statistiikka

ennätys

voittosumma

VH19-018-0000

raviajo, yleisratsastus

ko. He B, re. 60cm

08: 0-1-0

01.26,1ake

1050v€

☆ meriitit

2018 Veeran toiveissa oli toinen suomenhevonen Vinhon seuraksi, ja pienoisen taivuttelun jälkeen myös Valtteri ajatteli, että ehkäpä tämä olisi ihan käypä idea. Niinpä kaksikko alkoi etsiä jo valmiiksi koulutettua suomenhevosta, jonka kanssa voisi harrastaa rennolla otteella. Pari potentiaalista läpi testattuaan vastaan tuli tummanrautias tamma Rovaniemeltä, jolla oli ravitausta sekä pienimuotoisesti tammaa oli jo ratsukoulutettukin ongelmitta. Napapiirille suunnaten aviopari pääsi testaamaan Tähjelmää, joka sillä hetkellä oli lähinnä toimittamassa oloneuvoksen virkaa omistajien ajanpuutteen vuoksi. Pyöreävatsainen, lempeä sekä vahva Tähkikseksi kutsuttu rautias vei heti Veeran sydämen mennessään, ja eläinlääkärin vahvistettua suomenhevosen olevan elämänsä voimissa ja kaikin puolin kunnossa, kauppakirjat tehtiin ja Tähjelmää lähdettiin hakemaan Muhokselle.

Tähjelmä nimettiin heti alkutöikseen uudelleen Tähkäksi, eihän Tähkis ollut mitenkään imarteleva nimi tammalle ainakaan Veeran mielestä, mutta Valtteri vitsailee, että rautias nyt vastaa mihin vaan kutsuhuutoon - tietäähän ihmisen näkeminen yleensä joko ruokaa tai puunailua. Laiskanpulskea Tähkä onkin oikea leppoisa rouvanretale, jonka mielestä herkuttelu ja hemmottelu on in, työnteko puolestaan out. Vatsanseudulta pyöristyvä tammuska aiheuttaakin Valtterille aina päänvaivaa kärryillä - eihän suomenhevoselle meinaa valjaita saada päälle, ja jos saa, on eri asia, kauanko sitä saa hoputtaa raviin.

Tähkän toiseksi lemppariasia on ehdottomasti kaikennäköinen puunailu ja värkkäily - se kyllä seisoo paikallaan huokaillen syvään niin kauan, kun sen haluaa paikallaan pysyvän. Ronskimmatkaan otteet eivät tätä rouvaa haittaa, vaan rautias oikein nojaa vasten, että harja hieroo reippaammin. Kavioita Tähkä on aavistuksen laiska nostamaan korkealle, joten niitä saa kumarrella putsaamaan itse alemmas suomenhevosen nojaillessa vasten, mutta eipä se niitä kieltäydy nostamastakaan. Ainoastaan satulan nähdessään saattaa tammuska ähkäistä ja päättää livahtaa takavasemmalle, mutta tässä vaiheessa on viimeistään hyvä sitoa rautias kiinni. Joskus Tähkä pullistelee kiristellessä sitten oikein olan takaa, eli mikäli ei tahdo päätyä toiselta puolelta heti kenttään, kannattaa vyötä kiristellä pariin otteeseen ennen selkään nousua. Myös valjaat tuntuvat olevan suorastaan vastenmielinen kapine Tähkän silmissä, ja suomenhevonen möriseekin syvästi vastalauseena, vaikka sen suurempia se ei teekkään - kunhan yrittää pelotella.

Taluttaessa Tähkä on leppoisa sunnuntaivauhtia ylläpitävä kiireetön kaveri, joka tykkäisi pysähdellä joka oksalle maistelemaan lehtiä ja havuja ja tienpientareet olisi sen mielestä oikein kiva putsailla voikukista kesäisin. Mitään ei tamma ole tähän mennessä säikkynyt narun päässä, on ohi mennyt sitten traktori, postiloota tai vihaisesti haukkuva koira, Tähkä löntöstelee vaan vierellä korviaan lotkauttelematta.

Ratsuna tamma on suorastaan tahmea. Se ei mielellään nostaisi edes raviin jos siltä kysytään - uraa se voi käynnissä tallustaa kylläkin, jos ihan pakko on työskennellä. Huonoina päivinä siihen se ratsastelu jääkin kovakylkisen ja -suisen suomenhevosen nukkuessa ja köpötellessä letkeästi eteenpäin. Hyvinä päivinä saa tämäkin tynnyri kuitenkin liikettä, ja vaikka erityisen kaunista ravia tai pehmeää pyörivää laukkaa se ei omaakaan, on siitä ihan kelpo ratsuksi. Kouluhevosena Tähkä on jäykkä, helposti huolimaton ja tylsistyvä, ja sen kanssa saakin työskennellä aina hiki persvaossa virraten. Jos jostain pitää rautiasta kehua, niin olkoon sen käynnistä ja pysähdyksistä, sekä pitkistä askelista nyt yleensäkin. Esteillä Tähkä ei hirveän paljon paremmaksi pistä, sen saaminen laukkaan voi joskus tuottaa itkuntuherrusta ja sitten vielä päälle rautiaan laiska, matala hyppy tai peräti kielto, ja valmiina on toivottoman tuntoinen paketti. Onnistuessaan Tähkä on kuitenkin ihan oikeasti jopa näppärä, toki hieman tömähtävästi hyppäävä ja hidas ponnistamaan, mutta kyllä tämä tammakin pääsee just yli 60cm esteen. Tähkän positiivisin ratsastelukokemus onkin maastossa rentoillessa, sillä siellä suomenhevonen samoaa kilometri toisensa jälkeen ilman kiirettä minnekään, ja siellä sen kanssa voi jopa intoutua peltolaukkaan - kyllä, Tähkä laukkaa.

Radalla - no radalla Tähkä on Tähkä. Valtteri on nähnyt kovasti töitä saadakseen suomenhevosen ajokuntoon, ja rehellisesti tamma on kärryiltä ehkä paremmin hallittavissa kuin ratsailla. Vaikka rautiaan hylkäyssyy kisoissa olisi varmemmin käynti kuin laukka, onpa hevonen muutaman kerran intoutunut vetämään pitkää laukkapätkää ihan perseilläkseen hiekkatiellä. Ravatessaan Tähkä on kuitenkin etenevä, jalkojaan ojentava juoksija, ja vaikka tamma onkin aika huvittava näky sen suuren vatsansa kanssa, saattaapa sekin jättää peräänsä pölypilven.

Sukupuu & jälkeläiset

i Tuhkari tprn 164cm

ii Tuhkatkin Pesästä prt 166cm x ie Valkonen rtkm 157cm

e Kehrämä trt 158cm

ei Ahman Varjelus trt 160cm x ee Kehrääjä prt 156cm

Tähkä on käytettävissä tuontisukuisille suomen(pien)hevosoreille. Tamma jättää tummaa väriään, leppoisaa luonnettaan ja pönäkkää rakennettaan.

sukupuoli nimi ☆ 00.00.2019 ☆ isästä nimi ☆ omistaja VRL-00000

Isä Tuhkari oli hurmaava, lempeä ja suuri tummanpunaruunikko, jolta korkeutta löytyi huimat 164cm. Vaikka raviura Touholla jäi suorastaan säälittäväksi ja kantakirjassa jäätyään palkitsematta ori ruunattiin yhden jälkeläisen saatuaan, lähti ruunikko hyvään kotiin eräälle lappalaismiehelle ajokiksi ja seuralaiseksi vaimon kuoltua. Touhoa nähtiinkin lähinnä hääajokkina sekä muissa tapahtumissa esimerkiksi rekeä vetämässä, ja siitä tuli nopeasti koko kylän rakastama ruuna, jolle tuotiin kuivattua leipää ja kotimaasta nostettuja porkkanoita. Ruunaa ei koskaan ratsukoulutettu, mutta kylläpä sen selässä lapsukaiset usein talutusratsastuksen merkeissä pyörähtivät, ja lempeä ruuna nautti mielellään lasten hellistä kosketuksista. Touhon taival päättyi huimassa 32-vuoden iässä vanhuuteen, ja suremaan jäikin koko lappalaiskylän väki.

Isänisä Tuhkatkin Pesästä oli suurikokoinen työhevonen, jota nähtiin työajon saralla. Kantakirjassa III-palkinnolla läpi mennyt Tuukka oli hurjat 166cm korkea, ja vaikka sen koolle irvisteltiinkin, nähtiin koko loppumetreillä armahdettavana orin korrektin, lihaksikkaan ja vahvan rakenteen ohella. Vahva, nöyrä ja hiljainen suomenhevonen ei hurmannut liikkeillään, mutta kuten sanottu, sen saakelin kova työmotivaatio sekä hurja vetopaino tekivät siitä erityisen suositun siitosorin elämän ehtoopuolella. Tuukka oli myös temperamentiltaan mukava - nöyrä tekijä, joka ei pitänyt melua itsestään. Siksipä orin eläköityessä kisavedoista 18-vuotiaana se sai vielä huimat 12 varsaa, joista 7 oli tammoja, 5 oreja. Tuukka eli kasvattajallaan koko ikänsä, ja sen eläkevuodet kuluivat pihamaan ruohoa jyystäen. Vanha hevonen pääsi ansaittuun lepoon lopulta 34-vuotiaana jalkojen jäykistyttyä ja jatkuvan yskän seurauksena.

Isänemä Valkonen oli aikanaan aikamoinen näky - olihan kyseessä kimo suomenhevonen ja vielä reilussa mitassa. Valon elämä oli aika simppeli kulultaan - tamma ei koskaan oikeastaan saavuttanut mitään tai käynyt missään satunaisia työhevoskisoja lukuunottamatta, näkyipä se muutaman kerran koulukisoissa kohtalaisella menestyksellä Helppo C-luokissa. Valo oli rakenteeltaan kevyempi, mutta edelleen aika raskas työhevosta muistuttava tamma, ja suomenhevonen olisi varmasti saatu kantakirjattua, mikäli omistaja olisi sinne jaksanut lähteä. Vaatimattomat liikkeet omaava Valo jäi siis lähinnä seuralaisen virkaa toimittaneeksi, harvinaisen värin periyttäväksi siitoshevoseksi, ja sillä teetettiin kuusi varsaa, joista 2 oli tammoja, 4 oreja. Neljä varsoista kimoutui vanhemmalla iällä. Valo menehtyi lopulta seitsemännen varsansa kanssa pitkään ja uuvuttavaan synnytykseen 17-vuotiaana.

Emä Kehrämä on sekin jo vihreille laitumille siirtynyt tummanrautias ratsuhevonen, jolla silläkin oli korkeutta 158cm. Myöskään Kehrämä ei saavuttanut kummoisia elämänsä aikana, kunhan vietti oloneuvoksena aikaa ruohoa mutustellen ja lapsia silloin tällöin kyyditellen, ja paikallisen 4H-kerhon demohevosena toimien. Kehrä olikin lähinnä semmoinen maskottitamma alueellaan Rovaniemellä, ja muutaman kerran Pukkikin pääsi tammaa tervehtimään mainosmielessä. Muuten rautias vietti leppoisia aikoja omistajansa luona, ja kaksi varsaakin se pyöräytti, molemmat tammoja. Kehrä lopetettiin 26-vuotiaana syöpäkasvaimiin keuhkoissa.

Emänisä Ahman Varjelus oli sekin hieman outo nimi suomenhevosyhteisölle, eikä varmaan moni sitä olisi tunnistanutkaan jos tiesi edes olemassaolosta. Tummanrautias ori Varjo syntyikin pohjoisessa, jossa se elikin sen lyhyeksi jääneen elämän saavuttamatta mitään. Orista jätettiin kaksi pakastetta ennen ruunausta ja myyntiä erään perheen harrastehevoseksi, ja vain toinen käytettiin. Muutettuaan pohjoiseen Varjo ehti viettää viisi vuotta onnellisesti ja rauhallisesti maastossa ratsastellen, kunnes pihatossa asuneen suomenhevosruunan kohtalo pääsi järkyttämään koko pientä pitäjää. Pakkasyön aikana susien raatelemaksi joutunut tummanrautias löydettiin vilusta ja kauhusta täristen tarhastaan, ja inhimillisin ratkaisu oli lopettaa vain 13-vuotias hevonen siihen paikkaan.

Emänemä Kehrääjä oli kaunis rautias suomenhevostamma, joka teki pitkän uran oululaisessa ratsastuskoulussa. Soma Kerä syntyi tallin omasta tammasta, ja isäksi oli valikoitu hieno ratsuorii. Varsa viettikin sosiaalisen, rakkaudentäyteisen elämän koululla ratsastajien hoidettavana. Sen elämässä ei suurempia saavutettu monien sydänten lisäksi, mutta tähtisilmäinen läsipää oli pirteä ja nöyrä alkeistasonkin ratsu, joka jäi monen ratsastajan mieleen ikimuistoisista leirikesistä, tallikisoista että sen lempeästä luonteesta. Kerä varsotettiin kolme kertaa, kahden tammavarsan syntyessä ja eläessä pitkän elämän, yhden ainokaisen orivarsan syntyessä lopulta kuolleena tarhaan. Herttainen rautias päästettiin orivarsan jälkeen 18-vuotiaana puoliksi jo eläkkeelle, vaikka rentoa ratsastelua sillä harrastettiin aina 22-vuotiaaksi asti. Kerä päästettiin surumielisesti ja kiitellen ansaittuun lepoon 25-vuotiaana pitkän, uuvuttavan yön jälkeen ähkyn jäljiltä.